Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Kauppatieteellinen tutkimus ja koulutus tehostuneet selvästi

Jaa
Kauppatieteellisten julkaisujen määrä ja laatu ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosien aikana, ilmenee Suomen Ekonomien teettämästä kauppatieteiden tilaa koskevasta selvityksestä. Sama selvitys kertoo kauppatieteellisten yksiköiden selvästä profiloitumisesta.

”Alan tutkimuksen tuloksellisuus on tarkastelujaksolla 2010-2016 vahvistunut merkittävästi, jopa 30-40 prosenttia. Merkittävää on sekin, että kasvu on ollut erityisen vahvaa laadukkaimpien julkaisujen luokissa”, sanoo selvityshenkilö Jarmo Kallunki. 

Hän korostaa myös koulutusprosessin tehostuneen selvästi. Merkittävintä tehostuminen on ollut kandidaattikoulutuksessa. 

On huomionarvoista, että kauppatieteellisen tutkimuksen määrä ja laatu ovat kasvaneet kaikilla mittareilla arvioituna, ja että sen vaikuttavuus on noussut selvästi yli kansainvälisen keskiarvon. 

Suomen kauppakorkeakoulut (ABS) ry:n puheenjohtaja,Turun kauppakorkeakoulun dekaani Markus Granlund arvioi johtamisen olevan nyt määrätietoisempaa kuin aiemmin. 

”Rekrytoitavilta tutkijoilta on jo pitkään vaadittu kovempia näyttöjä. Myös profiilien kirkastamiseksi tehdään kauppatieteellisissä yksiköissä määrätietoista kehitystyötä. Positiiviseen kehitykseen on vaikuttanut myös kauppatieteellisten yksiköiden lisääntynyt kansainvälinen verkostoituminen.”, Granlund sanoo. Myönteisen kehityksen jatkuminen edellyttäisi Granlundin mukaan kuitenkin selvää lisäresursointia. 

Suomen Ekonomien koulutuspoliittinen asiamies Suvi Eriksson on työhön tyytyväinen. 

”Teetimme selvityksen saadaksemme tietoa erityisesti tutkimuksen ja koulutuksen kehityssuunnista. Selvityksen myötä olemme saaneet käyttöömme faktoja, jotka auttavat meitä edelleen täsmentämään koulutuspoliittisia tavoitteitamme sekä tukemaan kauppatieteellistä koulutusta ja tutkimusta”, Eriksson sanoo.  

Selvitys julkistettiin Valtakunnallisilla Kauppatieteiden päivillä 22.8. Helsingissä. Se on luettavissa osoitteessa: http://aineisto.ekonomit.fi/l/qZrfFs8GC9mr

Lisätietoja: 

Suvi Eriksson, suvi.eriksson@ekonomit.fi, puh. 040 848 8935
Jarmo Kallunki, puh. 040 745 5583
Markus Granlund, markus.granlund@utu.fi, puh.02 333 9200

Suomen kauppakorkeakoulut (ABS) ry on Suomen kaikkien yliopistotasoisten kauppatieteellisten yksiköiden yhteistyöelin. ABS käynnistyi kauppatieteiden kansallisen strategian lopputuloksena. Yhdistyksenä ABS perustettiin vuonna 2011. 

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit on kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden, kyltereiden, palvelu- ja etujärjestö. Yli 52 000 jäsenellään se on Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö. Suomen Ekonomit on kylterin ja ekonomin paras urakumppani, joka edistää jäsentensä osaamista, hyvinvointia ja menestystä työelämässä sekä ekonomikoulutuksen arvostusta. Suomen Ekonomit on mukana neuvottelemassa työehtosopimuksista ja työelämäkysymyksistä osana Akavaa ja akavalaisia neuvottelujärjestöjä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye