Keskuskauppakamari

Kauppakamarit avaavat ovia Vietnamiin

Jaa

Yrityksille avautuu uusia mahdollisuuksia päästä Vietnamin kasvumarkkinoille, kun Keskuskauppakamari solmi yhteistyösopimuksen Vietnamin kauppa- ja teollisuuskamari VICCI:n kanssa. Elinkeinoministeri Mika Lintilän Team Finland -matkan yhteydessä Hanoissa tänä aamuna allekirjoitetun sopimuksen johdosta maiden kauppakamarit lupaavat auttaa maidensa yrityksiä uusien kauppakumppanien ja investointien houkuttelussa.

”Kilpajuoksu Vietnamin 95 miljoonan kuluttajan kasvumarkkinoille on käynnissä. Ensi vuonna voimaan tuleva EU-Vietnam -kauppasopimus helpottaa kauppaa maidemme välillä”, korostaa Keskuskauppakamarin puolesta sopimuksen Hanoissa allekirjoittanut kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori.

Erityisesti suomalainen ICT, energia, cleantech ja koulutusosaaminen kiinnostavat Vietnamissa. Vuoren mukaan Suomen vienti Etelä-Koreaan kasvoi peräti 37 prosenttia, kun vastaava EU-sopimus tuli muutama vuosi sitten voimaan. Hän näkee, että Vietnamin osalta samanlainen kasvu on mahdollista. Ministeri Lintilän mukana markkinaan oli tällä kertaa tutustumassa Nokian, Valmetin ja Wärtsilän ohella 20 pk-yritystä.

Vuoren mukaan Kauppakamarit ovat sopineet hyvin käytännönläheisestä yhteistyöstä ja neuvonnasta maiden välisessä kaupassa. Suomalaisilla yrityksillä on Vietnamissa Kauppakamarin kontaktihenkilö, joka auttaa yrityksiä kaikissa kauppa- ja investointiasioissa. Kauppakamarit kokoavat myös maiden yrityksistä erillisen Business Councilin kehittämään yritysyhteistyötä.

Vuoren mukaan Vietnam haluaa vahvistaa myös matkailu- ja koulutusyhteistyötä Suomen kanssa. Vietnam haluaa haastaa Thaimaata matkailukohteena. Vietnamilaiset opiskelijat ovat puolestaan yksi suurimmista ulkomaisista opiskelijaryhmistä Suomessa, mutta he eivät pysty helposti työllistymään Suomen työmarkkinoille hankalista työlupamenettelyistä johtuen.

Allekirjoitustilaisuudessa yhteydessä Vietnamin Kauppa- ja teollisuuskauppakamarin varapääjohtaja Nguyen Vu Kien kehotti Suomea ottamaan oppia Kanadasta, jos se haluaa jatkossa houkutella ulkomaisia osaajia Suomeen.

Vuoren mukaan tehty sopimus on esimerkki toimivasta Team Finland -yhteistyöstä, jossa Suomen lähetystöllä ja Business Finlandilla on tärkeä rooli Kauppakamarien kumppanina.

”Yritysten viennin vahvistamiseksi kaikki verkostot on osattava hyödyntää myös Vietnamin valtiovetoisilla markkinoilla”, muistuttaa Vuori.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori ja Vietnamin kauppa- ja teollisuuskauppakamarin varapääjohtaja Nguyen Vu Kien.
Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori ja Vietnamin kauppa- ja teollisuuskauppakamarin varapääjohtaja Nguyen Vu Kien.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

PK-yritysten hallituksissa 25 prosenttia naisia, suuremmissa 32 prosenttia8.3.2019 06:00:00 EETTiedote

Neljännes PK-yritysten hallituksen jäsenistä on naisia. Julkinen huomio on kohdistunut vain pörssiyhtiöihin, mutta PK-yritykset näyttävät löytävän naisia lähes yhtä hyvin hallitukseensa kuin pörssiyhtiöt. Suuremmat, vähintään 250 työntekijän PK-yritykset ovat jo varsin tasapuolisessa tilanteessa, kun niiden hallituksista 32 prosenttia on naisia. Luvut eivät juurikaan eroa pörssiyhtiöiden luvuista. Tiedot perustuvat kauppakamareiden PK-hallitusbarometriin, johon vastasi helmikuussa 1100 yritystä eri puolilta Suomea.

Naisten runsas määrä pörssiyhtiöiden hallituksissa ei johda suureen määrään naisia johtoryhmissä8.3.2019 00:01:00 EETTiedote

Keskuskauppakamarin naistenpäivän selvityksen mukaan naisten osuus yhtiön hallituksessa ei vaikuta naisten osuuteen yhtiön johtoryhmässä. Vaikka naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksissa on kansainvälisesti katsoen huippulukemissa, huomiota on syytä kiinnittää myös johtoryhmien kokoonpanoon ja yleisemmin naisten urapolkuun johtajina.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme