Osuuskauppa Keskimaa

Kauppakeskus Sokkarissa avautuu kolme uutta liikettä

Jaa
Osuuskauppa Keskimaan omistaman Jyväskylän Kauppakeskus Sokkarin liiketilat kiinnostavat kaupan alan toimijoita. Telia, Arnolds ja Kalevantulen pop-up -myymälä avaavat tällä viikolla Kauppakeskus Sokkarissa.

Kauppakeskus Sokkarin uudistus jatkuu uusien vuokralaisten myötä. Telia-myymälä avataan kauppakeskuksen 1. kerroksessa torstaina 8.11., Arnolds-kahvila perjantaina 9.11. ja Kalevantulen pop-up myymälä lauantaina 10.11.
– On erityisen mukava saada taas uutta säpinää joulukauppaan ja laadukkaita toimijoita meille Sokkarille, Sokos- ja kauppakeskusjohtaja Outi Terho iloitsee.


Telian myymälän koko on 90 m2. Teliaa houkuttelivat Sokkarin keskeinen sijainti ja ydinkeskustan vilkkaat asiakasvirrat.

– Meille on tärkeää olla siellä, missä asiakkaatkin valmiiksi ovat. Haluamme, että asiakas voi hoitaa kaikki kodin viihteen ja yhteydenpidon palvelut kauppakeskuksessa muiden ostosten ohessa, Telia Kaupoista vastaava johtaja Kimmo Lehtonen kuvailee.

Arnoldsin take away -tyylinen kahvila on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Valikoima on normaalia Arnolds-kahvilaa suppeampi, mutta sisältää myös uudenlaisia deli-tuotteita.

–  Kun sopimus Jyväskeskuksessa läheni loppuaan, mietimme yhteistyössä ketjun kanssa mahdollista jatkoa Jyväskylän keskustassa. Halusimme ehdottomasti jatkaa toimintaamme myös ydinkeskustassa, joten kävimme eri vaihtoehtoja läpi liikepaikan suhteen. Itse paikallisena yrittäjänä näen, että Kauppakeskus Sokkari on keskusta-alueen aktiivisimpia toimijoita, toteaa Arnolds Sokoksen franchiseyrittäjä Jonna Heikkinen.

Kalevantuli Oy:n 30 neliömetrin pop-up-myymälä palvelee joulusesongissa marras- ja joulukuun ajan. Kalevantuli myy Multialla käsintehtyjä designkynttilöitä.

–  Sokkariin halusimme tulla nimenomaan sen takia, että uskomme kohderyhmämme kohtaavan varsin hyvin − laadukkaista tuotteista ja sisustamisesta kiinnostuneet ihmiset. Itsellemme on luonnollisesti tärkeää tuoda esiin käsityö ja keskisuomalaisuus. Kaikissa tuotteissa ja materiaalissa mainitaan, että olemme kotoisin Multialta, kertoo Kalevantuli Oy:n toimitusjohtaja Göran Weber.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Osuuskauppa Keskimaa, Sokos- ja kauppakeskusjohtaja Outi Terho, 010 767 3601
Telia Finland Oyj, kaupoista vastaava johtaja Kimmo Lehtonen, 0400 388 786
Arnolds, franchiseyrittäjä, Jonna Heikkinen, 044 061 0160
Kalevantuli Oy, toimitusjohtaja, Göran Weber, 040 553 9292

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava yritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurin yritys yli 600 miljoonan euron liikevaihdolla. Keskimaan omistavat yli 130 000 keskisuomalaista kotitaloutta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Urban Bistro avataan alkukesästä kävelykadulle ravintola VENNin tiloihin5.4.2024 10:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylä saa uuden ravintolan kävelykadulle, kun Osuuskauppa Keskimaa avaa ravintola Revolutionin viereiseen liiketilaan uuden Urban Bistron alkukesästä. Urban Bistro on rento ruoka- ja seurusteluravintola, jossa nautitaan ruoat ja juomat yhdessä kaveriporukalla viihtyen. Samalla vuodesta 2018 kävelykadulla toiminut ravintola VENN lopettaa toimintansa vapun jälkeen, ja tilat remontoidaan uutta Bistroa varten toukokuun aikana.

Keskimaan Ilo auttaa 2024 -lahjoituksella järjestetään ikäihmisille digitaitojen koulutusta25.3.2024 09:35:48 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on valinnut kumppanit vuoden 2024 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksen toteuttamiseen, mikä kohdistuu ikäihmisten digitaitojen kartuttamiseen. Ikäihmisille järjestetään tulevan kevään ja syksyn aikana maksuttomia digitaitojen valmennuksia sekä koulutetaan digitaitojen vertaisopastajia eri puolille Keski-Suomea. Yhteistyökumppanina koulutuksia järjestävät Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry.

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan21.2.2024 10:25:00 EET | Tiedote

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan vastaamaan entistä paremmin tämän päivän toimintaympäristön tarpeita, kun keskijohtoon perustetaan kaksi uutta roolia. Keskimaan yhteensä 28* S-marketin johtaminen jaetaan kahden ryhmäpäällikön sijaan jatkossa kolmelle ryhmäpäällikölle, kun taas Keskimaan Prismojen johtamisesta kokonaisvastuu siirtyy kahden Prismajohtajan sijaan yhdelle Prismajohtajalle. Lisäksi marketkaupan asiantuntijapalveluiden kehittämiseen ja johtamiseen perustetaan uusi ryhmäpäällikön rooli. Marketkaupan johdon uusi organisaatio on voimassa 1.4.2024 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye