Kauppakeskusten loppuvuosi positiivinen: myynti kasvoi 4,3 prosenttia joulukuussa

Jaa
Kauppakeskusten kävijämäärät kasvoivat joulukuussa peräti 5,3 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Kävijämäärien kasvu näkyy myös kauppakeskusten kokonaismyynnissä, joka kasvoi joulukuussa 4,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Joulukuun myynti kasvoi kaikilla seuratuilla toimialoilla edellisen vuoden joulukuuhun verrattuna. Myös marraskuun myyntiluvut osoittivat 2,9 prosentin kasvua.

Koko vuoden tarkastelussa kauppakeskusten kävijämäärät kasvoivat 0,4 prosenttia ja kokonaismyynti supistui 0,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pääkaupunkiseudun kauppakeskusten luvut ovat maan keskimääräistä tasoa positiivisempia: kävijämäärät kasvoivat 1,8 prosenttia ja myynti 0,7 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna.

Kokonaisuutena kauppakeskukset ovat pärjänneet muuta vähittäiskauppaa paremmin. Etenkin loppuvuosi oli kauppakeskuksille positiivisempi. Kauppakeskuksissa vuoden viimeisen neljänneksen myynti kasvoi 1,8 prosenttia, kun koko vähittäiskaupan myynti kasvoi Tilastokeskuksen mukaan keskimäärin 0,3 prosenttia. Joulukuussa ero on tätäkin suurempi: kauppakeskuksissa myynti kasvoi 4,3 prosenttia ja vähittäiskaupassa keskimäärin 1,5 prosenttia edellisen vuoden joulukuuhun verrattuna.

Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen julkaisemaan myynti- ja kävijäindeksiin, johon tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Kuukausitason myyntejä ja kävijätietoja on seurattu neljännesvuosittain vuodesta 2011 lähtien. Myynti- ja kävijäindekseillä pyritään parantamaan Suomen kauppakeskusmarkkinan läpinäkyvyyttä sekä tarjoamaan markkinatietoa kauppakeskusjohtamisen tueksi. Uusimmassa päivityksessä on mukana 38 kauppakeskusta, mikä vastaa merkittävää osuutta Suomen kauppakeskusmarkkinasta volyymilla mitattuna.

 

Mukana olevat pääkaupunkiseudun kauppakeskukset:

ESPOO Ainoa, Entresse, Iso Omena, Lippulaiva, Sello, HELSINKI Arabia, Citycenter, Columbus, Forum, Galleria Esplanad, Itis, Kaari, Kamppi, Ristikko, Ruoholahti, VANTAA Jumbo, Myyrmanni

 

Mukana olevat muun Suomen kauppakeskukset:

HYVINKÄÄ Willa, HÄMEENLINNA Goodman, JYVÄSKYLÄ Forum, KEMPELE Zeppelin, KOTKA Pasaati, KOUVOLA Veturi, KUOPIO Matkus, LAHTI Karisma, Trio, LAPPEENRANTA IsoKristiina, MIKKELI Stella, PORI IsoKarhu, Puuvilla, RAISIO Mylly, ROVANIEMI Sampokeskus, SALO Plaza, TAMPERE Duo, Koskikeskus, TORNIO Rajalla På Gränsen, TURKU Skanssi, YLÖJÄRVI Elo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Lars Eklundh, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys, puh. 0500 458 694
Johanna Aho, toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys, puh. 040 485 7596
Jessica Örn, johtaja, KTI Kiinteistötieto Oy, puh. 0400 910 296

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

http://www.kauppakeskusyhdistys.fi
Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Suomen Kauppakeskusyhdistys ry on kauppa- ja ostoskeskusten järjestö, jonka toiminnassa omistajat, kauppa, palvelut, alan asiantuntijat ja kauppakeskusjohto kohtaavat. Järjestön jäseninä ovat maan merkittävimmät kauppakeskukset ja kauppakeskusomistajat. http://www.kauppakeskusyhdistys.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Kauppakeskusten kävijämäärä kasvoi 6,8 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä25.8.2023 05:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kävijämäärä kasvoi kuluvan vuoden huhti-kesäkuussa vajaat seitsemän prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vastaavasti kokonaismyynti kasvoi vuoden toisella neljänneksellä nimellisesti 4,6 prosenttia vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvuvauhti hiipui selkeästi verrattuna vuoden ensimmäiseen neljännekseen, jolloin vuoden 2022 alun koronarajoitukset vielä painoivat vertailulukuja. Toisen vuosineljänneksen kokonaismyynnin kasvu jäi reilut kaksi prosenttiyksikköä inflaatiota matalammaksi.

Kauppakeskusten myynti kasvoi 10 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä10.5.2023 05:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa nimellisesti tasan 10 prosenttia vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Inflaatiokorjattuna myynti kasvoi 1,5 prosenttia. Myynnin kasvu oli erityisen voimakasta tammikuussa, kun monet koronarajoitukset rasittivat vielä edellisen vuoden vertailulukua. Kauppakeskusten kävijämäärä oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 20 prosenttia viime vuoden alkua korkeampi. Tammikuussa kauppakeskuksissa oli kävijöitä yli 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022. Sekä myynnin että kävijämäärien kasvu on 12 kuukauden tarkastelujaksolla ollut ripeämpää kaupunkien keskustoissa sijaitsevissa kauppakeskuksissa kuin keskustojen ulkopuolisissa keskuksissa.

Kauppakeskusten myynti kasvoi yli kuusi prosenttia vuonna 202223.2.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi nimellisesti 6,7 prosenttia vuonna 2022 verrattuna edelliseen vuoteen. Kauppakeskusten kävijämäärä nousi yli 16 prosenttia koronarajoitusten runtelemaa vuotta 2021 korkeammaksi. Vuoden viimeisen vuosineljänneksen myynti oli nimellisesti 3,9 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa korkeampi. Kävijöitä oli loka-joulukuussa vajaat kymmenen prosenttia edellistä vuotta enemmän. Vertailussa on nyt tarkasteltu ensimmäistä kertaa myös inflaatiokorjattua kokonaismyynnin muutosta. Kuluttajahintojen noususta puhdistettu myynti kauppakeskuksissa jäi 0,4 prosenttia edellistä vuotta matalammaksi. Kahviloiden ja ravintoloiden vahva kasvu jatkui viimeisellä vuosineljänneksellä Kauppakeskuksissa toimivien kahviloiden ja ravintoloiden myynti nousi lähes 29 prosenttia edellistä vuotta korkeammaksi vuonna 2022. Myynnin kasvu jatkui myös vuoden viimeisellä neljänneksellä, jolloin kahviloiden ja ravintoloiden myynti oli reilut 11 prosenttia edellis

Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärien kasvu jatkui kolmannella neljänneksellä16.11.2022 05:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi heinä-syyskuussa keskimäärin 4,7 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvu oli ripeintä syyskuussa, jossa vertailulukua painoivat vuoden 2021 syyskuun kiristyneet koronarajoitukset. Kävijöitä keskuksissa oli 13,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden kolmannella neljänneksellä. Kuluvan vuoden tammi-syyskuun kokonaismyynti on reilut kahdeksan, ja kävijämäärä yli 18 prosenttia suurempi kuin vuoden 2021 vastaavalla ajanjaksolla.

Asiakkaat palasivat kaupunkikeskustojen kauppakeskuksiin26.8.2022 01:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärät jatkoivat reipasta kasvuaan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Huhti-kesäkuun kokonaismyynti oli 11 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa suurempi, ja kävijöitä oli 25 prosenttia enemmän. Vuoden 2021 matalasta vertailuluvusta johtuen huhtikuun myynti kasvoi peräti 20 prosenttia, kun taas kesäkuussa kokonaismyynti oli alle viisi prosenttia edellistä vuotta korkeampi. Huhti-kesäkuun kokonaismyynti ylitti jo pandemiaa edeltäneen ajan neljällä prosentilla, ja koko alkuvuoden myyntikin jäi vain 1,6 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Kävijämäärissä oltiin vielä 16 prosenttia jäljessä alkuvuotta 2019, mutta kesäkuussa ero oli enää 5,7 prosenttia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye