Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kasin katutyöt alkavat 11. päivä tammikuuta

Jaa
Kasin katutyöt eli Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun suuri katutyö alkaa maanantaina 11. tammikuuta. Katuremontti alkaa työmaan valmistelevilla töillä Caloniuksenkadulla ja Helsinginkadulla Brahenkentän kohdalla sekä Kaarlenkadulla. Runeberginkadulla työt käynnistyvät myöhemmin.
Caloniuksenkatu keväällä 2020. Kuva: Helsingin kaupunki / Daniel Helander
Caloniuksenkatu keväällä 2020. Kuva: Helsingin kaupunki / Daniel Helander

Valmistelevat työt tarkoittavat mm työmaa-alueen aitaamista. Lisäksi urakoitsija pystyttää katutyöstä kertovat liikennemerkit ja muut opasteet kuten työmaataulut.

Liikenteeseen ei tule juuri muutoksia katuremontin alkaessa. Suuri katutyö alkaa pienillä katumontuilla, sillä ensimmäiseksi tehdään vesijohtojen ja viemäreiden uusimista pienillä työmaa-alueilla.

– Talvi on tullut Helsinkiin, mikä tekee katutyöstä haastavampaa. Asfalttia ja pintakerroksia joudutaan ensin sulattamaan ennen kuin päästään kaivutöihin. Lunta pitää myös poistaa työmaalta jatkuvasti, hankekoordinaattori Marja Jokinen pääurakoitsija Louhintahiekka Oy:stä sanoo.

Vaikutukset liikkumiseen Helsinginkadulla ja Kaarlenkadulla

Helsinginkadulla Brahenkentän kohdalla jalankulku siirtyy Helsinginkadun eteläpuolelle. Autoliikenne siirtyy työmaan kohdalla samalle kaistalle kuin raitiovaunut, ja pyöräliikenne ohjataan ajoradan oikeaan reunaan.

Kaarlenkadulla jalkakäytävä kapenee noin 1,5 metriä leveäksi käytäväksi rakennusten ja työmaan välissä. Ajoneuvoliikenne säilyy alkuvaiheessa entisellään.

Kulku rappuihin ja liikkeisiin pidetään avoimena. Ajo pihoihin, huolto- ja pelastusajo sekä jakeluliikenne pihoihin onnistuu ajosiltojen avulla.

Vaikutukset liikkumiseen Caloniuksenkadulla

Työmaa alkaa Caloniuksenkatu 2 kohdalta, mutta laajenee pian Caloniuksenkatu 6–8 kohdalle. Jalkakäytävä kapenee noin 1,5 metriä leveäksi käytäväksi rakennusten ja työmaan välissä. Kulku kaikkiin rappuihin ja liikkeisiin pidetään avoimena.

Ajoneuvoliikenne siirtyy työmaan kohdalla aluksi samalle kaistalle kuin raitiovaunut. Ajo pihoihin, huolto- ja pelastusajo sekä jakeluliikenne pihoihin onnistuu ajosiltojen avulla.

Raitiovaunut ja bussit kulkevat normaalisti

Raitiovaunut ja bussit kulkevat työn alkaessa normaalisti.

Keväällä työmaa-alueet laajenevat huomattavasti. Tällöin raitioliikenteeseen on tulossa mittavia poikkeusjärjestelyjä, joista tiedotetaan hyvissä ajoin ennen muutoksia.

Liikenneturvallisuus paranee ja maanalainen kunnallistekniikka uusitaan

Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun perusparannuksen jälkeen raitiolinja 8 kulku nopeutuu ja se pysyy entistä paremmin aikataulussa. Kävelijöiden ja pyöräilijöiden on miellyttävämpää ja turvallisempaa kulkea uusituilla kaduilla. Kaduille rakennetaan esimerkiksi noin kilometrin verran yksisuuntaista pyörätietä ja suojatiet uusitaan. Uutta ratikkakiskoa rakennetaan 2500 metriä.

Katuremontin yhteydessä uusitaan kadun alla olevat putket ja kaapelit, ja kadun pintarakenteet uusitaan. Kaarlenkadulla vesiputket on rakennettu vuonna 1909 ja Caloniuksenkadulla vuonna 1926. Vesihuollon linjoja rakennetaan 1600 metriä ja viemäriputkia 2000 metriä.

Seuraa töiden etenemistä

Katuremonttia tehdään tiiviisti asutussa keskustassa, joten kaupunki panostaa hankkeen viestintään. Tietoa töiden etenemisestä saa useista kanavista:

  • www.facebook.com/kasinkatutyot Kasin katutöiden Facebook-sivu on nopein tapa saada tietoa ja kysyä tai antaa palautetta rakentajille. Urakoitsija päivittää sivulle uusimman tiedon muuttuvista liikennejärjestelyistä ja muista muutoksista, jotka vaikuttavat katutyön naapuruston elämään ja liikkumiseen. Lisäksi lupaamme taustoittaa töiden syitä ja syvintä tarkoitusta sekä jakaa katutyön äärellä elämisen riemua ja arkea naapuruston ja muiden katutyöstä kiinnostuneiden kanssa.

  • www.kasinkatutyot.fi Urakoitsija Louhintahiekan nettisivulle julkaistaan samat tiedotteet liikennejärjestelyistä ja muista muutoksista kuin Facebook-sivulla.

  • Tilaamalla Kasin katutöiden uutiskirjeen saat tietoa katuremontista suoraan sähköpostiisi.
    Tee tilaus täyttämällä verkkolomake

  • Erityisen meluavista töistä, yötöistä ja mahdollisista lyhyistä vesi- ja sähkökatkoista kerrotaan vähintään rappukohtaisilla tiedotteilla.

  • Tule käymään työmaapäivystyksessä. Urakoitsija pitää kuukauden välein työmaapäivystystä, johon voi tulla kysymään työmaan asioista. Ajat ja paikat kerrotaan myöhemmin hankkeen viestintäkanavissa.

Tule mukaan Kasin katutöiden raatiin

Ilmoittaudu mukaan Kasin katutöiden raatiin. Töölöön ja Kallioon perustetaan omat raadit, jotka kokoontuvat vuoden 2021 aikana 3–4 kertaa. Raadissa voit seurata katutyötä ja keskustella työmaan järjestelyistä ja muista työhön liittyvistä asioista urakoitsijan ja kaupungin edustajien kanssa. Kutsumme mukaan asukkaita, yrittäjiä, kaduilla työkseen liikkuvia kuten kuljettajia.

Raadin toiminnasta kerrotaan hankkeen viestintäkanavissa ja tapaamisissa otetaan valokuvia.

Ensimmäinen kokoontuminen on helmikuussa koronatilanteen huomioiden mahdollisesti verkossa. Ilmoittaudu mukaan täyttämällä verkkolomake

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liisa Taskila
tiimipäällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala, rakennuttaminen
puh. 0931015368
liisa.taskila@hel.fi


Marja Jokinen
Hankekoordinaattori
Louhintahiekka Oy
puh. 044 755 3388
marja.jokinen@louhintahiekka.fi


Tiedotteen lähetti:
Sari Korolainen
viestintäsuunnittelija
Kaupunkiympäristön toimiala, viestintä
puh. 0408220734
sari.korolainen@hel.fi

Kuvat

Caloniuksenkatu keväällä 2020. Kuva: Helsingin kaupunki / Daniel Helander
Caloniuksenkatu keväällä 2020. Kuva: Helsingin kaupunki / Daniel Helander
Lataa
Liikennejärjestelyt Helsinginkadulla ja Kaarlenkadulla 11.1. alkavalla viikolla
Liikennejärjestelyt Helsinginkadulla ja Kaarlenkadulla 11.1. alkavalla viikolla
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Proposal for an architectural programme for Helsinki published – next step is political decision-making19.4.2024 09:48:22 EEST | Tiedote

High-quality architecture and the planning of public urban spaces increase residents’ wellbeing and Helsinki’s appeal. The newly published proposal for the Helsinki architectural programme, titled Helsinki rakentaa hyvää elämää (Helsinki builds good life), is a discussion opener on the significance of architecture in Helsinki and a tool for developing architecture further. The proposal was launched at Central Library Oodi on Thursday 18 April. Next it will enter the political decision-making process.

Utkastet till Helsingfors arkitekturprogram offentliggjordes – framskrider näst till beslutsfattandet19.4.2024 09:45:27 EEST | Tiedote

Högklassig arkitektur och planering av det offentliga stadsrummet ökar stadsbornas välbefinnande och Helsingfors dragningskraft. Helsingfors nya utkast till arkitekturprogram, Helsinki rakentaa hyvää elämää, är en samtalsöppning om arkitekturens betydelse i Helsingfors och ett verktyg för vidareutveckling av arkitekturen. Utkastet offentliggjordes torsdagen den 18 april i Ode. Utkastet framskrider till det politiska beslutsfattandet nästa vecka.

Helsingin arkkitehtuuriohjelman luonnos julkistettiin – etenee seuraavaksi päätöksentekoon19.4.2024 09:43:11 EEST | Tiedote

Laadukas arkkitehtuuri ja julkisen kaupunkitilan suunnittelu lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja Helsingin vetovoimaa. Helsingin uusi arkkitehtuuriohjelmaluonnos, Helsinki rakentaa hyvää elämää, on keskustelunavaus arkkitehtuurin merkityksestä Helsingissä ja työkalu sen edelleen kehittämiseksi. Luonnos julkistettiin Oodissa torstaina 18. huhtikuuta. Luonnos etenee poliittiseen päätöksentekoon ensi viikolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye