Veikkaus

Kärsämäen miljoonavoiton napannut mies: "Tästä alkaa uusi elämä"

Jaa

Kierroksen 23/2018 lottoarvonnassa ei löytynyt täysosumia, mutta Lauantai-Jokeri tuotti iloisia uutisia Pohjois-Pohjanmaalle. Kärsämäen S-marketissa pelattiin nimittäin peli, josta löytyi 7 oikein -tulos. Tuloksella voitti miljoona euroa.

–  Tässähän sitä on nikoteltu jo monta päivää. Ei tätä voi uskoa todeksi, voittaja vastaa iloisena, kun Veikkaukselta soitetaan.  

Voittajan vaimo lähti autuaan tietämättömänä voitosta kaupoille arvontaa seuraavana sunnuntaiaamuna. Kärsämäen S-marketissa oli jo täysi kuhina päällä, kun paikalliset tohisivat kaupassa pelatusta miljoonavoitosta. Kellään ei ollut käsitystä siitä, kuka oli voittanut.

Voittajan vaimo palasi kotiin ja kysyi mieheltä, oliko hän laittanut rivit sisään sillä viikolla. Olihan hän.

 – Kun voitto selvisi, ajattelimme että ei helkatti voi olla totta!

Voittaja oli pelannut Express-pelin Veikkaus-kortilla, joten hän saa voittorahansa suoraan tililleen kolmen viikon karenssiajan jälkeen maanantaina 2.7.

Perheenjäsenille iloisia yllätyksiä

Mies kertoo, että voitto ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Erilaisia kuluja on ollut viime aikoina paljon ja pariskunta on paiskinut kovasti töitä.

– Nyt voi vihdoin hieman hellittää, voittaja iloitsee.

– En ole uskovainen, mutta kyllähän tämä väkisin pistää miettimään, hän lisää.

Voittaja aikoo maksaa voitollaan lainoja pois ja hankkia perheenjäsenilleen iloisia yllätyksiä. Vaimo tietää voitosta, mutta lapset eivät. Eikä voittajan välttämättä tarvitse heille kertoakaan, sillä yllätykset eivät tässä perheessä välttämättä tule yllätyksenä.

–  Lapset ovat tottuneet siihen, että saavat isältä aina välillä jotain yllätyksiä, voittaja myhäilee.

 Kärsämäellä käyvää kuhinaa voittaja on seurannut sivusta hyvillä mielin.

– Joka paikassahan niitä parlamentteja kokoontuu. Sitä on mahtavaa seurata, hän sanoo.

 Voittaja uskoo, että voitto tuo elämään paljon hyvää.

– Tästä alkaa uusi elämä, vaikka ei siinä edellisessäkään hävettävää ole, mies nauraa.


Veikkauksen julkaisemia haastatteluja tehdään vain voittajien luvalla ja ne julkaistaan voittajien hyväksymässä muodossa. Voittaminen arvontapeleissä perustuu yksinomaan sattumaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus
Veikkaus
Aku Korhosen tie 2
00440 HELSINKI

09 437 01https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus

Kenosta 200 000 euron voitot Ylivieskaan ja Euraan17.7.2018 16:11Tiedote

Veikkauksen Kenosta on tullut viime päivinä suuria voittoja. Sunnuntaina euralaispelaaja voitti ilta-arvonnassa euron panoksella 200 000 euron voiton Kenon tasolta 10. Hän oli tehnyt kahden viikon kestopelinä kaksi euron riviä Veikkaus.fi :ssä. 200 000 euron voitto saatiin Kenosta myös maanantaihin, kun Ylivieskan Sale Kaisaniemeen jätetty peli toi euron panoksella voiton ilta-arvonnasta Kenon tasolta 10. Ylivieskassa tehdyssä pelissä oli kolme euron panoksella tehtyä riviä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme