Etelä-Savon kauppakamari

Kauppakamarikysely: Yli puolelle yrityksistä aiheutui vaikeuksia hallituksen liikkumisrajoitusvalmisteluista

Jaa
Hallituksen suunnitelmat liikkumisrajoituksista ja niihin liittyvä poukkoileva viestintä aiheuttivat maaliskuussa laajasti huolta, epävarmuutta ja liiketoimintaa heikentäviä toimia yrityksissä. Kauppakamarien jäsenyrityksistä yli puolet (55,5 %) vastasi, että hallituksen suunnittelemat liikkumisrajoitukset haittasivat liiketoimintaa.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 5,5 prosenttia ennätti jopa käynnistää lomautukset tai yt-neuvottelut. Yrityksistä 17 prosenttia kertoi myynnin vähentyneen pelkästään julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella. Liikkumisrajoituksia ei lopulta pantu toimeen, koska ne olivat perustuslain vastaiset.

Avoimista vastauksista selviää, että yritykset pitivät hallituksen viestintää jopa uhkailevana ja yritysvastaisena sekä kokivat kärsineensä ilmassa olleista spekulaatioista.

”Hallituksen liikkumisrajoituspuheet otettiin yrityksissä vakavasti, koska niillä olisi ollut merkittävää vaikutusta yritysten liiketoiminnalle. Yritykset ennättivät tehdä jo toimenpiteitä sen perusteella, mitä hallitus viesti. Poukkoileva viestintä ja päätöksenteko ovat haitallisia, ja niillä on erittäin vahingollisia seurauksia yrityksille ja sitä myötä Suomen taloudelle ja työpaikoille. Tämä on hyvä muistutus siitä, että yrityksille ei ole ihan sama, miten asiat valmistellaan ja viestitään”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Kyselyyn vastasi noin 2400 kauppakamarien jäsenyritystä useilta eri toimialoilta ympäri Suomen. Vastanneista reilu kuusi prosenttia oli yksinyrittäjiä, loput olivat työnantajayrityksiä.

Joka kymmenes yritys arvioi henkilöstön määrän vähenevän pysyvästi

Yrityksiltä kysyttiin myös, mitä muutoksia ne näkevät koronakriisin jättävän yritystoimintaan ja työnteon tapoihin. Joka kymmenes vastaaja arveli, että kriisi vaikuttaa pysyvästi henkilöstön määrän vähenemiseen. Joka kahdeksas yritys puolestaan uskoi kriisin laskevan liikevaihtoa.

”Nämä tarkoittavat työpaikkojen vähentymistä, ihmisten toimeentulon heikkenemistä, valtion verotulojen laskua. Hallituksen pitäisi tehdä kaikkensa, ettei työpaikkoja menetettäisi. Yrityksille luotaisiin päinvastoin edellytykset luoda lisää lisäätyöpaikkoja. Puoliväliriihi olisi ollut hallitukselle hyvä paikka näyttää, kuinka työllisyystoimia tehdään. Nyt vaikuttaa siltä, että odotetun yli 50 000 työllisen sijaan olisi tulossa 15 000 VM:n arvioimaa työllistä”, sanoo Romakkaniemi.

Etätyön lisääntymiseen uskoi yli 80 prosenttia vastanneista ja yli 70 prosenttia uskoi kriisin vauhdittavan digitalisaatiota. Pysyvää muutosta uskottiin tapahtuvan myös johtamistavoissa ja henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Viidennes yrityksistä arvioi, että markkinaosuudet jaetaan toimijoiden kesken uudestaan.

Maksuvalmius heikoin pienillä yrityksillä sekä majoitus- ja ravitsemusalalla

Koronakriisi on vaikuttanut yritysten maksuvalmiuteen eli kykyyn selviytyä lyhytaikaisista veloista. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 12,6 prosenttia ilmoitti maksuvalmiutensa olevan välttävä tai heikko. Joka viidennellä yrityksellä maksuvalmius on tyydyttävä. Reilulla kahdella kolmasosalla yrityksistä maksuvalmius on hyvä tai erinomainen.

”Koronakriisi on luonnollisesti koetellut yrityksiä. Yli 12 prosentilla maksuvalmius on välttävä tai heikko, mikä osaltaan heijastelee myös sitä, että 23 prosenttia vastaajista ilmoitti konkurssiriskin nousseen merkittävästi koronan takia ”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki.

”Suurten yritysten tilanne näyttäisi olevan hieman parempi kuin pienten. Toimialoista esimerkiksi majoitus- ja ravitsemusala on todellisissa ongelmissa maksuvalmiudenkin suhteen”, Kotamäki sanoo.

Etelä-Savossa Kyselyyn vastasi 52 yritystä, joista yli 250 työllistäviä oli 3,8 %, 50-249 työllistäviä 19,2 %, 10-49 työllistäviä 42,3 %, 2-9 työllistäviä 28,8 % ja yksinyrittäjiä 5,8 %.

Koronassa voi piillä Etelä-Savolle mahdollisuuksiakin

Etelä-Savossa näkymä on parempaan päin. Seuraavan kahden kuukauden aikana liikevaihdon säilymistä ennallaan tai sen kasvua ennakoivien yritysten määrä on kasvanut reilusti maaliskuusta. ”Tämä on erittäin positiivinen signaali. Samalla yritykset raportoivat, että ainakin suurten lomautusten riski on pienentynyt maaliskuun tilanteesta”, toteaa Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Teppo Leinonen.

Hallituksen toimilta odotettaan johdonmukaisuutta. Lähes 2/3 yrityksistä koki, että suunnitellut, mutta sittemmin perutut laajat liikkumisrajoitukset aiheuttivat haasteita myyntiin, toimitusketjuihin tai ylimääräisen työn muodossa. Osa jopa päätyi lomauttamaan tästä johtuen. ”Viestinnällä ja tiedottamisella on valtava merkitys. Yritykset seuraavat hallituksen suunnitelmia ja suhteuttavat omaa toimintaansa siihen. Ennakoitavuus ja johdonmukaisuus on valtavan tärkeää”, Leinonen jatkaa.

Kyselyssä selvitettiin myös muutoksia, jotka yritysten mielestä jäävät pysyviksi koronan jälkeen. Etätyön lisääntymistä ennakoi pysyväksi 76,9 % vastaajista ja digitalisaation vauhdittumista ennakoi 65,4 %. Valtakunnallisesti luvut olivat vielä korkeammat (81,7 % ja 71,4 %)

”Tämä on erinomainen signaali. Etätyötä on opittu pakon edessä tekemään ja moni yritys on jo muuttanut käytäntöjään pysyvästi. Monipaikkaisuudesta on tulossa Etelä-Savolle mahdollisuus, joka tuo alueelle parhaimmillaan huomattavasti lisää elinvoimaa ja kausiasukkaita. Meidän on täällä huolehdittava siitä, että monipaikkaisuutta voi toteuttaa joustavasti. Tämä lähtee jo sujuvista rakennusluvista ja tonttitarjonnasta aina toimiviin tietoliikenneyhteyksiin. Tietoliikenneyhteyksien merkitys on avainasemassa. Voimme olla vielä nykyistäkin paremmin monipaikkausuuden ja vapaa-ajan asumisen ykkösmaakunta”, Leinonen toteaa.

Kauppakamarien kysely tehtiin 27.4.2021. Kyselyyn vastasi 2338 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen sekä kaiken kokoisista yrityksistä.  Aiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu vuonna 2020 16.-17.3, 30.3, 20.4, 4.5, 18.5, 1.6, 23.6, 2.9, 8.10, 1.12 ja vuonna 2021 2.2 ja 16.3.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon kauppakamari
Maaherrankatu 14
50100 Mikkeli

http://www.eskauppakamari.fi/

Etelä-Savon kauppakamari on merkittävä alueellinen vaikuttaja ja yritysten edunvalvoja. Me edustamme kattavasti alueen elinkeinoelämää, sillä meillä on useita satoja yritysjäseniä sekä alueen kuntia/kaupunkeja sekä useita yhteisöjä jäseninä. Yhdessä jäsentemme kanssa teemme aktiivista vaikuttamistyötä elinkeinoelämän kehittämiseksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Keskuskauppakamari: Pk-yritykset haluavat tehdä vaikuttavia ilmastotoimia22.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Ennen kaikkea niitä halutaan tehdä ilmastonmuutoksen torjuntaan osallistumisen takia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yli 200 yritystä kertovat, että ilmastonmuutoksen torjunnan lisäksi asiakkaiden odotukset ja erottautuminen kilpailijoista ovat tärkeitä syitä tehdä ilmastotoimia. Ilmasto-ohjelmaan osallistuu pk-yrityksiä eri toimialoilta ympäri Suomea.

Etelä-Savon kauppakamarin hallitus vuonna 20239.12.2022 11:22:38 EET | Tiedote

Etelä-Savon kauppakamarin syykokouksessa, 1.12.2022, vahvistettiin kauppakamarin hallitus vuodelle 2023. Kauppakamarin puheenjohtajana jatkaa Sahakuutio Oy:n toimitusjohtaja Jari Suomalainen. Varapuheenjohtajina toimivat toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen, Suur-Savon Sähkö Oy, toimitusjohtaja Harri Kovanen, Piako Oy ja toimitusjohtaja Ari Hämäläinen, Norelco Oy. Varapuheenjohtajat toimivat myös kauppakamariosastojen puheenjohtajina alueillaan.

Kauppakamarit: Minne hukkui ammattidieselin käyttöönotto?22.8.2022 09:01:58 EEST | Tiedote

Kauppakamarit vaativat hallitukselta välittömiä toimia ammattidieselin käyttöönottamiseksi. Puoli vuotta sitten helmikuussa linjattu valmistelu ammattidieselin käyttöönotosta on edelleen valmistelussa, eikä ratkaisua poikkeuksellisen rajusta hintojen noususta kärsiville alan toimijoille ole saatu aikaiseksi. Kauppakamareiden mukaan tilanne on huolestuttava ja vaikuttaa merkittävästi Suomen kilpailukykyyn.

Kauppakamarikysely: Sodan vaikutukset jakavat yritykset voittajiin ja häviäjiin – joka kolmannes ilmoitti kannattavuutensa heikkenevän tänä vuonna21.6.2022 00:01:00 EEST | Tiedote

Ukrainassa käytävä sota nostaa yritysten kustannuksia ja heikentää kannattavuutta, mutta keskimäärin tunnelmat ovat säilyneet kohtalaisen vireinä, selviää kauppakamarien talouskyselystä. Inflaatiopaineet jatkuvat, sillä yli 72 prosenttia vastanneista yrityksistä suunnittelee nostavansa myyntihintojaan seuraavan neljän kuukauden aikana. Palkansaajien ostovoiman supistuminen näyttää väistämättömältä. Vaikka keskimäärin yritysten näkymät ovat jopa parantuneet verrattuna maaliskuussa tehtyyn kauppakamarikyselyyn, vaihtelevat arviot ratkaisevasti eri toimialoilla. Rakennusalalla peräti 40 prosenttia luonnehtii tunnelmia pessimistiseksi. Sen sijaan palveluloimialoilla näkymät ovat tuntuvasti valoisammat koronarajoituksien jäätyä taakse.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye