Keskuskauppakamari

Kauppakamarikysely: Matkustusrajoitusten tiukentaminen, ravintoloiden toiminnan lisärajoitukset ja koulujen sulkeminen yritysten pahimmat pelot hallituksen rajoitustoimista

Jaa
Koulujen ja päiväkotien sulkeminen, nykyisten matkustusrajoitusten tiukentaminen sekä ravintoloiden toiminnan lisärajoitukset ovat kauppakamarien kyselyyn vastanneiden yritysten mielestä haitallisimmat toimet, joita hallitus voi tehdä koronaepidemian ehkäisemisen nimissä. Nämä kolme rajoitustoimea saivat kaikista eniten mainintoja, kun yrityksiltä kysyttiin haitallisista rajoituksista.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa.

Kysely tehtiin 8.10. ja siihen vastasi lähes 3000 kauppakamarien jäsenyritystä useilta eri toimialoilta ympäri Suomen. Vastanneista kahdeksan prosenttia oli yksinyrittäjiä, loput olivat työnantajayrityksiä.

Avoimissa vastauksissa yritykset viestivät, että talous ei tule kestämään tiukkoja koronarajoituksia pitkään ja että hallituksen olisi tehtävä kaikkensa, että yritykset pysyvät toimintakykyisinä.

”Yritykset pyytävät vain johdonmukaisia, hyötysuhteeltaan parhaita toimia siten, että yritysten toiminta pystytään takaamaan koronaoloissakin. Vain näin Suomi pärjää - tarjoamalla työtä ja työllistämällä suomalaisia”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Romakkaniemen mukaan hallituksen pitäisi tehdä kaikki muut toimenpiteet koronaviruksen ehkäisemiseksi ennen kuin se alkaa rajoittamaan elinkeinovapautta tai kansalaisoikeuksia haitaten vakavasti yritysten toimintaa.

”Ensin on siis saatava jäljitys ja eristys tehokkaaksi, koronavilkun ongelmat kuntoon ja maskipakko liikennevälineisiin ja sellaisiin tilanteisiin, joissa turvavälejä ei voi pitää. Vasta sen jälkeen tarvittaessa muut toimet”, Romakkaniemi sanoo.

Yrityksiltä kysyttiin myös, mitkä olisivat ne keinot, joilla hallitus voisi helpottaa yritysten selviämistä yli koronakriisin. Paikallinen sopiminen ja ansiotuloverojen laskeminen nousivat edelleen suosituimmiksi vaihtoehdoiksi. Samaa viestiä yritykset ovat kertoneet keväästä lähtien.

”Yritykset näkevät, että ansiotuloverojen eli työn verotuksen alentaminen ovat suoria tukia tehokkaampaa elvytystä koko Suomelle. Työn verotuksen alentaminen kertautuu joka paikassa yhteiskunnassa, niin työntekijöiden ostovoimassa, tuotteiden hintojen halpenemisessa, yritysten hankintakustannuksissa kuin työllistämisessäkin”, Romakkaniemi sanoo.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 25 prosenttia vastasi, että konkurssin uhka on noussut merkittävästi koronaepidemian takia. Luku on pienempi kuin keväällä, mutta kesän jälkeen taas pienessä nousussa.

Yritykset toivoivatkin myös, että lomautusten ja yt-neuvottelujen lyhyempiä aikarajoja jatkettaisiin.

”Näillä toimilla pelastetaan työpaikkoja. Lyhyemmät aikarajat, kuten myös paikallisen sopimisen helpottaminen auttaisivat yrityksiä pitämään rajoituksista huolimatta yrityksen toiminnassa ja takaisi näin työpaikan mahdollisimman monelle suomalaiselle. Konkurssin tehnyt yritys ei työllistä”, Romakkaniemi sanoo.

Kauppakamarien kysely tehtiin 8.10.2020. Kyselyyn vastasi 2929 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen sekä kaiken kokoisista yrityksistä.  Aiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu 16.-17.3, 30.3, 20.4, 4.5, 18.5, 1.6, 23.6 ja 4.9.

Liite: Kyselyn taustatiedot ja tulokset

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye