HUS

Kätilöopiston sairaalan synnytyksiä Espoon sairaalaan

Jaa
Osa Kätilöopiston sairaalan synnytyksistä siirretään uuteen Espoon sairaalaan vuoden 2018 alussa. Sairaala voi vastaanottaa 4 000 - 5 000 synnyttäjää vuodessa.

HUS on saanut valmiiksi suunnitelman sisäilmaongelmista kärsivän Kätilöopiston sairaalan toimintojen siirtämisestä muihin sairaaloihin ja väistötiloihin. HUS ja Espoon kaupunki valmistelevat Kätilöopiston sairaalan synnytystoimintojen osittaista siirtämistä keväällä valmistuneeseen Espoon sairaalaan. Toimintojen siirrosta on allekirjoitettu 30.6.2017 aiesopimus HUS:n ja Espoon kaupungin kesken.

Espoon uusi sairaala sijaitsee Jorvin sairaala-alueella ja sinne on katettu kulkuyhteys Jorvin sairaalarakennuksesta. Espoon sairaalassa on myös alueen yhteinen pysäköintihalli. Lisätietoja sairaalasta löytyy Espoon kaupungin sivuilta.

Espoon sairaalaan sijoitetaan Kätilöopistolta synnytyssalit, synnytysten päivystystoiminta ja lapsivuodeosastot. Samalla myös Jorvin sairaalan synnytystoiminta siirtyy Espoon sairaalaan. Jorvin sairaalan N-siipeen sijoitetaan puolestaan lasten toiminnot. Kätilöopistolle jäävät toistaiseksi lastenpsykiatrian toiminnot ja naistentautien poliklinikka. Kuvantamisyksikkö siirtyy ensi vuonna Helsingin keskustassa sijaitsevaan Postitaloon.

Synnytyksiä kahdessa sairaalassa

Pääkaupunkiseudun synnytykset jakautuvat muuton jälkeen kahteen sairaalaan siten, että Naistenklinikka hoitaa 9 000–10 000 synnytystä ja Espoon sairaala 4 000–5 000 synnytystä vuosittain.

- Tämä on paras mahdollinen ratkaisu, koska Espooseen saadaan varsin vähäisin töin rakennettua kaikki synnytystoiminnassa tarvittavat tekniset ratkaisut. Modernin sairaalan tilat ovat helposti muunnettavissa, mutta käyttöömme tulevista kolmesta sairaalasiivestä kaksi voidaan ottaa käyttöön jopa aivan sellaisenaan, toimialajohtaja Seppo Heinonen HUS:sta sanoo.

HUS:ssa kiitetään Espoon kaupunkia vastaantulosta hankalassa tilanteessa ja halusta luovuttaa osa aivan uudesta omasta sairaalasta HUS:n käyttöön.

- Pääkaupunkiseudulla ei ole toista tällaista sairaalakiinteistöä, johon nämä toiminnot voidaan näin helposti siirtää. Siihen saakka synnytykset hoidetaan Kätilöopiston sairaalan lisäksi myös Jorvin sairaalan nykyisissä tiloissa. Lisäksi Naistenklinikalla synnytetään tietysti koko ajan kuten ennenkin, HUS:n johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoo.

- Espoon sairaala ja HUS-Jorvin erikoissairaanhoito tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään, ja synnytystoimintojen siirto Espoon sairaalan tiloihin lisää sairaaloiden välistä yhteistyötä entisestään, Espoon perusturvajohtaja Juha Metso toteaa.

HUS tiedottaa tarkemmin eri yksiköiden siirroista ja niiden aikataulusta nettisivuillaan.

Lisätiedot:

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri:

Seppo Heinonen
Toimialajohtaja, HYKS Naistentaudit ja synnytykset
050 436 8962
seppo.heinonen@hus.fi

Markku Mäkijärvi
Johtajaylilääkäri, HUS
050 428 7660
markku.makijarvi@hus.fi

Espoon kaupunki:

Juha Metso
Perusturvajohtaja, sosiaali- ja terveystoimi
0505327321
juha.metso@espoo.fi

Olli Isotalo
Toimialajohtaja, tekninen ja ympäristötoimi
0505933359
olli.isotalo@espoo.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye