Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Kauppakeskus Lohi on S-ryhmän ensimmäinen hiilinegatiivinen kiinteistö

Jaa
Lohjalla sijaitseva kauppakeskus Lohi on S-ryhmän ensimmäinen hiilinegatiivinen kiinteistö. Kauppakeskus on monilla eri toimenpiteillä onnistunut vähentämään ilmastopäästönsä lähelle nollatasoa, ja jäljelle jääneen pienen päästöosuuden ja reippaasti ylikin kiinteistö kuittaa tehokkaaksi todetuilla metsityshankkeilla. Näin SSO tekee kotiseudusta osaltaan parempaa paikkaa elää.
Kauppakeskus Lohen katolla on reilut 400 aurinkopaneelia.
Kauppakeskus Lohen katolla on reilut 400 aurinkopaneelia.

S-ryhmä julkisti keväällä 2020 hyvin kunnianhimoiset päästötavoitteensa, joiden mukaan ryhmä pudottaa ilmastopäästöjensä määrää 90 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2030 loppuun mennessä. Jo vuonna 2025 koko ryhmä aikoo olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen, eli silloin se sitoo ilmasta hiiltä enemmän kuin sitä sinne tuottaa.

”Olen iloinen siitä, että ensimmäinen S-ryhmän kiinteistö yltää nyt hiilinegatiivisuuteen. Suur-Seudun Osuuskaupan kauppakeskus Lohi on koko ryhmälle innostava esimerkki siitä, miten etenemme askel askeleelta kohti ilmastotavoitteitamme. Uskon, että saamme vastaavia uutisia myös jatkossa, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kiittelee.

Päästöt kuriin jo suunnittelussa

- Vastuullisuus ja ekologisuus ovat vahvasti mukana SSO:n toiminnassa. Kun uutta kauppakeskus Lohea aikoinaan alettiin suunnitella, oli selvää, että niin rakentamiselle kuin kiinteistön käytölle asetettiin tiukat ympäristövaatimukset. Näin on tapahtunut, mistä osoituksena Lohelle on myönnetty kansainvälinen, yli 160 maassa käytössä oleva ympäristösertifikaatti Green LEED, SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér kertoo.

- Sertifikaatin voi saada kohde, jonka suunnittelussa ja rakentamisessa on kiitettävästi otettu huomioon sekä energiatehokkuus että ympäristöystävällisyys. Sertifikaatissa on määritelty standardit muun muassa rakennusmateriaaleille, kierrättämiselle, talotekniikalle ja energiankulutukselle, Finér luettelee.

Kauppakeskusten päästöt syntyvät pääosin käytetystä sähköstä ja kaukolämmöstä. Lohessa sähkö on jo kokonaan uusiutuvaa aurinko- ja tuulivoimaa, joten siinä on saatu aikaan merkittävät päästövähennykset. Lisäksi lämmityksessä hyödynnetään myymälöiden kylmälaitteiden hukkalämpö ja kiinteistö valaistaan led-lampuilla.

- Kauppakeskus Lohen katolla on reilut 400 aurinkopaneelia, joiden vuosituotantoennuste on 110 000 kWh, joka vastaa noin 6 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista kulutusta, laskeskelee SSO:n liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola.

- Muovin käyttöä pyritään kaikessa tekemisessä minimoimaan niin Lohessa kuin koko SSO:ssa. Jätteiden kierrätyksessä kierrätysaste koko SSO:ssa on 73 prosenttia ja hyötykäyttöasteemme on 99,6 prosenttia. Lohessa ja SSO:n Prismoissa asiakkaitamme varten on myös sähköautonlatauspistokkeet, listaa Tolppola tekoja, jotka tähtäävät nekin päästöttömämpään toimintaan niin liiketoiminnan kuin asiakkaiden osalta.

- SSO:ssa ympäristöstä huolehtiminen ei ole taikatemppuja vaan yksinkertaisia ratkaisuja, joilla parannetaan energiatehokkuutta. Hyviä esimerkkejä ovat muun muassa led-valaistus, ovelliset kylmäkaapit ja uudet kylmälaitteet. Teknologian kehitys tukee säästötoimenpiteitämme vuosi vuodelta enemmän. Näillä ratkaisuilla voimme tarjota entistä parempaa palvelua ja hyötyä asiakkaillemme sekä vähentää ympäristön kuormitusta, kertoo Tolppola.

Kauppakeskus Lohen sähkön ollessa kokonaan uusiutuvaa, syntyy ilmastopäästöjen minimoinnin jälkeen Lohessa hiilipäästöjä enää kaukolämmöstä. Siitä syntyvät päästöt kompensoidaan hyödyntämällä tehokkaaksi todettuja metsityshankkeita. Niiden määrä on sovittu niin korkealle tasolle, että kauppakeskus varmasti sitoo niiden avulla hiiltä ilmakehästä selvästi enemmän kuin sitä tuottaa.

Metsityshankkeet kolmannen osapuolen varmentamia

- Metsityshankkeissa ei ole kyse mistään viherpesusta, sillä nämä hankkeet on tieteellisesti arvioitu toimivaksi tavaksi sitoa hiiltä pois ilmakehästä. Käyttämämme hankkeet ovat aina myös kolmannen osapuolen varmentamia ja niitä voi olla eri puolilla maailmaa, sillä ilmastonmuutos ei tunne rajoja, Finér muistuttaa.

Kauppakeskus Lohi tekee myös yhteistyötä 4H-järjestön kanssa Taimiteko-toiminnassa. Lohi tukee järjestöä palkkaamaan nuoria taimien istuttamiseen ja auttaa näin sitomaan ilmakehästä hiiltä saman määrän kuin kauppakeskuksen S-marketin ruokahävikki sitä tuottaa.

Taimiteko-toiminnassa lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla kuusen- ja männyntaimia alueille, jotka eivät ole aktiivisen metsä- ja maatalouden tai turvetuotannon piirissä. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta.

- Taimitekoja tehdään eri puolella Suomea ja niissä työllistyvät paikalliset nuoret taimien istutustöihin. Meistä on hienoa, että lohjalainen kauppakeskus Lohi antaa paikallistason esimerkkiä S-ryhmän tavoitteessa olla hiilinegatiivinen vuonna 2025, Taimiteko-toiminnasta vastaavan Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski kommentoi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO, liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola, 050 466 8252
SOK, vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa, 010 76 80803
Suomen 4H-liitto, toimitusjohtaja Tomi Alakoski, 040 501 5307

Kuvat

Kauppakeskus Lohen katolla on reilut 400 aurinkopaneelia.
Kauppakeskus Lohen katolla on reilut 400 aurinkopaneelia.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Prismantie 2
24800 Halikko

07530301000http://www.sso.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Äänestäminen SSO:n osuuskauppavaaleissa alkaa – ehdolle asettunut 140 ehdokasta14.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa näkyy monella tavalla jäsentensä arjessa ja kehittää oman toimialueensa elinvoimaa yhdessä asiakkaittensa kanssa. Millaisilla toimilla osuuskauppa voisi tehdä parempaa paikkaa elää ja mihin sen tulisi keskittyä edistäessään alueellista kehitystä? Mitä osuuskauppa voisi tehdä vieläkin paremmin? Näihin asioihin pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, jonka jäsenten äänestäminen osuuskauppavaaleissa alkaa 18.3.2024. SSO:n asiakasomistajien keskuudesta ehdolle on asettunut 140 ehdokasta.

Kannustajat-ohjelma jatkuu 60 000 euron tukipotilla myös tänä vuonna29.1.2024 12:10:00 EET | Tiedote

Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa käynnistetty Kannustajat-ohjelma saa jatkoa, kun tämän vuoden ensimmäinen ohjelmaan haku alkaa tammikuun lopussa. 120-vuotisjuhlavuonna 2023 SSO nosti Kannustajat-ohjelman tukipotin 60 000 euroon ja sama huima yhteissumma on jaossa myös tälläkin kertaa. Kannustajat-ohjelman kautta paikallisilla, lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvointia edistävän toiminnan parissa toimivilla yhdistyksillä, kulttuuritoimijoilla sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöillä on mahdollisuus hakea matalalla kynnyksellä tukea toimintaansa, asiakasomistajien saadessa lopulta päättää tuen saajat äänestämällä.

Laadukkaita ja herkullisia, oman seudun osaajien tekemiä ruokia valmistava Sinun Keittiö on nyt avattu.24.1.2024 10:33:45 EET | Tiedote

Laadukkaita ja herkullisia, oman seudun osaajien tekemiä ruokia valmistava Sinun Keittiö on nyt avattu. SSO:n uusi liiketoimintamalli helpottaa arjen ruokahuoltoa tarjoamalla ravintolatasoisia valmiita ja puolivalmiita tuotteita, joita voi ostaa Lohjan, Nummelan ja Vihdin alueen marketeista sekä Lohjan Tytyrillä sijaitsevasta Puodista. Lisäksi Sinun Keittiön kautta voi tilata näyttäviä herkkuja juhliin kätevän juhlapalvelun kautta ja nauttia maittavaa lounasta arkisin Sinun Keittiön Puodissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye