SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Tuula Väätäinen: Hallitus panostaa peruspalveluiden vahvistamiseen ja laaja-alaisten sosiaali- ja terveyskeskusten perustamiseen

Jaa

Kansanedustaja Tuula Väätäinen on tyytyväinen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun esittelemään Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on perustaa laaja-alaisia sosiaali- ja terveyskeskuksia Suomeen, jotka pystyvät vastaamaan paremmin ihmisten hoitotarpeisiin. Vuonna 2020 hallitus on myöntämässä kunnille ja kuntayhtymille yhteensä 70 miljoonaa euroa valtionavustuksina.

- Olen tyytyväinen, että Rinteen hallituksen panostukset kohdistuvat peruspalveluiden vahvistamiseen ja laaja-alaisten sosiaali- ja terveyskeskusten perustamiseen. Suomessa väestö ikääntyy ja sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö tulee lisääntymään koko maassa. Sote-palveluita täytyy siirtää suurempien järjestäjien vastuulle, jotta voimme turvata yhdenvertaisten ja laadukkaiden palvelujen saatavuuden kaikkialla Suomessa, toteaa Väätäinen.

Pohjois-Savoon rahoitusta on tulossa osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman kehittämishanketta vuonna 2020 yhteensä 3,325 miljoonaa euroa valtionavustuksina. Rahoitushaku alkaa joulukuussa 2019.

- Kannustan Pohjois-Savon kuntia aktiiviseen yhteistyöhön rahoituksen haussa, päättää Väätäinen.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Hallituksen avovankien kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuvat säästöt uhkaavat heikentää Suomen kansallispuistoja28.3.2024 12:00:37 EET | Tiedote

Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Leikkaukset avolaitosrahaan heikentäisivät Luontopalvelujen edellytyksiä ylläpitää ja kehittää suomalaisten virkistysmahdollisuuksia luonnossa. Samalla heikentyvät avovankien mahdollisuudet saada työkokemusta. Joukko SDP:n kansanedustajia on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

SDP:n Eskelinen ihmettelee ministeri Ranteen käsitystä avoimuudesta Länsiradan suhteen27.3.2024 13:43:53 EET | Tiedote

Ministeri Lulu Ranteen (ps) vastaus kansanedustajien jättämään kirjalliseen kysymykseen Länsiradan rakentamisesta ihmetyttää. Ministeri toteaa että hankkeen muutoksista suunnitteluratkaisuihin ja rahoitukseen keskustellaan asianomaisten kesken ja kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä asiasta eduskunnan kyselytunnilla. Ministeri lisää, että osakassopimuksessa hankeyhtiöltä edellytetään avointa viestintää.

SDP:n Lauri Lyly: Todellisuus ja laskennalliset toiveet ristiriidassa26.3.2024 14:49:00 EET | Tiedote

Hallituksen tavoite yli 100 000 lisätyöllisestä meni viime kuussa ennätyksellisille pakkaslukemille. Orpon hallitus sai ennätysmäisen korkean työllisyysasteen perinnökseen. Koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Työnhakijoita oli helmikuussa noin 290 000 ja avoimia työpaikkoja oli noin 66 000. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 31 000 henkilöllä vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan lomautettuna on n. 46 000 työllistä. - Viimeksi lauantaina pääministeri Orpo hehkutti valtiovarainministeriön arviota, jonka mukaan hallituksen jo tekemät uudistukset tuovat Suomeen 74 000 työpaikkaa. Todellisuus ei nyt vastaa näitä laskennallisia toiveita, kertoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. - Suunta työpaikoista on aivan eri kuin hallitus puheissaan toiveikkaasti todennut. Nyt pitäisi ensin neuvotellen rauhoittaa työmarkkinat ja hakea sopua niissä pöydissä. Olisi hyvä tietää, minkä hinnan Suomi joutuu maksamaan hallituksen jääräpäisyydestä. T

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye