ICC Finland

Kauppakamari: Vauhtisokeus vaarana euroalueen ja Suomen talouskasvussa

Jaa
Maailmantalouden suhdanneodotukset vahvistuivat edelleen kesän aikana, osoittaa heinäkuussa 121 maassa tehty 1123 talousasiantuntijan Ifo World Economic Survey-kysely. Euroopan johdolla maailmantalouden kasvun uskotaan yhä jatkuvan loppuvuoden aikana. Epävarmuustekijät liittyvät kehittyvien markkinoiden, kuten Kiinan, kasvuun.
Timo Vuori / Kuva: Pasi Murto
Timo Vuori / Kuva: Pasi Murto

Suomen kasvu on maailman huippua, sillä Ifo-indikaattori ponnahti kevään 32.1:stä kesällä 52.3:een. Suomen Ifo-indikaattori on korkeimmalla tasolla sitten syksyn 2007. Ifo kyselyn mukaan Suomen ulkomaankauppa vahvistuu merkittävästi loppuvuonna. Ensi vuonna Suomen viennin haasteena voi olla maailmantalouden kasvun hyytyminen.

”Euroalueen vahva kasvu antaa nyt kaivattua vetoapua Suomelle viennille, josta yhä 60 prosenttia menee Eurooppaan”, Ifo-selvitykseen perehtynyt Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Timo Vuori korostaa.

Vuoren mukaan kasvun tasaantuminen kehittyvillä markkinoilla, erityisesti Aasiassa, voi ennakoida maailmantalouden hiipumista vuonna 2018. Myös Brexit ja USA:n poliittinen ennakoimattomuus luovat epävarmuutta.

”Suomessa on syytä varoa nyt vauhtisokeutta. Parantuneen kilpailukyvyn eväitä ei kannata syödä budjetti- ja työmarkkinapöydissä, kun ensi vuoden näkymät maailmantaloudessa ovat utuiset”, painottaa Vuori.

Euroalue vahvistuu  Brexit syö uskoa Britannian talouteen

Ifon mukaan euroalueella talousodotukset ovat korkeimmat sitten syksyn 2000. Saksa, Ranska, Italia ja Espanja ennakoivat hyvää talouskasvua. Sen sijaan Ifo-indikaattorin mukaan Britanniassa talousodotukset romahtivat kevään tilanteesta (+4.7) kesään (- 46.3). Epävarmuus Brexit-ratkaisusta syö brittien uskoa investointien ja kulutuskysynnän suotuisaan kehitykseen.

Aasiassa ja Amerikassa kasvavaa huolta taloudesta

Aasiassa Japanin talous jatkaa hidasta toipumistaan. Kiinan taloustilanne nähdään tällä hetkellä tyydyttävänä, mutta huolta aiheuttaa seuraavien kuuden kuukauden talouskehityksestä kuvaa Ifo-indikaattorin muuttuminen negatiiviseksi (-10.4). Myös muiden Aasian maiden talousodotuksiin liittyy epävarmuutta. Ainoastaan Intiassa talouden tilaa pidetään hyvänä ja seuraavan kuuden kuukauden talousodotukset ovat myönteiset.

Pohjois-Amerikassa USA:n taloustilanne on hyvä, mutta suhdanneodotukset tulevan suhteen ovat muuttuneet negatiiviseksi (-6.9) ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009. Etelä-Amerikassa poliittisen epävarmuuden kourissa olevan Brasilian talousodotukset laskivat merkittävästi (-41.0).

Uudet kauppasanktiot tuovat epävarmuutta Venäjän kauppaan

Ifo ennakoi, että Venäjän talouden toipuminen saattaa jäädä väliaikaiseksi lännen uusista kauppasanktioista ja kauppasodan uhasta johtuen. Ifo-asiantuntijat pelkäävät maan tuonnin ja viennin kärsivän niistä.

Maajohtaja Timo Vuoren mukaan Venäjän ja USA:n heikentyneet suhteet eivät tiedä hyvää EU:n ja Suomen kaupalle Venäjän kanssa.

”Toistaiseksi uusien sanktioiden merkitystä on vaikea arvioida, mutta kasvava epävarmuus poliittisissa suhteissa leimaa myös kauppasuhteita. Suomalaiset yritykset ja pankit eivät ole immuuneja USA:n kauppatoimille”, muistuttaa Vuori.

Inflaatio ja korot aisoissa

Inflaation uskotaan maailmanlaajuisesti olevan 3 prosentin tasolla ja euroalueella nousevan lievästi 1,5 prosenttiin. Valuutoista dollarin nähdään olevan yliarvostettu. Pitkien ja lyhyiden korkojen odotetaan hieman nousevan.

Ifo World Economic Survey julkaistaan maailmanlaajuisesti 10.8.2017 klo 08.00 GMT, osoitteessa: www.ifo.de ”World Economic Survey”. Ifo Euro Area Economic Survey julkaistiin jo 3.8.2017. Suomessa kysely julkaistaan yhteistyössä Keskuskauppakamarin ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n kanssa. Kyselyyn vastasi 1123 talousasiantuntijaa 121 maasta heinäkuussa 2017.

Lisätietoja:
Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari; johtaja, Keskuskauppakamari,
p. 050 553 5319, timo.vuori@chamber.fi.

Avainsanat

Kuvat

Timo Vuori / Kuva: Pasi Murto
Timo Vuori / Kuva: Pasi Murto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

ICC Finland
ICC Finland
Aleksanterinkatu 17
00101 Helsinki

+358 9 4242 620http://www.icc.fi/

Kansainvälinen kauppakamari ICC on ainoa globaali, kaikki toimialat kattava yhteistyöjärjestö, jolla on 6,5 miljoonaa yritystä ja järjestöjä jäsenenä yli 140 maasta ja kansallisia toimistoja kaikissa maanosissa, 92 maassa, kuten Brasilia, Intia, Kiina, Venäjä, USA ja luonnollisesti Suomessa - ICC Suomi. Suomessa ICC-jäseniä ovat keskeiset kansainvälisessä kaupassa - viennissä ja tuonnissa - mukana olevat yritykset sekä niitä tukevat palveluyritykset ja kotimaiset järjestöt. ICC vahvistaa yritysten kansainvälisiä toimintaedellytyksiä vaikuttamalla regulaatioympäristöön, kehittämällä ulkomaankaupan työkaluja ja tarjoamalla niihin liittyviä palveluita yrityksille. ICC haluaa tehdä kansainvälisestä kaupan käynnistä helppoa - Make Trade Simple - hengessä. Kansainvälisissä verkostoissa ICC- jäsenyys on yksi osoitus yrityksen luotettavuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ICC Finland

Global Compact -verkosto Suomeen12.10.2018 10:00:00 EEST | Tiedote

Johtavat vienti- ja kotimarkkinayritykset ovat perustaneet Suomeen uuden Global Compact Network Finland -verkoston. Verkosto kokoaa yhteen kaikki YK:n Global Compact -vastuullisuusaloitteeseen sitoutuneet yritykset ja muut yhteisöt. Toiminta käynnistyy vaiheittain kuluvan vuoden aikana. Verkoston ensimmäinen tilaisuus pidetään 12.10.2018 Helsingissä. Tavoitteena on entisestään vahvistaa suomalaisten yritysten edelläkävijyyttä yritysvastuussa ja kestävän kasvun mahdollistajana.

Mediakutsu: The Future Trends of Sustainability – The Global Compact of Driver for Responsible Business10.10.2018 10:24:51 EEST | Tiedote

Global Compact Finland Network järjestää ensimmäisen avoimen ja julkisen tilaisuutensa perjantaina 12.10.2018 Helsingissä. Tilaisuus on avoin kaikille GC-toimijoille, sidosryhmille sekä medialle. Tapahtuman ajankohtaisia teemoja ovat yritykset ja ilmastonmuutos sekä yritysten kestävä kasvu. Tarkoitus on tuoda yhteen suomalaisia yrityselämän johtajia ja asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään yritystoiminnan kansainvälisistä vaikutuksista, vastuullisuudesta sekä ihmisoikeuksista. Tilaisuuden pääpuhuja on YK:n Global Compact -ohjelman toimitusjohtaja Lise Kingo. Vuonna 2000 lanseerattu Global Compact (www.unglobalcompact.org) on YK:n vastuullisuusaloite, johon 67 suomalaista yritystä ja muuta toimijaa on liittynyt. Se on kansainvälisesti tunnustettu työkalu kehittää yrityksen vastuullisuutta ja riskienhallintaa kansainvälisillä markkinoilla ottaen huomioon työoloja, ihmisoikeuksia, ympäristöä ja lahjontaa koskevat haasteet. YK:n vaatimuksesta kussakin maassa toimii kansallinen Global Compa

Unileverin toimitusjohtaja Paul Polman Kansainvälisen kauppakamari ICC:n vetäjäksi - Esko Aho jatkaa hallituksessa21.6.2018 13:00:00 EEST | Tiedote

Kansainvälisen kauppakamari ICC:n vuosikokous on tänään Pariisissa valinnut Unileverin toimitusjohtaja Paul Polmanin uudeksi puheenjohtajakseen. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin MasterCardin toimitusjohtaja Ajay Banga. Esko Aho jatkaa ICC:n kansainvälisessä 25 jäsenen hallituksessa. ICC:n Suomen puheenjohtajana toimii tällä hetkellä UPM Kymmene Oyj:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

Ifo-kysely: Suomen vientimarkkinoiden näkymät heikkenevät8.5.2018 12:09:11 EEST | Tiedote

Maailmantaloudessa menee yhä hyvin, mutta suhdanneodotukset ovat muuttuneet varovaisemmiksi kaikissa maanosissa, osoittaa tuore maailmanlaajuinen Ifo World Economic Survey -suhdannekysely. Odotukset ovat vielä hyvällä tasolla, vaikka Ifo-indikaattori on tammikuusta huhtikuuhun tippunut 26,0 pisteestä 16,5 pisteeseen. Ifo-asiantuntijat ennakoivat maailman BKT-kasvun olevan 3,9 prosenttia tänä vuonna, mutta kasvun uskotaan olevan jo heikkenemässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye