Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Kauppakeskusbarometri 2017: Piristynyt taloustilanne siivittää kauppakeskusten menestystä

Jaa
Kauppakeskusten lähitulevaisuuden näkymät ovat positiivisia: piristynyt taloustilanne ja kuluttajien vahva luottamus siivittävät myynnin ja kävijämäärien kasvua. Kauppakeskusten tarjonta on voimakkaassa murroksessa, ja erilaisten palvelujen osuus kauppakeskusten tarjonnassa kasvaa perinteisten toimialojen, kuten tavaratalojen ja pukeutumisen kustannuksella. Pääkaupunkiseudun suuret kauppakeskukset nähdään tulevaisuuden menestyjinä.

Suomen Kauppakeskusyhdistyksen Kauppakeskusbarometri kartoittaa kauppakeskusliiketoiminnan tulevaisuudennäkymiä. Barometrin toteutti KTI Kiinteistötieto Oy syyskuussa 2017, ja siihen vastasi 63 kauppakeskusammattilaista.

Suurten kaupunkien isojen kauppakeskusten tulevaisuus positiivinen, pienemmillä haasteita

Vahvan kaupungistumiskehityksen vaikutukset näkyvät selkeästi kauppakeskusammattilaisten näkemyksissä. Enemmistö barometrivastaajista odottaa pääkaupunkiseudun suurten kauppakeskusten vuokrien ja käyttöasteiden nousevan lähivuosina. Muuallakin Suomessa suurimpien keskusten tulevaisuudennäkymät ovat kääntyneet lievästi positiivisiksi. Lisäksi pienempien kauppakeskusten vuokrien ja käyttöasteiden ennakoidaan laskevan koko maassa. Lähes kaikki barometrivastaajat arvioivat, että kauppakeskuksen sijainnin merkitys kaupunkirakenteen keskeisellä paikalla ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien saavutettavissa kasvaa edelleen.

Verkkokaupan vaikutukset ravistelevat kauppakeskuksia

Lähes kaksi kolmesta barometrivastaajasta on sitä mieltä, että verkkokaupan kasvu vaikuttaa negatiivisesti kauppakeskusten tulevaisuuteen. Näin ajattelevien määrä on yli kaksinkertaistunut viime vuoden barometriin verrattuna. Kuluttajakäyttäytymisen muutokset edellyttävät kauppakeskuksilta entistä nopeampaa reagointia vähittäiskaupan eri toimialojen muutoksiin sekä rohkeutta ja kykyä liiketoiminta- ja palvelukonseptien uudistuksiin. Voimakkaimmin muutokset näkyvät pukeutumisen ja tavaratalokaupan aloilla, joiden tilankäytön vähenemistä ennustaa enemmistö vastaajista.

Kaupallisten palvelujen merkitys kasvaa

Kauppakeskukset tarjoavat entistä enemmän palveluja tavaroiden sijaan: kaksi kolmesta barometrivastaajasta ennakoi myymälätilojen osuuden kauppakeskusten kokonaisneliöistä vähenevän. Kahviloiden ja ravintoloiden myynnin ja tilankäytön kasvuun uskotaan lähes yksimielisesti, ja noin 80 prosenttia vastaajista uskoo myös julkisten palvelujen tarjonnan kasvavan kauppakeskuksissa. Viime vuoden barometriin verrattuna usko erilaisten kaupallisten, esimerkiksi viihdepalvelujen merkityksen kasvuun on vahvistunut huomattavasti.

Kauppakeskusten asema vähittäiskaupassa ja kiinteistösijoitusmarkkinoilla vahva

Yli 80 prosenttia kauppakeskusammattilaisista arvioi, että kauppakeskusten kautta kulkee yhä suurempi osa vähittäiskaupasta. Siellä missä on kasvua, on myös sijoittajia, ja kauppakeskuskiinteistöjen aseman uskotaan vahvistuvan edelleen myös kiinteistösijoitusmarkkinoilla. Suomen kauppakeskusmarkkinoiden arvioidaan houkuttelevan edelleen myös uusia sijoittajia ja managereita.

Tarjonnan kasvu haastaa kauppakeskukset

Kauppakeskustarjonnan kasvu ja kuluttajien vaatimusten koveneminen edellyttävät kauppakeskuksilta jatkuvaa erilaistumista ja uudistumista. Vuokralaisvaihtuvuus kasvaa ja vuokrattujen tilojen keskikoko pienenee, mikä lisää kauppakeskusjohtamisen työmäärää ja osaamisvaatimuksia. Myös kilpailun kiristyminen näkyy vastauksissa: vaikka ammattilaisten usko etenkin suurten kauppakeskusten tulevaisuuteen on edelleen vahva, arvioi kolmannes vastaajista pääkaupunkiseudun kauppakeskusten tarjonnan kasvun olevan ylimitoitettua suhteessa alueen kasvunäkymiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hanna KalevaToimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto

Puh:040 555 5269

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

http://www.kauppakeskusyhdistys.fi

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry on kauppa- ja ostoskeskusten järjestö, jonka toiminnassa omistajat, kauppa, palvelut, alan asiantuntijat ja kauppakeskusjohto kohtaavat. Järjestön jäseninä ovat maan merkittävimmät kauppakeskukset ja kauppakeskusomistajat.

http://www.kauppakeskusyhdistys.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Kauppakeskusten kävijämäärä kasvoi 6,8 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä25.8.2023 05:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kävijämäärä kasvoi kuluvan vuoden huhti-kesäkuussa vajaat seitsemän prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vastaavasti kokonaismyynti kasvoi vuoden toisella neljänneksellä nimellisesti 4,6 prosenttia vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvuvauhti hiipui selkeästi verrattuna vuoden ensimmäiseen neljännekseen, jolloin vuoden 2022 alun koronarajoitukset vielä painoivat vertailulukuja. Toisen vuosineljänneksen kokonaismyynnin kasvu jäi reilut kaksi prosenttiyksikköä inflaatiota matalammaksi.

Kauppakeskusten myynti kasvoi 10 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä10.5.2023 05:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa nimellisesti tasan 10 prosenttia vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Inflaatiokorjattuna myynti kasvoi 1,5 prosenttia. Myynnin kasvu oli erityisen voimakasta tammikuussa, kun monet koronarajoitukset rasittivat vielä edellisen vuoden vertailulukua. Kauppakeskusten kävijämäärä oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 20 prosenttia viime vuoden alkua korkeampi. Tammikuussa kauppakeskuksissa oli kävijöitä yli 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022. Sekä myynnin että kävijämäärien kasvu on 12 kuukauden tarkastelujaksolla ollut ripeämpää kaupunkien keskustoissa sijaitsevissa kauppakeskuksissa kuin keskustojen ulkopuolisissa keskuksissa.

Kauppakeskusten myynti kasvoi yli kuusi prosenttia vuonna 202223.2.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi nimellisesti 6,7 prosenttia vuonna 2022 verrattuna edelliseen vuoteen. Kauppakeskusten kävijämäärä nousi yli 16 prosenttia koronarajoitusten runtelemaa vuotta 2021 korkeammaksi. Vuoden viimeisen vuosineljänneksen myynti oli nimellisesti 3,9 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa korkeampi. Kävijöitä oli loka-joulukuussa vajaat kymmenen prosenttia edellistä vuotta enemmän. Vertailussa on nyt tarkasteltu ensimmäistä kertaa myös inflaatiokorjattua kokonaismyynnin muutosta. Kuluttajahintojen noususta puhdistettu myynti kauppakeskuksissa jäi 0,4 prosenttia edellistä vuotta matalammaksi. Kahviloiden ja ravintoloiden vahva kasvu jatkui viimeisellä vuosineljänneksellä Kauppakeskuksissa toimivien kahviloiden ja ravintoloiden myynti nousi lähes 29 prosenttia edellistä vuotta korkeammaksi vuonna 2022. Myynnin kasvu jatkui myös vuoden viimeisellä neljänneksellä, jolloin kahviloiden ja ravintoloiden myynti oli reilut 11 prosenttia edellis

Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärien kasvu jatkui kolmannella neljänneksellä16.11.2022 05:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi heinä-syyskuussa keskimäärin 4,7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvu oli ripeintä syyskuussa, jossa vertailulukua painoivat vuoden 2021 syyskuun kiristyneet koronarajoitukset. Kävijöitä keskuksissa oli 13,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden kolmannella neljänneksellä. Kuluvan vuoden tammi-syyskuun kokonaismyynti on reilut kahdeksan, ja kävijämäärä yli 18 prosenttia suurempi kuin vuoden 2021 vastaavalla ajanjaksolla.

Asiakkaat palasivat kaupunkikeskustojen kauppakeskuksiin26.8.2022 01:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärät jatkoivat reipasta kasvuaan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Huhti-kesäkuun kokonaismyynti oli 11 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa suurempi, ja kävijöitä oli 25 prosenttia enemmän. Vuoden 2021 matalasta vertailuluvusta johtuen huhtikuun myynti kasvoi peräti 20 prosenttia, kun taas kesäkuussa kokonaismyynti oli alle viisi prosenttia edellistä vuotta korkeampi. Huhti-kesäkuun kokonaismyynti ylitti jo pandemiaa edeltäneen ajan neljällä prosentilla, ja koko alkuvuoden myyntikin jäi vain 1,6 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Kävijämäärissä oltiin vielä 16 prosenttia jäljessä alkuvuotta 2019, mutta kesäkuussa ero oli enää 5,7 prosenttia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye