Insinööriliitto IL ry

Katse akuuteista kriiseistä tulevaisuuteen

Jaa
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä akuutit kriisit ja niiden hoitaminen vievät pääosan poliittisen päätöksenteon huomiosta. Se on tarpeellista ja ymmärrettävää, mutta Salon mukaan tämä ei saa tapahtua pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavien asioiden kustannuksella.
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo

–  Jalkapallotermein kuvattuna katse pitää saada pois pallosta ja kohdistaa eteenpäin, nähdä kenttä laajasti. Vain omiin jalkoihin tuijottamalla häviämme pelin varmasti, hän sanoo.

Salon mukaan tutkimus- ja tuotekehitystyö, investoinnit, koulutus ja osaaminen ovat muun muassa asioita, joista ei voi tinkiä kriisienkään keskellä. Näistä on huolehdittava ja niihin on satsattava, sillä ne varmistavat tulevaisuuden kasvun.

– Jos karsimme tutkimuksesta, koulutuksesta, osaamisesta ja investoinneista, syömme pohjaa tulevaisuuden kasvulta. Ja sitä Suomi ei kestä, Salo sanoo.

Salon mukaan muun muassa energia on noussut Ukrainan sodan myötä suosituksi yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi. Keskustelu polttoaineen tai sähkön hinnasta ei hänen mielestään kuitenkaan riitä.

– Hintakeskustelun lisäksi nyt pitää tehdä tekoja, joilla varmistetaan kotimainen energiantuotanto tulevaisuudessa. Voimalainvestoinnit pitää tehdä, vaikka ne eivät auta tilanteeseen tässä ja nyt.

Salon mielestä vaarana on, että ilmasto- ja ympäristöasiat jäävät akuutissa kriisissä kiireellisempien ja ”tärkeimpien” asioiden jalkoihin.

– Emme me niitä kuitenkaan karkuun pääse, oli tilanne mikä tahansa. Ilmastokysymykset on ratkaistava, mutta se ei tapahdu ilman panoksia. Ilmasto- ja ympäristökysymyksiä voidaan ratkaista teknologian avulla, mutta tämä edellyttää panoksia tutkimus- ja tuotekehitykseen sekä investointeja ympäristöteknologiaan.

– Osaamisesta on kriisinkin keskellä syytä huolehtia. Panostetaan tämän päivän koulutukseen ja pidetään kiinni ihmisten osaamisesta, jotta menestymme tulevaisuudessa, Salo sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290

Kuvat

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0201 801 801http://www.ilry.fi

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye