Oulun yliopisto

Kansallisen testiverkon avoin 5G-yhteys on käytössä

Jaa
Oulun yliopiston 5G-testiverkko on nyt virallisesti siirtynyt laboratorioista katolle eli avoimen 5G-yhteyden aikaan. 5G-tukiasema integroitiin standardoidun arkkitehtuurin mukaisesti verkkoon ja ensimmäinen 5G-datayhteys on nyt muodostettu testilaitteiden avulla. 5G-verkkolaitteet ovat Nokian toimittamia ja integroitu Nokian ja yliopiston tiimien tiiviinä yhteistyönä.

Avoin 5G-yhteys tarjotaan nyt osana kansallista 5G-testiverkkoekosysteemiä, johon Oulunkin verkko kuuluu. Kaupalliset päätelaitteet tulevat saataville tämän vuoden aikana, jolloin myös operaattorien verkot lähtevät laajenemaan ja palveluiden kehittyminen saa vauhtia.

-Olihan se hienoa huomata, että 5G:n integroiminen samaan verkkoon 4G:n kanssa onnistui kuten pitääkin. Nyt 5G-yhteyttä voidaan tarjota helpommin erilaisten tutkimusprojektien tai yrityksien tarpeisiin ja onhan tämä Suomen 5G-testiverkoille merkittävä virstanpylväs, kertoo Oulun yliopiston testiverkon ohjelmajohtaja Olli Liinamaa.

 

Nythän tämä vasta jännäksi muuttuu

Kansallisen 5G-testiverkon osana Oulussa nyt avattu avoin 5G-yhteys toimii 3.5GHz:n taajuusalueella ja on rakenteeltaan vastaava kuin ensimmäisen vaiheen kaupalliset toteutukset. Aluksi pääpaino on datasiirtokapasiteetin nostamisessa, mutta samalla päästään pistämään vauhtia myös sovelluksien tutkimukseen. 5G avaa mahdollisuuksia monella eri sovellusalueella ja niiden tutkiminen, kehittäminen ja kokeileminen tarjoaa monenlaista haastetta vielä pitkäksi aikaa. Näitä tehdäänkin useassa Oulun yliopiston projektissa, jotka ovat osa 6GFlagship-tutkimuskokonaisuutta, jota Suomen Akatemia rahoittaa.

Parhaassa tapauksessa 5G tarkoittaa yhteiskunnallemme yhtä suurta mullistusta kuin GSM aikoinaan oli henkilökohtaiselle kommunikoinnille. 5G tarjoaa mahdollisuuden katkaista kaapelit monesta sellaisesta kohteesta, jotka tällä hetkellä ovat paikallaan datayhteyksien vuoksi. Koneet, ajoneuvot ja muun muassa mittalaitteet muuttuvat mobiililaitteiksi ja langattomien sensorien käyttö tehostuu.

Tutkijat ja teollisuus samassa veneessä

Ekosysteemin organisaatiot ja muut halukkaat pääsevät nyt testaamaan omia päätelaitteitaan ja sovelluksiensa toimivuutta aidon 5G-verkon kautta. 5G:n lupauksien täyttämisessä riittää vielä runsaasti tutkittavaa ja perustutkimusta tehdään muun muassa kansallisessa 5G Force -projektissa Aalto-yliopiston koordinoimana. Perustutkimuksen lisäksi katseet on käännetty jo myös erilaisiin soveltaviin käyttökohteisiin, ja 5G-sovelluksia tutkivia tutkimusprojekteja onkin lähdössä liikkeelle useampia. Tällainen on esimerkiksi 5G-VIIMA, joka tutkii 5G:n soveltuvuutta teollisiin kohteisiin ja sovelluksiin.

-Kansallinen testiverkko pyrkii tarjoamaan 5G-radiokattavuuden ja uusinta verkkoteknologiaa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen sekä VTT:n alueella. Lisäksi tarjoamme tutkijoiden osaamista kokeiluihin erilaisilla 5G:n sovellusalueilla. Tämä Oulussa nyt avattu yhteys on osoitus yhteistyön voimasta ja aimo askel kohti käytännön sovelluksia. Yliopistojen sekä VTT:n tavoite on auttaa sekä paikallista että kansallista ekosysteemiä ja pyrkiä vahvistamaan suomalaisten teknologiayritysten kilpailukykyä. Suomi on tässä ehdottomasti maailman huipulla, toteaa Kyösti Rautiola, 5GTNF-ekosysteemin vetäjä, johtava tutkija VTT:ltä.

5G Force on niin sanottu horisontaalinen projekti, jossa pyritään Suomessa olevista testiverkoista muodostamaan kansallinen tutkimusalusta, jossa tutkitaan 5G:tä, mutta myös tarjotaan yhteinen alusta erilaisten vertikaalihankkeiden tarpeita varten. Vertikaalihankkeista eli sovellustutkimuksesta hyvä esimerkki on 5G-VIIMA.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kyösti Rautiola, kansallisen 5G testiverkkoekosysteemin 5GTNF vetäjä, johtava tutkija, VTT
kyosti.rautiola@vtt.fi, 0400 582246


Olli Liinamaa, 5G-testiverkon ohjelmajohtaja, Oulun yliopisto
Olli.Liinamaa@oulu.fi, 040 5461 418

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye