Keskuskauppakamari

Kauppakamarit: Liikenteen taloudellinen merkitys huomioitava 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa

Jaa
Kauppakamarit pitävät lausuntokierroksella ollutta 12-vuotiseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan liittyvää liikenne- ja viestintäviraston selvitystä liikennejärjestelmän nykytilasta ja toimintaympäristön muutoksista kattavana. Liikenteen taloudellinen merkitys ansaitsisi kuitenkin enemmän huomiota selvityksessä.

”Julkaisu ansaitsee laajuudessaan ison kiitoksen. Se antaa oivallisen taustan 12-vuotiselle liikennejärjestelmäsuunnitelmalle”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood. 

12-vuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman yhteiskunnalliset päämäärät eli ilmastonmuutoksen torjunta, Suomen kilpailukyvyn edistäminen ja alueiden elinvoima ja saavutettavuus ovat kauppakamarien mielestä kannatettavia. Iso kysymys on, millä keinoilla nämä päämäärät saavutetaan.  

12-vuotinen suunnitelma tulee määrittämään vahvasti sitä, miltä suomalainen liikennepolitiikka näyttää seuraavalla vuosikymmenellä. 

”Vankemman pohjan rakentamiseksi on tärkeää, että liikenteen taloudellista merkitystä Suomelle arvioidaan tarkemmin osana selvitystä”, Wood sanoo. 

Woodin mukaan selvitys raapaisee liikenteen merkitystä yrityksille ja yksityisille kuluttajille, mutta jättää lähes koskemattomaksi liikenteen ja siihen liittyvien toimialojen tarkastelun osana kansantaloutta.  

Suomen vientiteollisuuden vaikutus suoraan ja välillisesti on yli 46 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Yksi merkittävimmistä reunaehdoista viennille on toimiva ja hyväkuntoinen liikenneinfra. 

”Suomen väyläomaisuudesta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää”, Wood sanoo.    

Sen lisäksi että liikenneinfran kuntoon on panostettava, on myös huomioitava liikenneverkon tärkeys tuotannollisen toiminnan edellytyksenä. Yritysten sijoittautumiseen vaikuttaa kuljetusten toimintavarmuus ja kustannustehokkuus. Yritysten toimiessa globaaleilla markkinoilla Suomen sisäisten yhteyksien toimivuus on yritysten toiminnan perusedellytys. 

”Logistiset kustannukset muodostavat ison kustannuserän yrityksille. Ison kustannuserän muodostaa valtion kassaan myös liikenteen infraan investoiminen, mutta se luo samalla kasvua ja mahdollistaa yhteiskunnan kehittymisen”, toteaa Wood.  

Suomen pitkät etäisyydet ja ohuet kuljetusvirrat asettavat omat vaikeutensa sille, miten hyvin liikenneverkko voi palvella eri tarpeita. Liikennejärjestelmäsuunnitelman toteuttamisessa tarvitaan rohkeita mutta perusteluja ratkaisuja siitä, mihin suuntaan asioita viedään.

Kauppakamarit painottavat alueellisen saavutettavuuden ja sitä kautta alueiden elinvoiman lisäämistä merkittävänä tekijänä 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa.

”On myös tärkeää, että taloudellisia ohjauskeinoja ei jätetä täysin sivuun suunnitelmaa valmisteltaessa”, Wood painottaa. 

Lue Keskuskauppakamarin koko lausunto täältä.

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye