Keskuskauppakamari

Kauppakamarit vauhdittavat vientiä kansainvälisellä harjoittelijaohjelmalla

Jaa
Keskuskauppakamari on käynnistänyt kansainvälisen harjoittelijaohjelman, jonka kautta suomalaiset opiskelijat pääsevät tutustumaan ympäri maailmaa toimiviin suomalaisiin vientiyrityksiin. Harjoittelu tehdään FinnChameissa, jotka ovat suomalaisia kauppakamareita tai kauppakiltoja viidellä eri mantereella. Keskuskauppakamari koordinoi ja alueelliset kauppakamarit valitsevat ja lähettävät suomalaisharjoittelijat FinnCham-toimipisteisiin.
Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden asiantuntija Jenni Isola
Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden asiantuntija Jenni Isola

Työharjoittelu FinnChamissa on osa kauppakamarien ja oppilaitosten välistä yhteistyötä, jonka tarkoituksena on parantaa opiskelijoiden valmiuksia siirtyä jouhevasti työelämään ja työskentelemään kansainvälisissä työyhteisöissä.  

”Harjoittelijat saavat kokemusta kansainvälisestä työstä ja mahdollisuuden verkottua sekä suomalaisten että kohdemaiden yritysten kanssa. Tämän uskotaan lisäävän kiinnostusta Suomea ja suomalaisia tuotteita ja palveluita kohtaan, kun harjoittelijat samalla toimivat Suomen brändilähettiläinä kohdemaissa”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden asiantuntija Jenni Isola.  

Kauppakamarit tukevat harjoittelijoita kuukausittaisella avustuksella, ja vastavuoroisesti harjoittelijat raportoivat takaisin omalle kotikunnalleen harjoittelupaikastaan. Samalla he inspiroivat kotipaikkakuntansa yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa kyseiseen maahan. 

Harjoittelijat pääsevät oppimaan monia liiketoiminnassa tarpeellisia taitoja, kuten taloushallintoa, jäsenpalvelujen tuottamista, markkinatietousraporttien kirjoittamista sekä tilaisuuksien tuottamista”, Isola sanoo. 

Helsingin seudun kauppakamari tukee kuluvana vuonna kymmenen suomalaisen opiskelijan harjoittelua maailmalla. Harjoittelijoita on jo lähtenyt Lontooseen, Hong Kongiin ja Sao Pauloon. Yhdysvaltoihin on useita lähtijöitä heti, kun maan hallinto mahdollistaa jälleen opiskelijaviisumien haun.  

FinnCham-kauppakamareiden verkosto maailmalla on hieno apu kansainvälistyville suomalaisille yrityksille. Näiden kauppakamareiden kautta erityisesti pk-yritykset saavat kullanarvoista tietoa kohdemaan markkinoista, businesskulttuurista ja apua tarjoavista asiantuntijoista”, kertoo Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Marko Silen. 

Silenin mukaan harjoittelu ulkomaan kauppakamareissa tarjoaa opiskelijoille erinomaisen mahdollisuuden hankkia kokemusta ulkomailla työskentelystä. 

”Opiskelijat välittävät kokemuksiaan kohdemaista ja avaavat suomalaisille yrityksille mahdollisuuksia, joista kauppakamari voi viestiä eteenpäin jäsenyrityksilleen”, Silen sanoo. 

Seuraava Helsingin seudun kauppakamarin harjoittelija suuntaa Dubaihin. Myös useat muut FinnChamit valmistelevat tällä hetkellä tilojaan ja toimintojaan soveltuviksi harjoittelijan vastaanottamiseen. 

Maailmalla suomalaisten yritysten tukena Keskuskauppakamarin koordinoimana toimii 37 akkreditoitua kahdenvälistä kauppakamaria viidellä eri manterella, jotka muodostavat laajan FinnCham-verkoston. Verkosto toimii tiiviissä yhteistyössä Team Finland-toimijoiden kanssa ja vahvistaa yritysten keskinäistä verkottumista ja kumppaniyhteistyötä kansainvälistymisessä. FinnChamit tarjoavat yrityksille paikallista apua vientimarkkinoiden haasteissa. Kauppakamarien toiminta perustuu pitkälti kussakin maassa muutaman vetäjän ja vapaaehtoisen toimijan aktiivisuuteen, ja siksi harjoittelijat ovat erittäin tervetullut lisäresurssi. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden asiantuntija Jenni Isola
Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden asiantuntija Jenni Isola
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yritysten vientinäkymät kuluvalle vuodelle heikentyneet merkittävästi edellisvuodesta27.3.2024 06:54:00 EET | Tiedote

Kauppakamarin vientijohtajakyselyn perusteella yritysten vientinäkymät ovat selkeästi heikentyneet edellisvuoteen nähden. Tuoreen kyselyn mukaan enää kuusi prosenttia vientiyrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Alkuvuonna 2023 vielä 20 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoi viennin kasvavan merkittävästi vuoden aikana.

Keskuskauppakamarin hallitus: Työmarkkinatilanne on ratkaistava luottamusta rakentamalla25.3.2024 16:41:36 EET | Tiedote

Meneillään olevat työtaistelutoimenpiteet ovat vahingollisia Suomen taloudelle. Yrityksille aiheutuu taloudellisia ja toiminnallisia vaikeuksia, joiden korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Keskuskauppakamarin hallitus painottaa, että Suomen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tähän ei ole varaa. Suomen talouden kasvu on jo pitkään ollut lähes olematonta ja teolliset investoinnit vuotuisia poistoja pienemmät rapauttaen siten tulevaa kasvupotentiaalia. Siksi Keskuskauppakamarin hallitus pitää tärkeänä, että kiistoissa päästään eteenpäin.

Kauppakamarien vientijohtajakysely: Vientiyrityksistä yli 90 prosenttia kertoo poliittisten lakkojen vaikuttaneen toimintaan - lisäkustannuksia, mainehaittaa, lomautuksia22.3.2024 06:53:00 EET | Tiedote

Yli 90 prosenttia Kauppakamarien vientijohtajakyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo meneillä olevien lakkojen vaikuttaneen yritysten toimintaan. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia kertoi lakkojen vaikuttaneen merkittävästi ja 54 prosenttia yrityksistä kertoo lakkojen vaikuttaneen jonkin verran.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä jatkoi kasvuaan – Suomi jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä19.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Naisten osuus EU- ja ETA-maiden suurimpien ja vaihdetuimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä kasvaa edelleen, selviää Keskuskauppakamarin tuoreesta naisjohtajakatsauksesta. Jo yli puolessa jäsenmaista naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli 30 prosenttia ja johtoryhmän jäsenistä yli 20 prosenttia. Vaikka Suomi sijoittuukin edelleen kärkikymmenikköön kummassakin vertailussa, olemme jäämässä jälkeen terävimmästä kärjestä. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä Keskuskauppakamari haluaa muistuttaa, että naisjohtajuuden edistämiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye