Kustantamo S&S

Käsikirja supersankareille tarttuu koulukiusaamiseen

Jaa
Uusi helppolukuinen kirjasarja rohkaisee ottamaan kiusaamisen tosissaan.

Käsikirja supersankareille kertoo koulukiusatusta Alisasta, joka löytää kirjastosta oudon kirjan. Siinä neuvotaan, miten tullaan ihan oikeaksi supersankariksi.

Sarjan toinen osa on juuri ilmestynyt suomeksi.

Espoolaisen Hansakallion koulun toisen luokan oppilaat lukivat sarjan ensimmäisen osan keväällä. Oppilaat saivat antaa kirjalle tähtiä asteikolla 1–5, ja keskiarvoksi tuli täydet viisi tähteä.

”Opettajan näkökulmasta kirja on hyvin tehty. Siinä on sekä tyttöjä että poikia kiinnostava juoni, ja kuvitus on upea. Teksti on kirjoitettu nerokkaasti laatikoihin. Heikompikin lukija jaksaa lukea laatikkoihin jaettua tekstiä, ja tauon jälkeen on helppo muistaa, missä kohtaa tekstiä oli menossa. Aihe on aina ajankohtainen”, toteaa luokanopettaja Terhi Selkälä.

Elias ja Agnes Våhlundin kirjasarja on ollut valtava menestys Ruotsissa. Käsikirja supersankareille myi heti ilmestymisvuonna 150 000 kappaletta.

Kirjat on suomentanut Arja Kantele.

Lasten näkemyksiä kirjasta:

Kirjassa oli jännittävää, kun Alisa taisteli rosvoja vastaan. Haluan olla sellainen supersankari, joka liikkuu öisin, nappaa rikolliset ja auttaa muita.
– tyttö, 8 vuotta

Kirjassa oli hauskaa…

Kun Alisa oppi lentämään.
– tyttö, 8 vuotta

Kaikki!
– poika, 9 vuotta

Kun Alisa puhui eläimille.
– poika, 9 vuotta

Kun Alisa lensi taivaalla.
– tyttö, 9 vuotta 

Arvostelukappaleet ja lisätiedot: johanna.forss@sets.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

https://kustantamo.sets.fi/

Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S

Argentiinalainen kirjallinen sensaatio Camila Sosa Villada Helsinki Litiin toukokuussa16.4.2024 14:15:12 EEST | Tiedote

Camila Sosa Villadan esikoisromaani Yöeläimiä (suom. Emmi Ketonen) kertoo hyljeksitystä transyhteisöstä, joka yhtenä yönä löytää hylätyn poikavauvan puistosta ja ottaa lapsen luokseen asumaan. Kirjan vastaanotto espanjankielisessä maailmassa on ollut sensaatiomainen, ja Sosa Villadan kirjallinen ura on saanut vauhdikkaan lähdön, kun kirjan käännösoikeudet on myyty yli 20:lle kielialueelle. Kirjailija esiintyy Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalilla lauantaina 25.5.2024.

Ukrainan sota: miten suomalainen reservinupseeri Ralf Sirén pärjäsi vapaaehtoisena ja miten sota muutti häntä?11.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Uudessa kirjassa Sotilas nro 13 toimittaja Marcus Lindqvist kertoo vuonna 2022 Ukrainassa sotineen suomalaisen reservinupseeri Ralf Sirénin ja hänen tovereidensa kokemuksista sodassa ja sen jälkeen. Sotaa kuvataan läheltä ja kaaoksen tunne on väistämätön. Sodan raakuus vaikutti Siréniin ja hän kärsii yhä posttraumaattisista oireista. Kukaan ei palaa sodasta muuttumattomana.

Reetta Aallon uusi romaani käy läpi suhdetta Venäjään ja väkivallan kulttuuriin27.3.2024 09:55:00 EET | Tiedote

Venäjällä opiskeluaikoinaan asunut elokuvaohjaaja Reetta Aalto käsitteli ensimmäisessä romaanissaan suomalaisen päähenkilön suhdetta venäläiseen mieheen. Uudessa romaanissa liikutaan samassa mielenmaisemassa, mutta keskiössä on keski-ikäistynyt kertoja, joka joutuu kohtaamaan menneisyyden asenteet ja ihmissuhteet uudessa valossa, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye