Keskuskauppakamari

Kauppakamarit vahvistavat USA-suhteita – Finnairin Kati Kaivonen FACC New Yorkin johtoon

Jaa

Finnair Oyj:n Pohjois-Amerikan maajohtaja Kati Kaivonen on valittu New Yorkissa toimivan Finnish-American Chamber of Commercen (FACC) puheenjohtajaksi 5.6.2017 alkaen. Puheenjohtaja Kati Kaivosen mukaan FACC New York haluaa ottaa vahvemman roolin yritysten verkottajana ja kumppanina USA:ssa ja kehittää jäsenpalveluita USA:ssa toimiville suomalaisille yrityksille. Finnairin kaltaisten veturiyritysten mukanaolo toiminnassa on elinehto, mutta yhä useampi USA:n markkinoista kiinnostunut pk-yritys halutaan myös mukaan.

“Keskuskauppakamarin ja ulkoasiainministeriön tuki FACC:lle on ollut äärimmäisen tärkeässä roolissa ja tulevaisuudessa yhteistyötä tullaan tiivistämään entisestään”, korostaa Kaivonen. Team Finland ja Finncham-kumppanuudet ovat avainasemassa.

FACC Keskuskauppakamarin Finncham-verkoston pääpartneriksi

FACC New York on lupautunut ensimmäiseksi pääpartneriksi Keskuskauppakamarin Finncham-verkostoon, joka kokoaa yhteen ulkomailla toimivat yli 60 suomalaista kauppakamaria ja Business Councilia.

FACC New York ja Keskuskauppakamari aikovat tehdä käytännön yhteistyötä Suomen ja USA:n kauppasuhteiden vahvistamiseksi, suomalaisyritysten auttamiseksi USA:ssa sekä toimia tiiviissä yhteistyössä Team Finland-toimijoiden kanssa.

“Nyt on aika ottaa uusi askel Suomen USA-suhteiden vahvistamiseksi entistä paremmalla yhteistyöllä kauppakamarien ja Team Finland -toimijoiden kesken”, korostaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä.

“Ruotsi on Wallenbergien johdolla askelia edellä Suomea kansainvälisten kauppakamariverkostojen hyödyntämisessä”, huomauttaa Penttilä.

Suomalais-amerikkalainen kauppakamari FACC New York on vuonna 1948 perustettu itsenäinen, poliittisesti riippumaton ja voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka toiminnan tavoitteena on Suomen ja Yhdysvaltojen välisen liiketoimintaympäristön kehittäminen auttamalla suomalaisia yrityksiä erilaisissa ulkomaankauppaan liittyvissä kysymyksissä. Itsenäinen FACC toimii seuraavissa paikoissa: New York, Florida, Washington DC, Upper Michigan, Minnesota, Houston, San Diego, Southeast, Pacific Coast, Midwest ja Northwest. www.facc-ny.com

Finncham on yritysvetoinen, yli 60 maassa vaikuttavien suomalaisten kauppakamarien ja muiden toimijoiden verkosto, jonka yhteistyötä Keskuskauppakamari kehittää. Suomessa Finncham-verkosto toimii yhteistyössä Keskuskauppakamarin ja 19 kauppakamarin kanssa. www.finncham.fi

Lisätiedot:

FACC NY:
Puheenjohtaja Kati Kaivonen, kati.kaivonen@finnair.com, p. +1 (646) 575-4437Johtaja Annemarie Hjorth, annemarie.hjorth@facc-ny.com p. 050 3881072

Keskuskauppakamari / Finncham:
Toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä, risto.penttila@chamber.fi, p. 050 366 2395
Johtaja Timo Vuori, timo.vuori@chamber.fi, p. 050 553 5319

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Suomen Carita Wallgren-Lindholm kansainväliseen ICC-huippupestiin10.10.2017 15:15Kutsu

Kansainvälinen kauppakamari ICC on nimittänyt 9.10.2017 Sydneyssä pitämässään kokouksessa suomalaisen Carita Wallgren-Lindholmin maailman johtavan kansainvälistä välimiesmenettelyä kehittävän valiokunnan, ICC Commission on Arbitration and ADR, puheenjohtajaksi. Ensimmäisenä naisena ja pohjoismaalaisena tehtävään valittu asianajaja Wallgren-Lindholm aloittaa tehtävässä 1.1.2018. Valinta on vahva tunnustus myös Suomelle työstä tällä alalla.

Johtajat jakavat työpäivänsä nuoren kanssa – jo yli 400 johtajaa mukana Tuhat Nuorta johtajaa hankkeessa30.9.2017 06:00Tiedote

Yritysjohtajat tarttuvat haasteeseen tutustuttaa nuoria johtamistyöhön. Tuhat Nuorta Johtajaa -kampanja tuo päiväksi yhteen johtajan ja 17–24-vuotiaan johtamisesta kiinnostuneen nuoren. Nuori osallistuu johtajan todelliseen työpäivään ja pääsee seuraamaan johtajan arkea – tutkimaan, kokemaan ja oppimaan. Kampanjan järjestävät kauppakamarit, Nuorkauppakamarit ja Yes-verkosto.

Keskuskauppamakamari järjestää mentorointiohjelman naisjohtajille neljättä kertaa29.9.2017 04:00Kutsu

Haku Keskuskauppakamarin suosittuun naisjohtajien mentorointiohjelmaan on avattu. Ohjelma käynnistetään nyt neljättä kertaa aiempien kierrosten positiivisten palautteiden kannustamana. Keskuskauppakamarin selvitysten mukaan naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituspaikoista nousi keväällä ennätystasolle, 27 prosenttiin ja suurissa pörssiyhtiöissä 33 prosenttiin. Pörssiyhtiöiden johtoryhmistä 20 prosenttia on naisia, mutta liiketoimintoja johtavista vain 10 prosenttia. Naisten nousua yritysjohtoon Keskuskauppakamari tukee kansainvälisesti palkitulla naisjohtajaohjelmallaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme