Alvar Aalto -säätiö

Kaunis elokuinen sää suosi Alvar Aalto -viikkoa ja keräsi paikalle tuhansia kävijöitä Paimiossa ja Turussa

Jaa

Elokuun viimeisellä viikolla Paimiossa ja Turussa vietetty Alvar Aalto -viikko täytti toiveet ohjelmiston monipuolisuuden ja sisällön osalta. Lämpimän aurinkoiset päivät houkuttelivat paikalle kaupunkitapahtumaan yleisöä yli odotusten ja arkkitehtuurin, muotoilun ja taiteen ympärille rakennettu ohjelmisto keräsi reilun viikon aikana tuhansia kävijöitä noin neljäänkymmeneen tapahtumaan kahdessa eri kaupungissa.

Arkkitehtuurikierrokset Paimion parantolassa olivat suosittuja. Kuva Magni Mundi / Rockphoto.fi
Arkkitehtuurikierrokset Paimion parantolassa olivat suosittuja. Kuva Magni Mundi / Rockphoto.fi

Järjestyksessään kolmas Alvar Aalto -viikko sisälsi kulttuurintäyteistä ohjelmaa eri ikäisille kaupunkilaisille. Paimiossa erityisen suosittuja olivat parantolassa järjestetyt Aika valossa -tanssiesitykset, jotka olivat lähes loppuunmyytyjä. Myös Paimion parantolan erikoiskierros Suljettujen ovien takana houkutteli paikalle runsaan kävijäkunnan. Turussa puolestaan kiinnostusta herättivät opastetut kierrokset Turun arkkitehtuuria ala- ja ylämäkeen, jossa kaupungin historiaa ja arkkitehtuuria tarkasteltiin uudenlaisista näkökulmista.Myös Turun Messut 1929 ja 2029 -näyttelysekä Turun kaupunginkirjastoon koottu Aalto, Bryggman ja funktionalismi -näyttely tavoittivat suuren yleisömäärän.Harvinaislaatuiset vierailut huonekalutehdas a-factoryssa Kaarinassa avasivat kävijöille puolestaan upean mahdollisuuden nähdä miten Artekin huonekaluja tänä päivänä valmistetaan ja kuinka paljon käsityötä niiden valmistaminen yhä vaatii.

Alvar Aalto -viikko ja sen teemat herättivät molemmissa kaupungeissa myös ajankohtaista keskustelua rakennetusta ympäristöstä. Arkkitehtuurin merkitys kaupunkien kasvun elementtinä oli vahvasti esillä Turussa järjestetyn Eurooppa-foorumin keskusteluissa. Paimion parantolan ainutlaatuinen rakennuskokonaisuus ympäristöineen, sekä siihen liittyvä mittava kulttuurihistoria nousi tapahtumaviikon aikana aiempaa enemmän esille. Alvar Aalto -viikko tarjosi myös uusia lähestymistapoja havainnoida omaa elin- ja toimintaympäristöään: erityismaininnan ansaitseekin Turussa 111 osallistujaa paikalle houkutellut Street-O kaupunkisuunnistustapahtuma, jossa jokaiselle osallistujalle jaettiin esittelyjulkaisu Alvar Aallosta.

”Alvar Aalto -viikko otti hienosti paikkansa osana elokuun lopun vilkasta kaupunkitapahtumaviikkoa. Uskon kaupunkilaisten kiinnostuksen Alvar Aaltoon ja arkkitehtuuriin kasvaneen pysyvämminkin. Itseäni viikon monipuolisuudessa ilahdutti erityisen hienosti toteutunut yhteistyö Paimion kanssa”, luonnehtii Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen.

Paimiossa kiitellään erityisesti hyvää yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. ”Olemme myös tyytyväisiä uusista avauksista Turun suuntaan ja pidimme onnistuneena ratkaisuna mm. kaupunkien välillä viikon aikana järjestettyjä bussikuljetuksia. Ne toivat ohjelmatarjontaa lähemmäs turkulaisia, joiden olisi ollut muutoin vaikea saavuttaa Paimion parantolan ympäristössä järjestettyjä tapahtumia”, kertoo Paimion kaupungin kulttuuriasiainhoitaja Jouni Lehtiranta. Sekä Paimiossa että Turussa iloitaan siitä, että Alvar Aalto -viikko mahdollisti hedelmällisen yhteistyön kahden lähekkäin sijaitsevan Alvar Aalto -kaupungin välillä.



Ensi vuoden Alvar Aalto -viikko Porissa ja Eurassa on oodi arjen kauneudelle

Vuoden 2020 Alvar Aalto -viikko järjestetään 22.-30.8. Porissa ja Eurassa. Tuolloin huomion keskipisteinä ovat itseoikeutetusti Alvar Aalto -kohteet Villa Mairea Porin Noormarkussa sekä useat kohteet Euran Kauttualla, joista tunnetuimpana Terassitalo. Viikon teemana on Aalto arjessa.

”Alvar Aalto on suunnitellut Porin ja Euran Aalto-kohteet nimenomaan kodeiksi. Kauttualta löytyy myös Alvar ja Aino Aallon suunnittelema sauna. Viikon aikana pääsemme kurkistamaan näihin arjen ympäristöihin, jotka toimivat edelleen asuntoina, saunoina ja majoitustiloina. Koko viikon aikana haluamme myös oheistapahtumilla tuoda esiin, miten Aalto ja design ylipäätään ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat arkeemme”, kertoo kulttuuripäällikkö Sirpa Wahlqvist Eurasta.

Poriin ja Euraan on suunnitteilla laaja tapahtumakokonaisuus. Paikallisia toimijoita kannustetaan ideoimaan ja järjestämään myös omia tapahtumia tai tempauksia Aalto arjessa -teeman alle.

Porin ja Euran loppukesää elävöittävä tapahtumaviikko tulee olemaan mielenkiintoinen, sillä se tuo alueen Alvar Aalto -nähtävyydet uudella tavalla ihmisten tietoisuuteen. Viikon pääpaino on Alvar Aallossa sekä arkipäivän arkkitehtuurissa, mutta ohjelmistossa tullaan näkemään ja kokemaan myös kulttuurielämyksiä laidasta laitaan - konserteista ruokatapahtumiin ja koko perheen kisailuista omaleimaisiin kiertoajeluihin - joista muodostuu yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa koottu uniikki kokonaisuus, kuvailee kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin Porin kaupungilta. Tapahtumaviikon järjestelyistä vastaavat Euran ja Porin kaupungit yhdessä Alvar Aalto -säätiön sekä lukuisten yhteistyökumppanien kesken.

Alvar Aalto -viikko kiertää vuorollaan Alvar Aalto -kaupungeissa ympäri Suomen ja elokuisen tapahtumaviikon isäntänä toimii verkoston vuosittainen puheenjohtajakaupunki. ”Hienointa tapahtumassa on se, että viikko tarjoaa mahdollisuuden tehdä Aallon arkkitehtuuria ja muotoilua paremmin tunnetuksi sekä Alvar Aalto -kaupunkien verkoston toimintaa näkyväksi suurelle yleisölle”, kertoo Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Alvar Aalto -viikon ohjelmisto vuodelle 2020 julkistetaan kevään aikana osoitteessa: www.alvaraalto.fi/alvaraaltoviikko

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ohjelmapäällikkö Nina Heikkonen, Alvar Aalto -säätiö, nina.heikkonen@alvaraalto.fI
Kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, Turun kaupunki, timo.hintsanen@turku.fi
Kulttuuriasiainhoitaja Jouni Lehtiranta, Paimion kaupunki, jouni.lehtiranta@paimio.fi
Kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin, Porin kaupunki, jyri.traskelin@pori.fi
Kulttuuripäällikkö Sirpa Wahlqvist, Euran kunta, sirpa.wahlqvist@eura.fi

Kuvat

Arkkitehtuurikierrokset Paimion parantolassa olivat suosittuja. Kuva Magni Mundi / Rockphoto.fi
Arkkitehtuurikierrokset Paimion parantolassa olivat suosittuja. Kuva Magni Mundi / Rockphoto.fi
Lataa
Aika valossa -tanssiesitys Paimion parantolassa. Kuva Jouni Lehtiranta.
Aika valossa -tanssiesitys Paimion parantolassa. Kuva Jouni Lehtiranta.
Lataa
Turun Messut 1929 & 2029 -näyttely tarjosi myös virtuaalielämyksiä. Kuva Samy Kramer / Kramer Productions.
Turun Messut 1929 & 2029 -näyttely tarjosi myös virtuaalielämyksiä. Kuva Samy Kramer / Kramer Productions.
Lataa
Turun Messut 1929-2029 -näyttelyssä esiteltiin messujen toteutusta vuodelta 1929, jolloin Alvar Aalto ja Erik Bryggman suunnittelivat messujen maineikkaan toteutuksen. Kuva Samy Kramer / Kramer Productions.
Turun Messut 1929-2029 -näyttelyssä esiteltiin messujen toteutusta vuodelta 1929, jolloin Alvar Aalto ja Erik Bryggman suunnittelivat messujen maineikkaan toteutuksen. Kuva Samy Kramer / Kramer Productions.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Alvar Aalto -säätiö
Alvar Aalto -säätiö

JYVÄSKYLÄ ja HELSINKI

040 135 6210https://www.alvaraalto.fi

Alvar Aalto -säätiö toimii paremman arkiympäristön ja muotoilukulttuurin hyväksi lähtökohtanaan Alvar Aallon ja hänen elämäntyönsä humanistiset ja ekologiset arvot. Alvar Aalto -museo, säätiön osana, pitää yllä ja kartuttaa kokoelmiaan ja arkistojaan sekä tuottaa monipuolisia yleisön- ja asiantuntijapalveluita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alvar Aalto -säätiö

Alvar Aalto -matkailureitti tukee kotimaisia matkailualan pienyrittäjiä ja suomalaisen kulttuuriperinnön säilymistä2.6.2020 17:38:07 EESTTiedote

Viime vuosina Alvar Aalto -säätiössä on panostettu vahvasti Aallon kohteisiin matkaavan yleisön palveluun. Verkkosivusto Visit Alvar Aalto kokoaa ensimmäistä kertaa yhden osoitteen alle kaikki matkailijoille avoinna olevat Aalto-kohteet ja saatavilla olevat palvelut. Matkailureitti on suunniteltu yhdessä yli kahdenkymmenen Alvar Aalto -kaupungin matkailuasiantuntijan kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme