Vaasan kaupunki - Vasa stad

Katujen talvikunnossapito Vaasassa

Jaa
Katujen kunnossapito on puhututtanut viime viikkoina Vaasassa säätilan muutosten vuoksi. Vaasan kaupungille voi jättää palautetta talvikunnossapidosta sähköisen palautejärjestelmän kautta, jossa palaute ohjautuu suoraan alueesta vastaavalle työnjohtajalle. Kuntatekniikasta halutaan myös muistuttaa, että katujen talvikunnossapito kuuluu lain mukaan sekä kuntien että kiinteistöjen vastuulle.

Talvikunnossapitoon kuuluu lumen ja jään poisto, liukkauden torjunta, lumivallien poiskuljetus sekä katuojien ja sadevesikourujen lumettomana ja jäättömänä pitäminen.

Katujen talvikunnossapito kuuluu lain mukaan sekä kunnille että kiinteistöille

Vaasan kaupungin kunnossapitopäällikkö Juha Jartamo haluaa muistuttaa, että myös kiinteistöillä on omat vastuunsa väylien talvikunnossapidosta.

–  Lain mukaan omistajien vastuulla on pitää huolta omien tonttiensa edustojen ja jalkakäytävien kunnossapidosta. Tähän kuuluu muun muassa lumen ja jään poisto, sadevesikaivon ritiläkansien pitäminen sulana, hiekoitus ja haittaavien lumikinoksien poiskuljetus, Jartamo kertoo.

Jos kiinteistöt ja taloyhtiöt eivät hoida omia vastuitaan, myös kaupungin auraajilta loppuu helposti tila lumien auraamiseen.

–  Vaasan kaupungin kunnossapitoalueita hoitaa yhteensä 15 urakoitsijaa, joilla on omat vastuualueensa. Ankarimpien lumisateiden aikaan koko aurauskalusto oli liikkeellä 12-16 tuntia vuorokaudessa. Ylitöitä ei saa kuitenkaan turvallisuus- ja lainsäädännöllisistä syistä tehdä loputtomasti, Jartamo jatkaa.

Suurimmat urakat pyritään hoitamaan öisin, jotta liikenne ei hidasta kunnossapitotyötä ja jotta liikenneturvallisuus ei vaarannu.

–  Tällä hetkellä käynnissä on katujen ja kevyenliikenteenväylien hiekoitus, urien poistaminen kaduilta ja lumenajo.

Vaasassa kadut on jaettu kunnossapitoluokkiin sen mukaan, missä järjestyksessä katuja huolletaan. Ensimmäisenä huolehditaan pääväylien ja vilkkaimpien liikenneväylien kunnossapidosta.

Palautetta voi antaa kaupungille sähköisessä palautejärjestelmässä

Katujen talvikunnossapidosta voi jättää palautetta Vaasan kaupungin palautejärjestelmään osoitteessa: https://kartta.vaasa.fi/efeedback/ Palautejärjestelmässä tarkan paikan voi merkitä kartalle ja palaute ohjautuu suoraan alueesta vastaavalle työnjohtajalle, joka voi vastata yhteystietonsa jättäneille palautteenantajille sähköpostitse.

–  Palautteita tulee n. 50 kpl päivittäin. Kaikkiin palautteisiin pyritään vastaamaan, mutta toivomme myös ymmärrystä ruuhka-aikojen suhteen. Kun taivaalta satelee kissoja ja koiria, satelee myös palautteita kunnossapidon henkilökunnalle, Jartamo kertoo.

Virka-ajan ulkopuolella klo 16-7 voi soittaa talvikunnossapitoon liittyen kuntatekniikan päivystysnumeroon +358 40 137 1913.

 

Muistilista tontinomistajan tehtävistä talvihoidossa:

  • Pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä ja linja-autopysäkki käyttökelpoisena poistamalla jalankulkua haittaava lumi ja jää.
  • Huolehtia liukkauden torjumisesta ja hiekoitushiekan poistamisesta jalkakäytävältä.
  • Tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit.
  • Pitää jalkakäytävän viereinen katuoja ja sadevesikouru sekä ritiläkaivon kansi lumettomana ja jäättömänä.
  • Tontinomistaja vastaa tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta, liittymärummun auki pitämisestä ja aurausvallin poistamisesta.

Tiesitkö tämän Vaasan talvikunnossapidosta?

  • 12 kpl aurauskalustoa
  • 15 urakoitsijaa, joilla jokaisella on oma vastuualueensa
  • 570 km liikenneväyliä huolettavana pyörätiet mukaan luettuna
  • Talvikunnossapito kuuluu lain mukaan sekä kunnille, että kiinteistöille. Kiinteistöt ja taloyhtiöt ovat vastuussa omien tonttiensa edustojen ja jalkakäytävien kunnossapidosta.
  • Vaasassa kadut on jaettu kunnossapitoluokkiin sen mukaan, missä järjestyksessä katuja huolletaan. Ensimmäisenä huolehditaan pääväylien ja vilkkaimpien liikenneväylien kunnossapidosta.
  • Katujen kunnossapitoluokat ja talvikunnossapidon vastuualueet löydät kaupungin verkkosivuilta osoitteesta: www.vaasa.fi/palvelut/katujen-ja-yleisten-alueiden-kunnossapito  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kunnossapitopäällikkö Juha Jartamo, juha.jartamo@vaasa.fi, puh. +358 400 662 267

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Ett träd för alla Vasabor – kom med i planteringstalkot!18.4.2024 13:17:37 EEST | Tiedote

Det kommer att planteras 70 000 nya träd i Vasa under de kommande åren. Målet för projektet Ett träd för alla Vasabor är att jämna ut koldioxidutsläppen från byggprojekt och kompensera för att det avlägsnas träd, stödja Vasas mål om klimatneutralitet samt att fira att stadens befolkning ökar och når upp till ett nytt tiotusental. Även invånare, sammanslutningar och företag bjuds in att delta i ett planteringstalko.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye