Keskuskauppakamari

Kauppakamarit listasivat elinkeinoelämälle tärkeimmät liikennehankkeet

Jaa

Kauppakamarit ovat laatineet listan Suomen liikenneverkon tärkeimmistä korjaus- ja kehittämiskohteista. Lista sisältää kokoluokaltaan erilaisia hankkeita pienistä korjauskohteista suurin väylähankkeisiin, ja on tarkoitettu työkaluksi päätöksentekoon liikenteen rahoituksesta.

Kaisa Saario / Kuva: Pasi Murto
Kaisa Saario / Kuva: Pasi Murto

Kauppakamarien liikennehankelistaus on elinkeinoelämän täsmälista pahimmista liikenteen pullonkauloista ja merkittävistä kehittämiskohteista. Isoina hankkeina listalla on erityisesti vientireittien sujuvuuden ja kapasiteetin parantaminen.

“Listalla vaikutetaan liikennejärjestelmän pitkäjänteiseen kehittämiseen. Kaikkia hankkeita ei voida rahoittaa kerralla, mutta listaa on mahdollista hyödyntää sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä”, Keskuskauppakamarin liikenneasiantuntija Kaisa Saario painottaa.

Asia on Saarion mukaan erityisen ajankohtainen nyt, kun puoluerajat ylittävä parlamentaarinen liikennetyöryhmä alkaa pohtia keinoja parantaa liikenneverkon tilaa.

“Liikennejärjestelmän suunnittelu on murroksessa. Nyt mietitään askelmerkkejä myös tulevalle maakuntauudistuksella, jossa maakunnille siirtyy vastuuta tienpidosta ja liikenteen suunnitelusta”, sanoo Saario.

Liikenneväylien kunnolla ja sujuvuudella on Saarion mukaan suuri merkitys alueiden ja yritysten kilpailukyvylle ja investointipäätöksille. Suomi on viennistä riippuvainen maa, jolla on pidemmät etäisyydet markkinoille kuin monella keskeisellä kilpailijamaalla. Hyvillä liikenneyhteyksillä on ainakin osittain mahdollista kompensoida etäisyyksien aiheuttamaa haittaa kilpailukyvylle.

“Liikenneyhteyksien toimivuus on keskeinen tekijä, kun yritykset tekevät päätöksiä investoinneista ja toimipaikan sijainnista. Keskuskauppakamarin Alueiden kilpailukyky -selvityksen mukaan kuusi kymmenestä yrityksestä valitsee sijaintipaikan liikenneyhteyksien ja työvoiman saatavuuden perusteella”, Saario toteaa.

Kauppakamarien lista elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta keskeisimmistä liikenneväylien korjaus- ja kehittämishankkeista alueittain löytyy Keskuskauppakamarin sivuilta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kaisa Saario / Kuva: Pasi Murto
Kaisa Saario / Kuva: Pasi Murto
Lataa
Kaisa Saario / Kuva: Pasi Murto
Kaisa Saario / Kuva: Pasi Murto
Lataa
Kaisa Saario / Kuva: Pasi Murto
Kaisa Saario / Kuva: Pasi Murto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Helsinki Brand Summit: Tulevaisuuden kuluttaja vaatii brändeiltä yllätyksellisyyttä ja uusia ratkaisuja7.2.2018 09:11Tiedote

Tulevaisuus tuo mukanaan yhä vaativampia kuluttajia, mikä korostaa brändien merkitystä, uskoo Keskuskauppakamarin järjestämässä Helsinki Brand Summit -tilaisuudessa lähes sadalle yritysjohtajalle ja asiantuntijalle puhunut hallitusammattilainen Marina Vahtola. Hän kannustaa suomalaisyrityksiä nostamaan brändistrategian keskeiseksi osaksi liiketoiminnan kehittämistä.

Lautakunnan suositus kirjallisista sopimuksista ja sopimusten yksipuolisesta muuttamisesta7.2.2018 06:00Tiedote

Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta on antanut suosituksen 23.1.2018. Lautakunta suositti, että elintarvikeketjun sopimussuhteissa lähtökohtana on oltava kirjallinen sopimus. Etenkin silloin, kun liikesuhde on ajallisesti pitkä, sopijaosapuolten välillä tulee aina laatia kirjallinen sopimus. Tällaisissa tapauksissa kirjallinen sopimus on tehtävä, vaikkei toinen osapuoli osaisi sellaista vaatiakaan. Lisäksi lautakunta korosti, että sopimus on koko arvoketjun perusta ja sisältää kaupallisen riskin jakamisen. Näiden syiden vuoksi lautakunta suositti, että alan toimijat kiinnittävät huomiota siihen, ettei sopimuksia muuteta yksipuolisesti.

Suomi tarvitsee toimia työllisyyden parantamiseksi vastakkainasettelun sijasta31.1.2018 15:38Tiedote

Uutiset parantuneesta taloustilanteesta ja aktiivimallin aiheuttama kuohunta ovat peittäneet alleen Suomen karun tilanteen. Väestön ikääntyminen aiheuttaa suuria paineita jo ennestään velkaantuneelle julkiselle taloudelle. “Riitelyn ja lakkoilun sijaan on löydettävä rakentava tapa yhdessä pohtia muutoksia, joilla vahvistamme työllisyyttä ja turvaamme yhteisen tulevaisuuden”, Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa kehottaa.

Iranin tilanne vaatii yrityksiltä riskienhallintaa4.1.2018 15:20Tiedote

Iranin kasvava epävarmuus vaatii nyt suomalaisyrityksiltä osaavaa riskienhallintaa, toteaa Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja, Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. “Menestyäkseen yritysten on jatkuvasti otettava huomioon eri maiden muuttuvat poliittiset ja taloudelliset riskit. Markkinoiden jättäminen on aina viimeisin keino reagoida kasvaviin riskeihin. Iranille ei kuitenkaan vielä kannata kääntää selkää, mutta tilannetta on syytä seurata tarkasti", toteaa Vuori.

Keskuskauppakamarin viisi keinoa työllisyysasteen nostamiseksi2.1.2018 10:31Tiedote

Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin tulee Keskuskauppakamarin mukaan asettaa Suomen keskeisimmäksi tavoitteeksi vuonna 2018 ja viiden vuoden tähtäimellä 80 prosenttiin. Ilman uudistuksia vanheneva väestö ei pysty tulevaisuudessa pitämään yllä nykyisiin odotuksiin perustuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Keskuskauppakamari on laatinut listan keskeisistä rakenteellisista toimenpiteistä työllisyysasteen nostamiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme