Turun kauppakamari

Kauppakamarikysely: Yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet, mutta eivät romahtaneet

Jaa
Embargo 21.9. kello 6 // Kauppakamarien tekemän kyselyn mukaan yritysten arviot toimialansa tunnelmista ovat edelleen hieman heikentyneet kaikilla toimialoilla. Tuoreimmassa kyselyssä 40 prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä kuvailee tunnelmia pessimistiseksi, kun vielä kesäkuun aikana luku oli 31,2 prosenttia. Hyvä työllisyys kannattelee jossain määrin taloutta, mutta kipupisteenä on pitkäaikaistyöttömyyden korkea taso sekä yritysten rekrytointivaikeudet. Kauppakamarikysely tehtiin 5.–7.9. ja siihen vastasi reilut 2600 yritystä. Varsinais-Suomesta kyselyyn vastasi 269 Turun kauppakamarin jäsenyritystä.
Tuoreimmassa kyselyssä 40 prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä kuvailee tunnelmia pessimistiseksi, kun vielä kesäkuun aikana luku oli 31,2 prosenttia.  (Kuva: Adobe Stock)
Tuoreimmassa kyselyssä 40 prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä kuvailee tunnelmia pessimistiseksi, kun vielä kesäkuun aikana luku oli 31,2 prosenttia. (Kuva: Adobe Stock)

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan kyselytulokset eivät toistaiseksi tue tulkintaa ainakaan syvemmästä taantumasta.

”Yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet selvästi, mutta romahduksesta ei voi puhua. Liikevaihdon ja työllisyyden kohtalaisen hyvään kehitykseen riittää edelleen luottoa useimmissa yrityksissä. Suhdanneodotuksia koskevat arviot ovat silti kyselyn kaikilla osa-alueilla vaisumpia verrattuna kolme kuukautta sitten tehtyyn edelliseen kyselyyn”, sanoo pääekonomisti Appelqvist.

Tunnelmat ovat synkimmät kaupan toimialalla ja rakentamisessa. Molemmilla toimialoilla selvästi yli puolet vastaajista luonnehti oman toimialan tunnelmaa pessimistiseksi tai erittäin pessimistiseksi.

Työllisyys valopilkkuna suhdannetilanteessa

Kyselyn mukaan yritysten näkymät työllisyyden kehityksestä olivat edelleen kuitenkin melko myönteisiä. Varsinais-Suomen alueella vastanneista yrityksistä vain 11,2 prosenttia ennakoi työntekijämääränsä laskevan hieman tai merkittävästi seuraavan kuuden kuukauden aikana. Reilu neljännes uskoi työntekijämäärän kasvavan ja loput ennakoivat sen pysyvän ennallaan.

Appelqvistin mukaan hyvä työllisyys on valopilkku, joka kannattelee jossain määrin taloutta. Työmarkkinoiden suurin kipupiste on kuitenkin pitkäaikaistyöttömyyden korkea taso ja hidas aleneminen työvoiman vahvasta kysynnästä huolimatta.

Hintakilpailukyky avainasemassa

Kyselyssä hieman yli puolet vastaajista arvioi investointiensa olevan samalla tasolla kuin viime vuonna. Vastaajista 27 prosenttia odotti investointiensa supistuvan ja 22 prosenttia vastaajista uskoi investointiensa kasvavan.

Appelqvist huomauttaa, että muuttuneen toimintaympäristön haasteet tuskin heijastuvat vielä kuluvan vuoden investointilukuihin täysimääräisesti.

”Jatkossa myös korkojen nousu tulee heikentämään yritysten intoa investointien toteuttamiseen ja kiristyvän rahapolitiikan sekä heikkenevän suhdannetilanteen myötä myös rahoituksen saatavuus vaikeutuu”, arvioi Appelqvist.

Kyselyssä vain viidennes teollisuusyritysten vastaajista arvioi oman tilauskantansa kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Tilanne on valtakunnallisesti heikentynyt selvästi kesäkuusta.

”Venäjän-kaupan romahduksen jälkeen uusien vientimarkkinoiden voittaminen on Suomelle keskimääräistä tärkeämpää. Korvaavien markkinoiden valloittamisen näkökulmasta avaintekijänä on pitää vientiteollisuuden hintakilpailukyvystä kiinni.”

”Tulokset eivät toistaiseksi tue tulkintaa ainakaan syvemmästä taantumasta. Suomen taloudesta löytyy edelleen myös tukipilareita, kuten kohtalaisen hyvät tilauskannat ja edelleen voimakkaana jatkuva työvoiman kysyntä”, sanoo Appelqvist.


Kauppakamarikysely tehtiin 5.–7.9. ja siihen vastasi reilut 2600 yritystä. Varsinais-Suomesta kyselyyn vastasi 269 Turun kauppakamarin jäsenyritystä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Keskuskauppakamari, pääekonomisti Jukka Appelqvist, puh. 044 263 1051, jukka.appelqvist@kauppakamari.fi


Turun kauppakamari, toimitusjohtaja Kaisa Leiwo, puh 040 556 6697

Kuvat

Tuoreimmassa kyselyssä 40 prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä kuvailee tunnelmia pessimistiseksi, kun vielä kesäkuun aikana luku oli 31,2 prosenttia.  (Kuva: Adobe Stock)
Tuoreimmassa kyselyssä 40 prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä kuvailee tunnelmia pessimistiseksi, kun vielä kesäkuun aikana luku oli 31,2 prosenttia. (Kuva: Adobe Stock)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun kauppakamari
Turun kauppakamari
Puolalankatu 1
20100 Turku

http://www.turunkauppakamari.fi

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari

Varsinaissuomalaisia yrityksiä mukana valtakunnallisessa ilmasto-ohjelmassa22.2.2024 07:03:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan haki 300 yritystä, joista noin 200 valittiin mukaan. Ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yritykset saavat koulutusta, työkaluja ja asiantuntija-apua organisaation hiilijalanjäljen laskentaan sekä opastusta vaikuttavien päästövähennystoimien tekemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye