Suomen Akatemia

Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekarttaraportti vuosille 2021–2024 on julkaistu

Jaa
Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartta on luettelo Suomen tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoiminnalle (TKI) strategisesti merkittävistä, seuraavien 10–15 vuoden aikana tarvittavista tutkimusinfrastruktuuripalveluista. Tiekarttaraportissa kuvataan nyt ensimmäistä kertaa myös laajemmin Suomelle tärkeää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuurikenttää. Edellinen kansallinen tutkimusinfrastruktuurien tiekartta julkaistiin vuonna 2014.

Tiekartalle valittuja 29:ää tutkimusinfrastruktuuria on rahoitettu tiekarttahakemusten tietojen mukaan vuosina 2015–2019 yhteensä miljardilla eurolla. Tutkimusorganisaatiot ovat vastanneet tästä rahoituksesta 64 prosentin osuudella, ja Suomen Akatemian osuus rahoituksesta on ollut 9 %. Tiekartalla olevien tutkimusinfrastruktuurien arvioitu kokonaisrahoitustarve vuosille 2020–2030 on 2,7 miljardia euroa.

Tutkimusinfrastruktuurien tiekartta 2021–2024 on osa Kansallisen TKI-tiekartan toimenpiteitä ja se tukee uutta kumppanuusmallia. Kumppanuusmallilla edistetään eri TKI-toimijoiden välistä yhteistyötä ja kannustetaan TKI-investointeihin.

Lisäksi tutkimusinfrastruktuuri-tiekartta on yksi Kansallisten Tutkimusinfrastruktuurien Strategian 2020–2030 toimenpiteistä. Strategian visiona on, että korkeatasoiset tutkimusinfrastruktuuripalvelut lisäävät suomalaisen tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmän vaikuttavuutta ja kansainvälistä vetovoimaa.

Tiekarttaraportissa korostetaan sitä, että jokaisen infrastruktuurin omistajuus, taloudelliset vastuut ja kehittämissuunnitelmat ovat selkeitä ja tukevat aidosti tutkimusinfrastruktuurin arkea laadukkaan tutkimusinfrastruktuuritoiminnan varmistamiseksi. Näin tutkimusinfrastruktuureihin tehdyistä investoinneista saadaan paras mahdollinen hyöty koko niiden elinkaaren aikana.

Tutkimusinfrastruktuurien kehittämisessä on kyse merkittävistä valinnoista ja panostuksista

Suomen tutkimusinfrastruktuurikenttä on tänä päivänä monimuotoinen, ja se on muodostunut pitkälti korkeatasoisen tutkimuksen tarpeiden pohjalta. Tutkimusinfrastruktuurien elinkaari on pitkä, ja siksi niiden rakentamiseen, kehittämiseen, käyttöön ja purkamiseen tarvitaan riittävät resurssit koko infrastruktuurin elinkaaren ajan. Resurssit on syytä suunnata laadukkaimpien ja vaikuttavimpien tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja toimintaan, jotta käytettävissä olevasta rahoituksesta saadaan mahdollisimman suuri hyöty.

Kansallisen tutkimusinfrastruktuurikomitean (TIK) tehtävänä on seurata ja kehittää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa Suomessa. TIK:in rooli tutkimusinfrastruktuuritoiminnan kehittämisessä on ensisijaisesti tunnistaa ja valita parhaat tutkimusinfrastruktuurit. Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle TIK valitsi 29 korkeatasoista infrastruktuuria 11.12.2020.

Vaikka jokaisen tutkimusinfrastruktuurin tavoitteena on tukea oman alansa TKI-toimintaa, tutkimusinfrastruktuureilla ja niiden kehittämistyöllä on myös yhteisiä piirteitä, kuten digitalisaatioon ja dataan liittyvät kysymykset sekä tutkimusinfrastruktuurien vaikutus vihreään siirtymään. Myös nämä näkökulmat huomioitiin valittaessa tutkimusinfrastruktuureja uudelle tiekartalle.

”Tiekartta on tärkeä tuki tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmän yhteisen pitkäjänteisen suunnittelun ja toisaalta dynaamisten teknologia- ja rahoitusratkaisujen kehittämiselle.”, Tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Riitta Maijala tiivistää.

Tutkimusinfrastruktuurikomitea (TIK) on linjannut, että tiekartan 2021–2024 pohjalta avattavissa FIRI (Finnish Research Infrastructures) -rahoitushauissa suurin osa rahoituksesta varataan tiekartan tutkimusinfrastruktuureille.

Seuraava FIRI-rahoitushaku avataan keväällä 2023. Ennakkotietoa FIRI-rahoitushausta annetaan Akatemian verkkosivuilla ja viestintäkanavissa alkuvuodesta 2023.

Lisätietoja:

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2022 rahoitamme tutkimusta 468 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Forskningsinfrastrukturer får finansiering från Finlands Akademi1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Kommittén för forskningens infrastrukturer vid Finlands Akademi har beviljat elva projekt drygt 22 miljoner euro i finansiering för att bygga och utveckla nationella och internationella forskningsinfrastrukturer. Det här är de andra och sista delbesluten om FIRI 2023-utlysningen. Totalt beviljade Akademin över 52 miljoner euro inom utlysningen. FIRI-finansieringen stöder uppbyggnad och utveckling av högklassiga forskningsinfrastrukturer, som lägger grunden för genomslagskraftig forskning, utveckling och innovation.

Suomen Akatemialta huomattava rahoitus tutkimusinfrastruktuureille1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt rahoituksen 11 hankkeelle kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin yli 22 miljoonaa euroa. Kyseessä ovat loput FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihaun päätöksistä. Kokonaisuudessaan FIRI2023 -haussa tutkimusinfrastruktuurihankkeille myönnettiin yli 52 miljoonaa euroa. FIRI-rahoituksella tuetaan korkeatasoisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamista ja kehittämistä vaikuttavan TKI-toiminnan perustana.

Research infrastructures receive major funding from Research Council of Finland1.2.2024 10:05:10 EET | Press release

The Finnish Research Infrastructure Committee at the Research Council of Finland has awarded eleven projects more than 22 million euros in funding to build and upgrade national and international research infrastructures. This was the second and last set of decisions on the FIRI 2023 call. The funding granted under the call totals more than 52 million euros. FIRI funding supports the establishment and upgrading of high-quality research infrastructures, which lay a solid foundation for high-impact research, development and innovation.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye