Kansallinen senioriliitto ry

Kansallisen senioriliiton puheenjohtaja Anneli Taina: Koronarokotus annettava heti alussa ikääntyneille

Jaa
Kansallisen senioriliiton toiselle kolmivuotiskaudelle valittu puheenjohtaja Anneli Taina toivoo, että ikäihmisiin varmasti tehoava ja turvallinen koronarokotus saataisiin valmiiksi mahdollisimman pian. Suomi ei saa unohtaa senioreiden arvoa. Ikäystävällisen yhteiskunnan rakentaminen on kaikkien etu.
Anneli Taina valittiin tänään jatkamaan senioriliiton puheenjohtajana toisen kerran kolmen vuoden kaudeksi. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Etelä-Suomen läänin maaherrana ja puolustusministerinä.
Anneli Taina valittiin tänään jatkamaan senioriliiton puheenjohtajana toisen kerran kolmen vuoden kaudeksi. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Etelä-Suomen läänin maaherrana ja puolustusministerinä.

Kansallinen senioriliitto ry:n puheenjohtaja Anneli Taina vaatii koronarokotusten antamista mahdollisimman pian ikääntyneille.

– Yksi tulevaisuudessa alkavien rokotusten painopisteistä on oltava riskiryhmään kuuluvien ikääntyneiden rokottaminen heti alussa. Riskin pieneneminen hyödyttää sekä ikäihmisiä itseään että yhteiskuntaa, toteaa puheenjohtaja Anneli Taina.

Anneli Taina valittiin tänään jatkamaan senioriliiton puheenjohtajana toisen kerran kolmen vuoden kaudeksi. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Etelä-Suomen läänin maaherrana ja puolustusministerinä.

Kansallinen senioriliitto järjesti liittokokouksensa ensimmäisenä eläkeläisjärjestönä etäyhteyksin koronapandemian vuoksi. Liiton historian ensimmäiseen etäkokoukseen osallistui omilta koneiltaan yli 100 senioria, joiden keski-ikä on 76 vuotta.

Puheenjohtaja Anneli Taina toivoo Suomen kunnilta aiempaa vahvempaa tukea eläkeläisten järjestöille. Toiminnan tarve on nyt suuri. Poikkeuksellinen pandemia-aika vaatii isoja tiloja ja uusia turvallisia toimintatapoja.

– Yhteisöllisyyden sosiaalinen merkitys on korostunut korona-aikana. Kuuluminen yhdistykseen, senioriyhteisöön, tiedonkulku ja yhteydenpito ovat tukeneet kaikkia jäseniämme selviytymään tästä oudosta ajasta, sanoo Anneli Taina.

– Meillä on hyvät ja monipuoliset digitaaliset välineet yhteydenpitoon ja niitä on aktiivisesti käytetty.

Ikääntyneiden arvostus kuntoon

Puheenjohtaja Anneli Taina toteaa, että väestörakenteen muutos ja talouden haasteet edellyttävät eläkeläisten oikeudenmukaista kohtelua niin palvelutarjonnassa, verotuksessa kuin toimeentulon turvaamisessa. Sekä yhteiskunnan että yksilöiden kannattaa varautua ikääntymiseen niin, että haasteista selvitään heikentämättä palveluja tai toimeentuloa.

Senioriliitto hyväksyi liittokokouksessaan 10 teesiä tulevalle kaudelle. Yksi niistä on ikäystävällisen yhteiskunnan rakentaminen.

Ikäystävällisessä yhteiskunnassa on huomioitu senioreiden tarpeet asumisessa, arjessa, palveluissa ja ympäristössä. Seniorit on saatava mukaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Euroopassa puhutaan ”silver economysta” eli hopeataloudesta, kun tarkoitetaan seniori-ikäisten merkitystä taloudessa. Tähän ei ole Suomessa vielä herätty ollenkaan.

– Senioriliittotekee työtä ikääntyneiden arvostuksen lisäämisen puolesta. Haluamme lisätä tietoa ikääntyneiden myönteisestä merkityksestä koko yhteiskunnalle, Taina sanoo.

– Olemme erittäin suuri kulttuuri- ja matkailupalvelujen käyttäjäjoukko, jonka panos on nyt pandemia-aikana jäänyt puuttumaan yhteiskunnalta.

”Hoitovelka korjattava”

Kansallisen senioriliiton tavoitteena on turvata eläkeläisten toimeentuloja verotuksen oikeudenmukaisuus sekä laadukkaat ja riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

– Haluamme, että senioreita kannustetaan työelämään verotuksen keinoin muun muassa progressiivista verotusta keventämällä.

Senioriliitto vetoaa, että vanhusten hoidon hyvästä tasosta ei saa tinkiä sote-uudistuksessa.

– Sotepalveluiden laatu ja riittävyys on saatava nopeasti kuntoon. Palveluiden piirissä oleville on tarjottava arvokas vanhuus. Erityisesti huomio on kiinnitettävä omaishoitajien tilanteeseen ja kotihoitoon. Korona-aikana syntynyt hoitovelka on nopeasti korjattava, ettei ikäihmisten toimintakyky heikkene, Taina sanoo.

Ikäihmisten terveydenhuolto- ja lääkekustannukset on pidettävä kohtuullisella tasolla. Sote-palvelut on uudistettava asiakaslähtöisesti ja yksilölliset tarpeet huomioiden. Valinnanvapauden lisääminen tukee tätä tavoitetta. Vapaus antaisi ikääntyneille nykyistä paremmat mahdollisuudet itse päättää, mitä palveluja he käyttävät.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anneli Taina, puheenjohtaja, puhelin 0400 852 626
Matti Niiranen, toiminnanjohtaja, puhelin 040 501 9192

Kuvat

Anneli Taina valittiin tänään jatkamaan senioriliiton puheenjohtajana toisen kerran kolmen vuoden kaudeksi. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Etelä-Suomen läänin maaherrana ja puolustusministerinä.
Anneli Taina valittiin tänään jatkamaan senioriliiton puheenjohtajana toisen kerran kolmen vuoden kaudeksi. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Etelä-Suomen läänin maaherrana ja puolustusministerinä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kansallinen senioriliitto ry
Kansallinen senioriliitto ry
Kansakoulukatu 5 A 6
00100 HELSINKI

050 564 2656https://www.senioriliitto.fi

Kansallinen senioriliitto edistää ikääntyvien ja eläkeläisten sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä valvoo heidän oikeuksiaan liiton arvoja noudattaen. Liitto on puolueisiin kuulumaton.

Liitossa on 15 piirijärjestöä ja 165 paikallista senioriyhdistystä, jotka järjestävät monipuolista toimintaa kaikkialla Suomessa.Jäseniä on jo 26 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kansallinen senioriliitto ry

Kansallinen senioriliitto ja Kalastajan Kanava järjestävät Seniorit kalaan -päivän Vene-messuilla9.2.2023 09:51:05 EET | Tiedote

Suomen senioreista neljäsosa kalastaa, kalastus ylläpitää toimintakykyä. Kalastus on yksi suomalaisten suosituimmista harrastuksista. Luonnonvarakeskuksen mukaan 24 % yli 65-vuotiaista kalastaa, miehistä lähes 40 % ja naisista 13 %. Luonnossa liikkumisella ja kalastuksella on todettu olevan merkittäviä hyvinvointivaikutuksia ikään katsomatta. Senioreilla liikuntakyvyn ylläpito on varsin tärkeää arjen toimintakyvyn säilyttämisessä. Kansallinen senioriliitto ja verkkomedia Kalastajan Kanava kannustavat ikäihmisiä kalaan ja toteuttavat Seniorit kalaan -päivän Venemessuilla Helsingin messukeskuksessa torstaina 16.2.2023.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye