HSY

Katupöly heikensi pääkaupunkiseudun ilmanlaatua jo talvella

Jaa
HSY:n mittausten mukaan pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli joulu–helmikuussa suurimman osan ajasta hyvä tai tyydyttävä. Ilmanlaatu oli ajoittain huono erityisesti katupölyn takia. Myös pakkassää vaikutti ilmansaasteiden laimenemiseen.

Ilmanlaatu heikointa yleensä tyyninä pakkasaamuina

- Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli suurimman osan ajasta hyvä tai tyydyttävä tänä talvena. Heikointa ilmanlaatu oli koko seudulla helmikuussa. Katupöly heikensi ilmanlaatua etenkin tammi–helmikuussa, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ilmansuojeluasiantuntija Marjatta Malkki.

Sääolosuhteet vaikuttavat ilmansaasteiden laimenemiseen. Talvisina, tyyninä pakkasaamuina ilmanlaatua heikentää tyypillisesti pakokaasut ja hiukkaset. Helmikuun loppupuolella säätilassa vallitsi ns. inversiotilanne, jolloin kylmä ja raskas ilma maanpinnassa ja heikot tuulet estivät ilmansaasteiden normaalia laimenemista. Tällöin ilmanlaatu heikkeni katupölyn vuoksi paikoin jopa erittäin huonoksi. Myös muiden ilmansaasteiden pitoisuudet olivat koholla.

- Ilmanlaatu oli kuitenkin melko samankaltainen kuin edellisenä talvena huolimatta pitemmästä pakkasjaksosta helmikuussa, Malkki sanoo.

Pahin katupölykausi vielä edessä

- Katupölyä on ollut runsaasti ilmassa ajoittain jo nyt, mutta pahin pölykausi on vielä edessä. Katupölyä on tyypillisesti eniten pääkaupunkiseudun ilmassa maalis–huhtikuussa, HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen toteaa.

- Seuraamme ilmanlaatua 11 mittausasemalla eri puolilla pääkaupunkiseutua. Reaaliaikaiset mittaustulokset näkyvät verkkosivuillamme osoitteessa hsy.fi/ilmanlaatu, Inkinen kertoo.

Katupöly on pääasiassa autojen renkaiden jauhamaa asfalttia ja hiekoitushiekkaa. Erityisesti nastarenkaat kuluttavat asfalttia ja tuottavat siten katupölyä.

Lisätietoa:

  • ilmansuojeluasiantuntija Marjatta Malkki, puh. 050 3519 492, marjatta.malkki(at)hsy.fi
  • toimitusjohtaja Raimo Inkinen, puh. 045 635 7741
  • HSY:n ilmanlaatukatsaus

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye