Vaasan kaupunginteatteri

Katto-Kassinen keväällä Vaasan kaupunginteatterissa

Jaa
Rakastettu ja veikeä parivaljakko laittaa ranttaliksi Vaasan kaupunginteatterin hulvattomassa ja mukaansatempaavassa näytelmässä Katto-Kassinen.

Seppo Välisen (vier.) ohjaamassa musiikin maustamassa esityksessä leijutaan pilvissä, nauretaan yhdessä ja toteutetaan haaveita. Ensi-ilta on 16. maaliskuuta. Vaasan kaupunginteatterissa Katto-Kassinen nähdään nyt ensi kertaa.

Katto-Kassinen on Astrid Lindgrenin tunnettu kirjasarja, mutta Suomessa sitä on nähty harvoin näyttämöllä. Ensimmäinen kirja, Pikkuveli ja Katto-Kassinen, ilmestyi jo 1955. Kaikkiaan Katto-Kassinen -kirjoja on ilmestynyt kolme kappaletta. Katto-Kassisesta on tehty animaatiot 1960–70-luvun taitteessa sekä 2000-luvun alussa. Ehkä tunnetuin on kuitenkin 1974 kuvattu ruotsalainen elokuva Världens bästa Karlsson.

Katto-Kassisessa on Lindgrenille tyypillisesti päähenkilönä lapsi, jonka elämä muuttuu seikkailun myötä. Niin nytkin. Tavallisen perheen tavallinen, omasta koirasta haaveileva pikkupoika pääsee näkemään maailman uudesta näkökulmasta, kun kapinallinen, säännöistä piittaamaton Katto-Kassinen lennähtää pojan elämään. ”Se on vain maallista!” huudahtaa Katto-Kassinen ja saa meidät uskomaan, että elämässä tärkeämpää kuin tavarat ovat ihmiset, ystävyys ja yhdessä jakaminen.

Lindgrenin komediassa paha saa palkkansa ja siinä näpäytetään tylsien aikuisten ankeudelle. Kommellukset, nauraminen ja yhdessä tekeminen eivät ole iästä vaan asenteesta kiinni. Katto-Kassinen antaa palaa ja opettaa Pikkuveljelle, että elämä saa maistua villille, jännälle ja ihanalle.

Astrid Lindgrenin kirjojen pohjalta näytelmän on kirjoittanut Staffan Götestam. Näytelmän ovat suomentaneet Kurt ja Eppu Nuotio. Musiikin ovat luoneet Georg Riedel, Staffan Götestam ja Anders Berglund. Laulut on suomentanut Ilpo Tiihonen ja Sauli Perälä.

Näytelmän koreografia on Seppo Välisen käsialaa. Moniulotteisen lavastuksen ja 80- ja 90-luvun taitteen hiphop-vaikutteisen puvustuksen on luonut Maria Antman. Näytelmän DJ:nä viihdyttää Sauli Perälä. Hän vastaa myös musiikin sovituksesta ja johtamisesta. Musiikin tuottaa vaasalainen konemusiikkiguru Mikko Tamminen.

Pikkuveljen roolissa vuorottelevat Silas Lorenz ja Linus Granfors. Katto-Kassisen roolissa hauskuuttaa Toni Ikola. Muissa rooleissa nähdään Miika Alatupa, Jari Hietanen, Anna Lemmetti-Vieri, Jenny Malmberg (vier.), Oiva Nuojua, Filip Ohls sekä Robin Asukas/Willy Wulff ja Isabel Rautamo/Liisa Perälä.

Ohjaaja–koreografi Seppo Välinen, TeM (s.1978) on helsinkiläinen teatterintekijä, jonka sydäntä lähinnä on musiikkiteatteri. Välinen on työskennellyt mm. Rovaniemen Teattereissa, Kouvolan teatterissa, Kokkolan kaupunginteatterissa, Joensuun kaupunginteatterissa sekä vapaissa ryhmissä. Vaasan kaupunginteatterissa Seppo Välinen vierailee nyt ensimmäistä kertaa.

Katto-Kassisen ensi-ilta 16.3.2019 Vaasan kaupunginteatterin Romeo-näyttämöllä.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunginteatteri
Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53
65100 Vaasa

0407737587http://www.vaasankaupunginteatteri.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye