Kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi 1,8 prosenttia vuoden viimeisellä neljänneksellä

Jaa
Kauppakeskusten kävijämäärät kasvoivat loka-joulukuussa 5,2 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Samaan aikaan kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi 1,8 prosenttia.

Lokakuu ja erityisesti Black Fridayn siivittämä marraskuu olivat kauppakeskuksille positiivisia. Joulukuussa sen sijaan myynti laski 1,6 prosenttia edellisen vuoden ennätyslukuihin verrattuna. Laskua oli eniten päivittäis- ja tavaratalokaupassa, mihin vaikutti osaltaan Anttilan liikkeiden sulkeutuminen monissa keskuksissa.

Koko vuoden tarkastelussa kauppakeskusten kävijämäärät kasvoivat 5,1 prosenttia ja kokonaismyynti 3,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla kokonaismyynti kasvoi 3,3 prosenttia ja muualla Suomessa 2,8 prosenttia.

Kauppakeskusten myynti on jo pari vuotta kehittynyt muuta vähittäiskauppaa positiivisemmin. Tilastokeskuksen mukaan vähittäiskaupan myynti kasvoi 0,7 prosenttia vuonna 2016. Myös vähittäiskaupassa joulukuun myynti laski vuoteen 2015 verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan laskua oli 0,7 prosenttia.

Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen julkaisemaan myynti- ja kävijäindeksiin, johon tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Kuukausitason myyntejä ja kävijätietoja on seurattu neljännesvuosittain vuodesta 2011 lähtien. Myynti- ja kävijäindekseillä edistetään Suomen kauppakeskusmarkkinan läpinäkyvyyttä sekä tarjotaan markkinatietoa kauppakeskusjohtamisen tueksi. Uusimmassa päivityksessä on mukana 39 kauppakeskusta, joka kattaa yli 80 prosenttia koko toimialan kokonaismyynneistä sekä liiketilaneliöistä ja antaa siten kattavan kuvan koko toimialan kehityksestä.

 Indeksissä mukana olevat pääkaupunkiseudun kauppakeskukset:

ESPOO Ainoa, Entresse, Iso Omena, Lippulaiva, Sello, HELSINKI Arabia, Citycenter, Columbus, Forum, Galleria Esplanad, Itis, Kaari, Kamppi, Ristikko, Ruoholahti, VANTAA Jumbo, Myyrmanni

 

Indeksissä mukana olevat muun Suomen kauppakeskukset:

HYVINKÄÄ Willa, HÄMEENLINNA Goodman, JYVÄSKYLÄ Forum, KEMPELE Zeppelin, KOTKA Pasaati, KOUVOLA Veturi, KUOPIO Matkus, LAHTI Karisma, Trio, LAPPEENRANTA IsoKristiina, MIKKELI Stella, PORI IsoKarhu, Puuvilla, RAISIO Mylly, ROVANIEMI Sampokeskus, SALO Plaza, TAMPERE Duo, Koskikeskus, TORNIO Rajalla På Gränsen, TURKU Hansa, Skanssi, YLÖJÄRVI Elo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hanna KalevaToimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto

Puh:040 555 5269

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

http://www.kauppakeskusyhdistys.fi

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry on kauppa- ja ostoskeskusten järjestö, jonka toiminnassa omistajat, kauppa, palvelut, alan asiantuntijat ja kauppakeskusjohto kohtaavat. Järjestön jäseninä ovat maan merkittävimmät kauppakeskukset ja kauppakeskusomistajat.

http://www.kauppakeskusyhdistys.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Kauppakeskusten kävijämäärä kasvoi 6,8 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä25.8.2023 05:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kävijämäärä kasvoi kuluvan vuoden huhti-kesäkuussa vajaat seitsemän prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vastaavasti kokonaismyynti kasvoi vuoden toisella neljänneksellä nimellisesti 4,6 prosenttia vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvuvauhti hiipui selkeästi verrattuna vuoden ensimmäiseen neljännekseen, jolloin vuoden 2022 alun koronarajoitukset vielä painoivat vertailulukuja. Toisen vuosineljänneksen kokonaismyynnin kasvu jäi reilut kaksi prosenttiyksikköä inflaatiota matalammaksi.

Kauppakeskusten myynti kasvoi 10 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä10.5.2023 05:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa nimellisesti tasan 10 prosenttia vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Inflaatiokorjattuna myynti kasvoi 1,5 prosenttia. Myynnin kasvu oli erityisen voimakasta tammikuussa, kun monet koronarajoitukset rasittivat vielä edellisen vuoden vertailulukua. Kauppakeskusten kävijämäärä oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 20 prosenttia viime vuoden alkua korkeampi. Tammikuussa kauppakeskuksissa oli kävijöitä yli 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022. Sekä myynnin että kävijämäärien kasvu on 12 kuukauden tarkastelujaksolla ollut ripeämpää kaupunkien keskustoissa sijaitsevissa kauppakeskuksissa kuin keskustojen ulkopuolisissa keskuksissa.

Kauppakeskusten myynti kasvoi yli kuusi prosenttia vuonna 202223.2.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi nimellisesti 6,7 prosenttia vuonna 2022 verrattuna edelliseen vuoteen. Kauppakeskusten kävijämäärä nousi yli 16 prosenttia koronarajoitusten runtelemaa vuotta 2021 korkeammaksi. Vuoden viimeisen vuosineljänneksen myynti oli nimellisesti 3,9 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa korkeampi. Kävijöitä oli loka-joulukuussa vajaat kymmenen prosenttia edellistä vuotta enemmän. Vertailussa on nyt tarkasteltu ensimmäistä kertaa myös inflaatiokorjattua kokonaismyynnin muutosta. Kuluttajahintojen noususta puhdistettu myynti kauppakeskuksissa jäi 0,4 prosenttia edellistä vuotta matalammaksi. Kahviloiden ja ravintoloiden vahva kasvu jatkui viimeisellä vuosineljänneksellä Kauppakeskuksissa toimivien kahviloiden ja ravintoloiden myynti nousi lähes 29 prosenttia edellistä vuotta korkeammaksi vuonna 2022. Myynnin kasvu jatkui myös vuoden viimeisellä neljänneksellä, jolloin kahviloiden ja ravintoloiden myynti oli reilut 11 prosenttia edellis

Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärien kasvu jatkui kolmannella neljänneksellä16.11.2022 05:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi heinä-syyskuussa keskimäärin 4,7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvu oli ripeintä syyskuussa, jossa vertailulukua painoivat vuoden 2021 syyskuun kiristyneet koronarajoitukset. Kävijöitä keskuksissa oli 13,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden kolmannella neljänneksellä. Kuluvan vuoden tammi-syyskuun kokonaismyynti on reilut kahdeksan, ja kävijämäärä yli 18 prosenttia suurempi kuin vuoden 2021 vastaavalla ajanjaksolla.

Asiakkaat palasivat kaupunkikeskustojen kauppakeskuksiin26.8.2022 01:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärät jatkoivat reipasta kasvuaan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Huhti-kesäkuun kokonaismyynti oli 11 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa suurempi, ja kävijöitä oli 25 prosenttia enemmän. Vuoden 2021 matalasta vertailuluvusta johtuen huhtikuun myynti kasvoi peräti 20 prosenttia, kun taas kesäkuussa kokonaismyynti oli alle viisi prosenttia edellistä vuotta korkeampi. Huhti-kesäkuun kokonaismyynti ylitti jo pandemiaa edeltäneen ajan neljällä prosentilla, ja koko alkuvuoden myyntikin jäi vain 1,6 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Kävijämäärissä oltiin vielä 16 prosenttia jäljessä alkuvuotta 2019, mutta kesäkuussa ero oli enää 5,7 prosenttia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye