Hämeen ELY-keskus

Kärkölässä rakennetaan uusi liittymä maantielle 295

Jaa
Kärkölässä rakennetaan uusi liittymä maantielle 295 Koskisen Oy:n tehdasalueelle, sekä nykyistä maantietä levennetään ja päällystettä uusitaan noin 500 metrin pituiselta tiealueelta.
Liittymän rakentaminen valmistuu 30.11.2021.
Liittymän rakentaminen valmistuu 30.11.2021.

Hanke sijaitsee noin kolme kilometriä etelään Kärkölän kunnan kuntakeskuksesta Järvelästä maantietä 295 pitkin. Hankkeen tarkempi sijainti on Mäntsäläntie 350 - 385, Kärkölä.

Liittymän rakentaminen aloitettiin 30.8.2021 ja se valmistuu 30.11.2021. Mt 295 Koskisen liittymä oli yksi valtion vuoden 2021 talousarvion määrärahanlisäyksen kohteista. Liittymän siirtämistä Koskisen Oy:n kohdalta pidetään tärkeänä panostuksena liikenneturvallisuuteen, lisäksi liittymä sujuvoittaa raskaan liikenteen kulkua alueelle. Liittymä kytkeytyy tiiviisti Koskisen Oy:n merkittävään sahainvestointiin. Maantie 295:llä liikennemäärä ovat noin 1600–2200 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskasta liikennettä on noin 10–12 %

Hankkeen tilaajana toimii Ely-keskus ja urakoitsijana on Erkkiheikkilä Oy.

Linkki hankesivuihin: Mt 295 Koskisen liittymän siirto, Kärkölä (Väylävirasto)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

ELY-keskus, projektipäällikkö Antti Pönni, antti.ponni@ely-keskus.fi
puh. 050 380 8177

Kuvat

Liittymän rakentaminen valmistuu 30.11.2021.
Liittymän rakentaminen valmistuu 30.11.2021.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen ELY-keskus
Hämeen ELY-keskus
Kirkkokatu 12
15140 Lahti

0295 025 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-hame

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Kevättulva-aika on alkamassa28.3.2024 07:25:04 EET | Tiedote

Reilun viikon takaisen lämpimän jakson jälkeen lämpötila on pysynyt alhaisena ja jokien virtaama on vähentynyt. Pääsiäisen aikaan sää lämpenee selvästi Hämeen alueella, lumet sulavat ripeästi ja virtaamat ja vedenkorkeudet lähtevät uudestaan nousuun. Tämän hetken ennusteissa lumen sulamisajan sademäärän ennakoidaan olevan keskimääräistä suurempi, mutta myöhemmin yöpakkaset pienentävät virtaamia. Mikäli sääennusteet toteutuvat, ovat jokien kevättulvahuiput Hämeessä muodostumassa suunnilleen keskimääräisiksi.

Maaseudun kehittämisen hankerahoitus kiinnostanut Kanta- ja Päijät-Hämeessä – rahoitusta tarjolla vielä tälle vuodelle25.3.2024 11:02:47 EET | Tiedote

EU:n maaseuturahoituksen kauden 2023–2027 ensimmäisen vuoden ja toisen vuoden alun aikana Hämeen ELY-keskukselta haettiin maaseuturahoitusta maaseudun kehittämisen hankkeisiin noin 7,1 miljoonan euron edestä. Lukuun sisältyvät Hämeen ELY-keskuksesta haetut alueelliset hankkeet sekä Hämeen osuudet alueiden välisistä hankkeista, joita on haettu 12.2.2024 mennessä.

Maatalouden investointituet kiinnostavat Kanta- ja Päijät-Hämeessä – erityisesti energiainvestoinneille haetaan tukea20.3.2024 15:19:02 EET | Tiedote

Perjantaina 15.3. päättyneellä jaksolla Hämeen ELY-keskukseen jätettiin yhteensä 77 kappaletta maatalouden investointitukihakemuksia. Tyypeittäin hakemuksia Kanta- ja Päijät-Hämeessä tuli jaksolla seuraavasti: Kilpailukykyä edistäviin investointeihin 24 kappaletta Ympäristön tilaa edistäviin investointeihin 25 kappaletta Energiainvestointeihin 26 kappaletta Eläinten hyvinvointia edistäviin investointeihin 2 kappaletta Yhteensä avustusta haettiin jaksolla yli 2,4 miljoonan euron edestä. ”Kysyntä tuntuu olevan kovalla tasolla. Olemme jonkin verran käyneet kertomassa tai menossa esittelemään investointitukiin liittyvää asiaa eri tilaisuuksissa. Toivottavasti niillä on myönteistä vaikutusta”, kertoo rahoitusasiantuntija Kaisa Valaja Hämeen ELY-keskuksesta. Esimerkiksi avustusta pelkästään energiainvestointeihin tällä jaksolla haettiin yli miljoonan euron edestä. ”Erityisesti energiainvestointien pariin näytetään Hämeessä löydetyn hyvin. Tästä tukikohteesta tukea voidaan myöntää energiantuo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye