Keskuskauppakamari

Kauppakamarit: Yritykset pitävät ihmisoikeusvastuuta tärkeänä liiketoiminnalleen – paine tulee asiakkailta

Jaa
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista suomalaisyrityksistä pitää ihmisoikeusvastuuta tärkeänä liiketoiminnalleen. Paineita sosiaaliseen vastuuseen panostamiseen on tullut ennen kaikkea asiakkailta; neljännes yrityksistä sanoo asiakkaiden tiedustelleen yrityksen vastuullisuudesta.
Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen. Kuva: Kimmo Penttinen.
Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen. Kuva: Kimmo Penttinen.

Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista yrityksistä ei kuitenkaan ollut tehnyt toiminnastaan vielä ihmisoikeuksien arviointia ja reilulla puolella vastanneista yrityksistä ei ole vielä käytössään sosiaaliseen vastuuseen liittyviä sitoumuksia, standardeja tai järjestelmiä. 

”Tulokset ovat rohkaisevia: yritykset ovat tunnistaneet ja tunnustaneet sosiaalisen- ja ihmisoikeusvastuun tärkeyden. Kovin moni ei ole vielä kuitenkaan ryhtynyt toimeen. Voisi sanoa näin, että halua ja ymmärrystä on mutta ei vielä välineitä toimia”, sanoo Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen. 

Sosiaalisen ja ihmisoikeusvastuun perään ovat kyselleet erityisesti yritysten asiakkaat, mutta myös omistajat ja työntekijät. 

”Asiakkailta päin tuleva paine vastuullisesta toiminnasta on se, minkä erityisesti uskon vaikuttavan yritysten toimintaan. Myös yhä useampi työntekijä perää sosiaalista vastuuta työnantajaltaan”, Yrjö-Koskinen sanoo. 

Keskuskauppakamari käynnistää loka-marraskuussa ihmisoikeuksia ja sosiaalista vastuuta koskevien koulutustilaisuuksien sarjan. Koulutusten tarkoituksena on perehdyttää yrityksiä aihepiiriin, joka on keskeinen yritysten vastuullisuutta määriteltäessä. 

”Yritykset ovat halukkaita toimimaan, mutta erityisesti pienet sekä pk-yritykset tarvitsevat siihen ulkopuolista apua, koska omat resurssit ja osaaminen eivät välttämättä riitä. Ilmastositoumuskoulutusten saavuttaman suuren suosion perusteella laajennamme koulutuksia nyt ihmisoikeusvastuun puolelle”, Yrjö-Koskinen sanoo. 

Keskuskauppakamari on avannut myös uuden Ilmoituskanava-palvelun, jonka kautta työntekijät ja sidosryhmät voivat ilmoittaa luottamuksellisesti yrityksen toiminnassa mahdollisesti havaitsemiaan epäkohtia. Ilmoituskanavan käyttöönotto tulee joulukuussa 2021 pakolliseksi yli 50 henkeä työllistävissä yrityksissä.  

”Ilmoituskanavan kautta yritykset voivat vastaanottaa ilmoituksia myös sosiaaliseen vastuuseen liittyvistä epäkohdista toiminnassaan. Siksi sitä suositellaan myös pienemmille yrityksille, jotka haluavat osoittaa toimivansa avoimesti ja vastuullisesti”, Yrjö-Koskinen sanoo. 

 --------------

Keskuskauppakamari ottaa syksyllä käyttöön uuden ihmisoikeuksia ja sosiaalista vastuuta koskevan vastuullisuusjärjestelmän. Järjestelmän tarkoituksena on auttaa yrityksiä ja yhteisöjä huolehtimaan toimintansa vaikutuksista työpaikoilla ja hankintaketjussa.

Järjestelmässä paneudutaan seuraaviin ihmisoikeusteemoihin: oikeus elämään ja terveyteen, henkilökohtainen turvallisuus (ei häirintää, ahdistelua tai kiusaamista), syrjimättömyys, työn ja perheen yhdistäminen, yksityisyydensuoja, orja- ja pakkotyön sekä ihmiskaupan kielto, kielletty lapsityö sekä ammattiyhdistystoiminnan mahdollistaminen.

Lisätietoja:

https://ilmoituskanava.fi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen. Kuva: Kimmo Penttinen.
Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen. Kuva: Kimmo Penttinen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Vuoden vastuullisuusteko –kilpailu alkaa – yritysten vastuullisuusteot näkyväksi8.4.2024 06:54:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari järjestää jälleen Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun. Kilpailun tarkoituksena on lisätä tietoisuutta yritysten tekemästä vastuullisuustyöstä ja nostaa esille niin pieniä kuin suuriakin vastuullisuustekoja. Vuoden vastuullisuusteko valitaan yleisöäänestyksellä ja palkitaan Keskuskauppakamarin Suuressa yritysvastuupäivässä 13.11.2024. Ehdotuksia otetaan vastaan nyt.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye