Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala korostaa turvallisuutta toiminnassaan

Jaa

Päiväkoti Kalasatamasta karkasi viime perjantaina 8. 6. iltapäivällä kuusi lasta. Lapset ehtivät olla karkuteillä noin parikymmentä minuuttia. Päiväkodin oma työntekijä löysi lapset läheisestä puistosta ja palautti lapset päiväkotiin.

”Olemme äärimmäisen pahoillamme tapahtuneesta. Tämä on hyvin poikkeuksellinen tilanne", sanoo Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.

Tilanne käytiin heti perjantaina läpi niiden vanhempien kanssa, joita asia koski sekä päiväkodin henkilökunnan ja varhaiskasvatuksen aluepäällikön kanssa. Toimialan johdolle tiedotettiin tilanteesta. Maanantaiaamusta asian käsittelyä jatkettiin asianomaisten vanhempien, henkilökunnan ja aluepäällikön kanssa. Tiedote tapahtuneesta toimitettiin kaikille Kalasataman perheille maanantai-iltapäivästä. Henkilökunnan kanssa on käyty tapahtumat ja turvallisuuteen liittyvät toimenpiteet perusteellisesti läpi vastaavan tilanteen estämiseksi tulevaisuudessa. Kiinteistöalan asiantuntijat ovat tänään tarkastaneet päiväkodin aidan, portin lukituksen ja piha-alueen. Aidan ja portin lukituksen korjaaminen viedään kiireellisenä eteenpäin.

Toimialalla on tapauksen myötä aloitettu heti turvallisuuteen liittyvien asioiden ja käytäntöjen läpikäyminen. Kaikki esimiehet on ohjeistettu tarkastamaan toiminnan näkökulmasta varhaiskasvatuksen toimipisteiden aitojen, porttien ja lukitusten kunto. Tarvittaessa ollaan yhteydessä isännöintiin.

Turvallisuuskierrokset ja olemassa olevat ohjeet, ammatilliset hyvät käytännöt ovat tärkeitä arkipäivän turvallisuusjohtamisessa. Koko varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa tullaan käymään läpi turvallisuusohjeet.

Lisätietoja:

toimialajohtaja Liisa Pohjolainen, liisa.pohjolainen@hel.fi, puh. 09 310 86200

varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas, satu.jarvenkallas@hel.fi, puh. 09 310 43368

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mervi Kopomaa-Weymarn
ta.viestintäpäällikkö
puh. 09 310 43360
mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
00510 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @LastenHelsinki, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsinki Education Week valtaa pääkaupungin marraskuussa – mukana yli 100 tapahtumaa16.10.2018 13:00Tiedote

Kaikkien aikojen ensimmäinen Helsinki Education Week järjestetään 5.–9.11. Tapahtumakokonaisuus tekee näkyväksi helsinkiläisissä päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävää työtä. Viikon aikana eri puolilla Helsinkiä järjestetään yli 100 oppimiseen liittyvää tapahtumaa. Suuri osa ohjelmasta järjestetään yhdessä kansainvälisten oppimisen asiantuntijoiden ja kehittäjien kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme