ICT Elmo Oy

Kasvuryhmä kannustaa törkeisiin lupauksiin, ICT-talo Elmo lupaa uudistaa koko toimialan

Jaa
Kasvuryhmä on valtakunnallinen, noin 200 yrityksen yhteisö, joka sparraa kasvuun, toimii avoimuuden hengessä ja kannustaa jäsenyrityksiään antamaan “törkeitä lupauksia” viideksi vuodeksi eteenpäin. Yksi Kasvuryhmä-yrityksistä on ICT-talo Elmo, jonka törkee lupaus on kasvattaa liikevaihtonsa 25 miljoonaan vuoteen 2025 mennessä ja uudistaa koko ICT-toimiala. Tätä ei tehdä ilman, että ihmiset ovat keskellä.
Kasvuryhmä on kasvuhakuisten yritysten foorumi, jossa työskentelytapoihin kuuluu mm. pienryhmäsparraukset. Kuvassa keskellä Elmon toimitusjohtaja Janne Aaltonen. Kuva: Kasvuryhmä.
Kasvuryhmä on kasvuhakuisten yritysten foorumi, jossa työskentelytapoihin kuuluu mm. pienryhmäsparraukset. Kuvassa keskellä Elmon toimitusjohtaja Janne Aaltonen. Kuva: Kasvuryhmä.

Kasvuryhmän toimitusjohtaja Katriina Juntunen on tehnyt yritysten strategisten muutosten läpivientiä yli 10 vuotta ja sanoo, että suomalaisyritysten suurin kasvun vipu on kasvutahto.

"Liian usein kasvun este on kasvutahdon puute. Moni tyytyy nykytilaan, sillä kasvu on aina myös riski. Olemme kuitenkin globaalissa kilpailussa ja jos haluamme pärjätä, tarvitaan kasvua, uudistumista, kansainvälistymistä ja kasvujohtamisen kyvykkyyttä", Juntunen muistuttaa. 

Kasvutahdon levittäminen on koko Suomen kannalta tärkeää. 

"Keskisuuret yritykset edustavat noin yhtä prosenttia maamme yrityksistä, mutta tuovat lähes neljänneksen työpaikoista, liikevaihdosta ja viennistä. Sillä on merkittävä vipuvaikutus, jos tämä sektori saadaan kasvuun", Juntunen sanoo. 

Muutos ja kasvu vaativat kykyä luopua  

Kasvutahto ja kyky luopua kulkevat rinnakkain: usein kasvupyrähdykseen tarvitaan täysin uutta liiketoimintaa ja uudenlaista organisoitumista, Juntunen muistuttaa.

"Nämä ovat tosi isoja strategisia muutoksia, mutta samalla täysin mahdollisia. Moni muutoksessa onnistunut yritys jää Kasvuryhmään jakamaan kokemuksiaan, mikä on ollut tosi hieno juttu."  

Yksi Kasvuryhmä-yrityksistä on Elmo, joka tuli mukaan toimintaan vuonna 2018. Juntusen mukaan Elmon yrityskulttuurin muutos on kiinnostanut koko ryhmää.

"Toimitusjohtaja Janne Aaltosen jakamat kokemukset ovat olleet arvokkaita, sillä todella moni yritys on herännyt pohtimaan yrityskulttuurin merkitystä. Kasvu vaatii aina koko organisaation motivaatiota muutokseen, ja Elmolla on tehty määrätietoisia toimenpiteitä sen eteen, että koko porukka on saatu hengittämään, mitä Elmo haluaa olla", Juntunen kommentoi.

Elmon strategia- ja kulttuurimuutos on ollut valtava: vain kolmessa vuodessa talo on muuntautunut paikallisesta operaattorista valtakunnalliseksi ICT-taloksi, johtoryhmä on lakkautettu ja tilalle otettu lean-kulttuuri. Ihmiset on laitettu edelle ja tärkeimmäksi mittariksi asiakaskokemus. 

"Kun päätimme tehdä asiakaskokemuksesta erottuvuustekijämme, hypoteesimme oli, että henkilöstökokemus on laitettava ensimmäisenä kuntoon. Muutosta ei tehdä substanssilla vaan kulttuurilla", Janne Aaltonen sanoo.


Kulttuuria ei voi kopioida, se pitää rakentaa  


Elmon muutoksessa Kasvuryhmä on ollut tärkeä tuki ja uskon lujittaja. Elmon törkee lupaus on kasvattaa liikevaihtonsa 25 miljoonaan vuoteen 2025 mennessä. Miten se tehdään? 

"Uskomalla tekemiseemme. 2018 julistimme, että tulemme uudistamaan ICT-toimialan ja muuttamaan palveluiden tuottamisen ja ostamisen tavan. Nyt meillä on jo lähes 50 yritystä pääkaupunkiseudulta, Patrian ja A-Insinöörien kanssa ainutlaatuiset yhteistyömallit ja valtava draivi viedä uudenlainen toimintamalli entistä vahvemmin Helsingin markkinaan."  


Aaltonen näkisi mielellään muitakin ICT-taloja Kasvuryhmässä. Se ei ole uhka vaan mahdollisuus koko toimialalle, jota vaivaa edelleen paikoin näkyvä luottamuspula, sanktiomallit ja sopimusten kankeus, jossa “asiakaslähtöisyys” on pelkkä pintakuorrutettu lupaus.

"Kulttuuri ei ole kopioitavissa - se pitää jokaisen lopulta itse rakentaa. Toisekseen maailma on erilainen puolen vuoden päästä. Kaikki toimijat joutuvat luomaan nahkansa yhä uudelleen, joskaan kaikilla ei toki ole nälkää tai tarvetta uudistua, jos liiketoiminta pyörii sillä, että asiakkailla on ongelmia ja niitä ratkaistaan. Me haluamme sen sijaan ehkäistä ongelmia ja kehittää asiakkaidemme liiketoimintaa ja siinä uskomme “The Elmo Way” -kulttuuriimme." 





Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Janne Aaltonen
ICT Elmo Oy
toimitusjohtaja
janne.aaltonen@elmo.fi
GSM: 050 359 8285

Kuvat

Kasvuryhmä on kasvuhakuisten yritysten foorumi, jossa työskentelytapoihin kuuluu mm. pienryhmäsparraukset. Kuvassa keskellä Elmon toimitusjohtaja Janne Aaltonen. Kuva: Kasvuryhmä.
Kasvuryhmä on kasvuhakuisten yritysten foorumi, jossa työskentelytapoihin kuuluu mm. pienryhmäsparraukset. Kuvassa keskellä Elmon toimitusjohtaja Janne Aaltonen. Kuva: Kasvuryhmä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ICT Elmo Oy
ICT Elmo Oy
Patamäenkatu 18
33900 Tampere

03 455 2000https://www.elmo.fi/

Elmo on valtakunnallinen ICT-talo, joka tarjoaa täydelliset ICT-palvelut yrityksille: palvelukattaus käsittää tietoliikenne- ja viestintäpalvelut, konesali- ja pilvipalvelut, laitteet, ohjelmistot, tietohallinnon johtamispalvelut ja innovaatiot. Elmolla jokaisen tavoitteena on saada asiakas rakastamaan ICT:tä osoittamalla, kuinka mutkattomasti kaikki voi sujua. Elmon palveluksessa on yli 80 kovan luokan ammattilaista, ja liikevaihto vuonna 2020 oli 12,2 miljoonaa euroa. Elmon päätoimialue on Pirkanmaa ja keskeisiä kasvualueita pääkaupunkiseutu ja Turun seutu. www.elmo.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ICT Elmo Oy

Maailman johtava tietoturvastandardi ISO/IEC 27001 päivittyi: Elmo saavutti vaatimukset ensimmäisenä Suomessa29.6.2023 10:18:38 EEST | Tiedote

Maailman johtava tietoturvastandardi ISO/IEC 27001 päivittyi syksyllä 2022 ensimmäistä kertaa 10 vuoteen. Uusi versio toi mukanaan mm. 11 täysin uutta tietoturvan hallintakeinoa, joilla pyritään tukemaan yritysten tietoturvaa muuttuneessa tietoturvaympäristössä. Reilun 100 hengen ICT-talo Elmo on ensimmäinen suomalainen organisaatio, joka on saanut päivitetyn sertifikaatin.

Papula-Nevinpat ja ICT-talo Elmo yhteistyöhön: Strateginen ICT-kumppanuus kasvun tueksi7.2.2022 08:00:00 EET | Tiedote

Suomen kansainvälisesti tunnetuin patentti-, malli- ja tavaramerkkitoimisto Papula-Nevinpat hakee kasvuvauhtia strategisesta ICT-kumppanuudesta, jonka yhtiö solmi tamperelaislähtöisen ICT-talo Elmon kanssa. Voimakkaasti kasvavan ja digitaalisuuteen panostavan yhtiön IT-palvelut ovat nyt hoidossa tiimillä, joka muodostuu Elmon asiantuntijoista, Elmolle siirtyneistä Papula-Nevinpatin ICT-osaajista ja tiiminvetäjästä. Strategisen kumppanuuden kuvataan olevan luonteeltaan avointa, proaktiivista ja allianssin periaatteilla rakennettua. Samalla Elmo vahvistaa jalansijaansa pääkaupunkiseudun ICT-markkinassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye