Kauppakeskusteko 2017: Kortteli nosti Kampin uusiin korkeuksiin

Jaa
Kampin kauppakeskuksen ylimmissä kerroksissa sijaitseva Kortteli toteutti erinomaisesti kehittäjien vision uudesta ravintola- ja palvelutarjonnan standardista, arvioi Kauppakeskusteko 2017 -kilpailun raati ja valitsi uuden konseptin vuoden 2017 kauppakeskusteoksi. Tuomaristo kiitti Korttelia erityisesti sen avaamisen hyvästä ajoituksesta. Kokonaisuus tarjoaa monipuolisia ravintolapalveluita sopivasti juuri nyt, kun ulkona syöminen on tullut olennaiseksi osaksi kaupunkikulttuuria. Korttelissa on myös onnistuttu hyödyntämään asiakkaiden arvostus ja kiinnostus huippukokkeja kohtaan.

Kortteli syntyi tarpeesta houkutella lisää asiakkaita Kampin keskuksen ylimpiin kerroksiin ja halusta hyödyntää sieltä avautuvia hulppeita maisemia. Joulukuussa avatun ravintola- ja palvelukerroksen toiminta-ajatus pohjautuu innovatiiviseen yrittäjäjoukkoon, joka on luonut kiinnostavan kokonaisuuden yhteistyössä kauppakeskuksen kanssa.

Korttelista tuli ilmiö

Korttelin lanseeraus oli merkittävä tapahtuma Helsingissä ja siitä kohistiin jo etukäteen. Oli ennennäkemätöntä, että kaupungin kiinnostavimmat ravintolat ja kokit palvelevat asiakkaitaan kauppakeskuksessa, ja jo kuukausia ennen avausta huhuttiin siitä, ketkä ovat mukana. Avajaisia vietettiin näyttävän kutsuvieraskaartin kanssa ja uusi ravintolakokonaisuus sai paljon mediajulkisuutta.

Vuoden kauppakeskustekoa valinnut raati arvosti tapaa, jolla asiakaskunta levitti sanaa Korttelista ja osallistui tehokkaasti sen markkinointiin muun muassa sosiaalisessa mediassa. ”Kampin keskuksessa oli rohkeutta ajatella asioita uudella tavalla ja tehdä rohkeasti jotain erilaista. Korttelin onnistunut avaaminen osoitti, että kokeilu kannatti ja huomio oli taattu”, kiittää kauppakeskustekotuomariston puheenjohtaja Harri Holmström. Sekä kävijä- että myyntitavoitteet on Korttelissa ylitetty ensimmäisten kuukausien aikana ja kaupunkilaiset ovat löytäneet uuden ”olohuoneen” hyvin.

Id-al-fitr-kampanja toi Itikselle kunniamaininnan

Finalisteista Itis sai kunniamaininnan ramadanin päätösjuhlan tuomisesta kauppakeskukseen. Itiksen asiakaskunta on jo huomattavasti monikulttuurisempaa kuin muualla Suomessa ja heinäkuussa 2016 muslimiasiakkaita päätettiin palvella erityisen hyvin heidän vuoden tärkeimmän juhlansa, id-al-fitrin aikana. Itiksessä järjestettiin tuolloin useita tapahtumia ja liikkeissä sekä ravintoloissa oli myös juhla-aikaan liittyviä tarjouksia. Muslimiasiakkaat kokivat, että heidän tunteensa hyväksynnästä ja kuulumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan vahvistui, mutta valtaväestöltä Itis sai myös runsaasti negatiivista palautetta kampanjasta.

Kauppakeskustekokilpailun tuomaristo kiitti Itistä oivaltavasta markkinoinnista, jossa hyödynnetiin hienosti alueen erityispiirteitä. Kampanja vahvisti kauppakeskuksen monikulttuurista ja suvaitsevaista brändiä, ja oli yhteiskunnallisesti tärkeä kannanotto, kunniamaininnan perusteluissa sanotaan.

Kauppakeskustekokilpailun järjestää Suomen Kauppakeskusyhdistys. Tavoitteena on nostaa esiin hyviä esimerkkejä uusista ideoita, joita toteutetaan suomalaisissa kauppakeskuksissa. Valinnan kriteereitä ovat innovatiivisuus, asiakkaille syntyvä arvo ja teon kaupallinen vaikuttavuus. Kilpailun voittajan valinneessa raadissa olivat vuonna 2017 Harri Holmström, Pekka Matvejeff, Liisa Nikkanen ja Kari Luoto.

Lisätietoja:

Harri Holmström, tuomariston puheenjohtaja, puh. 040 845 5726
Johanna Aho, toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys, puh. 040 485 7596

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Harri HolmströmVuoden kauppakeskusteko -kilpailun tuomariston puheenjohtaja

Puh:040 845 5726

Kuvat

Lataa
Lataa
Lataa
Vuoden kauppakeskusteko -palkinnon vastaanottivat Heli Vainio, Hanna Rauhala ja Pauli Puntala
Vuoden kauppakeskusteko -palkinnon vastaanottivat Heli Vainio, Hanna Rauhala ja Pauli Puntala
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

http://www.kauppakeskusyhdistys.fi

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry on kauppa- ja ostoskeskusten järjestö, jonka toiminnassa omistajat, kauppa, palvelut, alan asiantuntijat ja kauppakeskusjohto kohtaavat. Järjestön jäseninä ovat maan merkittävimmät kauppakeskukset ja kauppakeskusomistajat.

http://www.kauppakeskusyhdistys.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Kauppakeskusten kävijämäärä kasvoi 6,8 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä25.8.2023 05:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kävijämäärä kasvoi kuluvan vuoden huhti-kesäkuussa vajaat seitsemän prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vastaavasti kokonaismyynti kasvoi vuoden toisella neljänneksellä nimellisesti 4,6 prosenttia vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvuvauhti hiipui selkeästi verrattuna vuoden ensimmäiseen neljännekseen, jolloin vuoden 2022 alun koronarajoitukset vielä painoivat vertailulukuja. Toisen vuosineljänneksen kokonaismyynnin kasvu jäi reilut kaksi prosenttiyksikköä inflaatiota matalammaksi.

Kauppakeskusten myynti kasvoi 10 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä10.5.2023 05:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa nimellisesti tasan 10 prosenttia vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Inflaatiokorjattuna myynti kasvoi 1,5 prosenttia. Myynnin kasvu oli erityisen voimakasta tammikuussa, kun monet koronarajoitukset rasittivat vielä edellisen vuoden vertailulukua. Kauppakeskusten kävijämäärä oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 20 prosenttia viime vuoden alkua korkeampi. Tammikuussa kauppakeskuksissa oli kävijöitä yli 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022. Sekä myynnin että kävijämäärien kasvu on 12 kuukauden tarkastelujaksolla ollut ripeämpää kaupunkien keskustoissa sijaitsevissa kauppakeskuksissa kuin keskustojen ulkopuolisissa keskuksissa.

Kauppakeskusten myynti kasvoi yli kuusi prosenttia vuonna 202223.2.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi nimellisesti 6,7 prosenttia vuonna 2022 verrattuna edelliseen vuoteen. Kauppakeskusten kävijämäärä nousi yli 16 prosenttia koronarajoitusten runtelemaa vuotta 2021 korkeammaksi. Vuoden viimeisen vuosineljänneksen myynti oli nimellisesti 3,9 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa korkeampi. Kävijöitä oli loka-joulukuussa vajaat kymmenen prosenttia edellistä vuotta enemmän. Vertailussa on nyt tarkasteltu ensimmäistä kertaa myös inflaatiokorjattua kokonaismyynnin muutosta. Kuluttajahintojen noususta puhdistettu myynti kauppakeskuksissa jäi 0,4 prosenttia edellistä vuotta matalammaksi. Kahviloiden ja ravintoloiden vahva kasvu jatkui viimeisellä vuosineljänneksellä Kauppakeskuksissa toimivien kahviloiden ja ravintoloiden myynti nousi lähes 29 prosenttia edellistä vuotta korkeammaksi vuonna 2022. Myynnin kasvu jatkui myös vuoden viimeisellä neljänneksellä, jolloin kahviloiden ja ravintoloiden myynti oli reilut 11 prosenttia edellis

Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärien kasvu jatkui kolmannella neljänneksellä16.11.2022 05:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi heinä-syyskuussa keskimäärin 4,7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvu oli ripeintä syyskuussa, jossa vertailulukua painoivat vuoden 2021 syyskuun kiristyneet koronarajoitukset. Kävijöitä keskuksissa oli 13,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden kolmannella neljänneksellä. Kuluvan vuoden tammi-syyskuun kokonaismyynti on reilut kahdeksan, ja kävijämäärä yli 18 prosenttia suurempi kuin vuoden 2021 vastaavalla ajanjaksolla.

Asiakkaat palasivat kaupunkikeskustojen kauppakeskuksiin26.8.2022 01:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärät jatkoivat reipasta kasvuaan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Huhti-kesäkuun kokonaismyynti oli 11 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa suurempi, ja kävijöitä oli 25 prosenttia enemmän. Vuoden 2021 matalasta vertailuluvusta johtuen huhtikuun myynti kasvoi peräti 20 prosenttia, kun taas kesäkuussa kokonaismyynti oli alle viisi prosenttia edellistä vuotta korkeampi. Huhti-kesäkuun kokonaismyynti ylitti jo pandemiaa edeltäneen ajan neljällä prosentilla, ja koko alkuvuoden myyntikin jäi vain 1,6 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Kävijämäärissä oltiin vielä 16 prosenttia jäljessä alkuvuotta 2019, mutta kesäkuussa ero oli enää 5,7 prosenttia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye