Pohjois-Karjalan kauppakamari

Kauppakamarit: Valtion infrainvestointiohjelma hyvin tehty, mutta rahoitus jää kauas tarpeista

Jaa
Väylävirasto on laatinut valtion väyläverkon investointiohjelman vuosille 2023–2030 osana valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimeenpanoa. Keskuskauppakamarin mukaan investointiohjelma ansaitsee ison kiitoksen selkeydestä ohjelman lähtökohdille ja valmisteluperiaatteille, mutta sellaisenaan ohjelma ei vastaa tarpeisiin.

”Talouskehyksen raamittama investointiohjelma ei pysty vastaamaan siihen muutokseen, joka liikennesektorilla on käynnissä. Liikenteen päästövähennystavoitteet ja Suomen logistisen sijainnin muutos on huomioitava paremmin” toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Päivi Wood. 
 

Investointiohjelman lausuntoaika päättyy tänään. Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan investointiohjelman rahalliset resurssit eivät kohtaa lähellekään tarpeita.  
 
”Tarvitaan kaikkiin liikennemuotoihin osoitettujen määrärahojen huomattavaa nostoa tai uusia rahoitusmalleja rahoituspohjan täyttämiseksi. Tämä on erityisen ajankohtaista nyt”, sanoo Wood. 

Venäjän hyökkäyssodan myötä myös Suomen logistinen sijainti on muutoksen kourissa. Venäjän ilmatilan sulkeminen, konttiliikenteen ongelmat sekä kohonneet energian hinnat vaikuttavat suoraan kuljetuskustannuksiin. Woodin mukaan liikennehankkeet tukevat alueellista saavutettavuutta ja lisäävät investointeja Suomeen.  
 
”Näillä tekijöillä on myös merkittävä vaikutus kuljetusten toiminta- ja huoltovarmuuteen ja viime kädessä siihen, mikä on Suomen logistinen sijainti ja sen strategien tulevaisuus idän ja lännen solmukohdassa. Suomessa on pidettävä huolta siitä, että suhteellinen logistinen sijaintimme ja sen strateginen hyödyntäminen eivät karkaa yhä kauemmas maailman markkinoilta kohoavien energiahintojen ja rapautuvien yhteyksien myötä”, toteaa Wood. 

Pohjois-Karjalan maakunnan logistiikan tärkeimmät kehittämiskohteet

"Saavutettavuus on maakunnan elinkeinoelämän edunvalvonnan tärkein asia (nopea juna, lennot, maantiet ja vesiliikenneväylät), johon on saatava pitkäjänteinen toimenpideohjelma. Kokonaistilannekuva on uudistettava Venäjän hyökkäyssodan muuttaessa olennaisesti logistiikan suuntaa, määrää ja rakennetta”, sanoo Pohjois-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Toivanen.

  • Riittävien lentoyhteyksien säilyttäminen Joensuuhun
  • Pohjois-Karjalan pääteiden pitäminen kantaverkossa ja sen 1. hoitoluokassa
  • Vt 23 perusparannusten loppuunsaattaminen, josta Karvion kanavan seudun uusiminen on ensisijainen kohde
  • Vt 9 Joensuu–Kuopio vanhentuneen osan suunnittelu ja tielinjauksen uudistaminen sekä Onkamo–Niirala välin kunnostus ja osittainen uudelleen linjaus
  • Kantatie 75 yhteyksien parantaminen vastaamaan tien puu-, elintarvike- ja henkilöliikennettä
  • Joensuu–Imatra -välisen radan peruskunnostus, nopeustaso alkuperäiselle tasolleen
  • Itä-Suomen yhteinen Nopea Itä-rata, ns. 3 tunnin junayhteys pääkaupunkiseudulle
  • Rataverkon toimivuuden varmistaminen Pohjois-Karjalan pohjoisosiin
  • Saimaan vesiväylän investoinnit ja Joensuun sataman markkina-aseman ja rakenteiden parantaminen maakunnan ulkomaankaupan logistiikkakeskuksena
  • Kymin kanavan investointisuunnitelman tekeminen sisältäen kustannusarvion

Lisätietoja: toimitusjohtaja Antti Toivanen. Pohjois-Karjalan kauppakamari, p. 050-327 7732

Varsinainen teksti tähän

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Karjalan kauppakamari
Pohjois-Karjalan kauppakamari
Torikatu 21 C
80100 Joensuu

http://www.pohjoiskarjalankauppakamari.fi

Pohjois-Karjalan kauppakamari on elinkeinoelämän edunvalvoja, vaikuttaja ja kouluttaja. Teemme työtä kilpailukykyisen ja yrityksille menestyksekkään maakunnan puolesta.

https://pohjoiskarjalankauppakamari.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan kauppakamari

Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Keskuskauppakamari: Kauppakamarikysely: Byrokratia vaikeuttaa kansainvälisten osaajien rekrytointia – 47 % yrityksistä pitää työperäistä oleskelulupaprosessia kankeana, Pohjois-Karjalassa luku 43 %3.11.2023 07:00:00 EET | Tiedote

Saatavuusharkinta on ollut haaste reilulle kolmannekselle yrityksistä ja puolet yrityksistä pitää työperäistä oleskelulupaprosessia kankeana. Tiedot selviävät kauppakamarien jäsenyrityksilleen toteuttamasta kyselystä. Kyselyn mukaan useat yritykset kertovat kokevansa kansainvälisten osaajien rekrytointiprosessin haastavaksi, vaikka 62 prosenttia yrityksistä suhtautuu kansainvälisten osaajien rekrytointiin positiivisesti.

Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Keskuskauppakamari: Yritykset maksaneet ja tilittäneet veroja 77 miljardin euron edestä – ”ilman yrityksiä hyvinvointivaltiolta putoaisi pohja” Pohjois-Karjalaan rekisteröityjen yritysten verokädenjälki vuodelta 2021 oli lähes miljardi euroa1.11.2023 07:00:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin Suuresta Veroselvityksestä selviää, että vuonna 2021 yritykset maksoivat ja tilittivät veroja ja veronluonteisia maksuja lähes 77 miljardia euroa. Tämä on kahdeksan miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2019. Selvityksellä Keskuskauppakamari haluaa tuoda näkyväksi yritysten elintärkeän roolin julkisten palveluiden rahoittamisessa.

Pohjois-Karjalan kauppakamari: Kauppakamarikysely: Kielitaitovaatimukset rajoittavat kansainvälisten osaajien rekrytointia – 71 prosenttia yrityksistä ei ole valmis vaihtamaan työpaikkakieltä englanniksi27.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarikyselyn mukaan noin 62 prosenttia yrityksistä on harkinnut tai voisi harkita kansainvälisen osaajan rekrytoimista tai vuokraamista. 59 kuvailee kokemustaan kansainvälisen osaajan rekrytoinnista positiiviseksi tai erittäin positiiviseksi. Enemmistöä yrityksistä kuitenkin askarruttaa, miten toimia monikielisenä ja monikulttuurisena työyhteisönä. 58 prosenttia yrityksistä kertoo, ettei ole rekrytoinut tai vuokrannut ulkomaisia osaajia, sillä työtehtävässä vaaditaan äidinkielen tasoista suomen kielen osaamista. .

Pohjois-Karjalan kauppakamari: Kauppakamarikysely: Ammatillinen osaaminen ei vastaa työelämän tarpeita – 39 % yrityksistä tyytymättömiä ammattiin valmistuneiden osaamiseen Pohjois-Karjalan osalta oli joitakin poikkeuksia verrattuna valtakunnallisiin tuloksiin19.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarikyselyn mukaan 39 prosenttia yrityksistä (Pohjois-Karjala 40%) kokee, ettei ammattiin valmistuneiden osaaminen vastaa työelämän tarpeita. Määrä on huolestuttava, sillä suurin pula yrityksillä on kauppakamarikyselyn mukaan juuri ammatillisista osaajista. Tärkeimpinä keinoina osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi yritykset pitävät yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämistä, koulutussisältöjen kehittämistä työelämän tarpeisiin paremmin vastaaviksi ja työn vastaanottamisen kannustinloukkujen purkamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye