Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Kauppatieteilijöiden oma media uudistui

Jaa
Uudistusprojekti ja tuotanto otettiin omiin käsiin.
Uudistuneen lehden ensimmäisen julkaisun teemana on rohkeus.
Uudistuneen lehden ensimmäisen julkaisun teemana on rohkeus.

Vuonna 1935 perustettu Ekonomi-lehti koki täydellisen muodonmuutoksen samalla kun sen tuotanto siirtyi kumppanilta Suomen Ekonomeille. Konseptiuudistus tehtiin Suomen Ekonomien omin voimin ja lukijalähtöisesti. Tavoitteena oli rakentaa laadukas, ekonomeille suunnattu aikakauslehti.

”Printtilehti on meille edelleen merkittävä jäsenetu ja mahdollisuus vahvistaa yhteisöämme. Jäsenemme arvostavat kotiin kannettua jäsenlehteä”, uudistusprojektin vetänyt toimituspäällikkö Ida Levänen sanoo.

Lehtiuudistuksen taustalla on Suomen Ekonomien uusi Vapauta potentiaalisi- strategia. Uudistunut lehti nivoutuu aiempaa selkeämmin osaksi Suomen Ekonomien palveluja.  Järjestö tuottaa jäsenilleen runsaasti erilaisia sisältöjä, kuten tapahtumia, podcasteja, webinaareja, verkkojuttuja ja henkilökohtaisia palveluja uraneuvonnasta lakipalveluihin.

”Lehti on osa tarjontaamme, jonka avulla jäsenemme voi saavuttaa täyden potentiaalinsa niin työssä kuin yksityiselämässä. Suomen Ekonomit on 52 000 liiketoimintavaikuttajan yhteisö. Jäsenemme haluavat, että emme ole pelkästään ajassa kiinni vaan katsomme näköalapaikalta tulevaisuuteen. Lehdeltä toivottiin moderniutta, selkeitä kannanottoja ja rohkeutta. Voimme parhaiten vastata toiveisiin, kun teemme lehteä itse”, Levänen toteaa.

­Uudistunut lehti pitää lukijansa kärryillä talouselämään ja kulutuskäyttäytymiseen vaikuttavista ilmiöistä ja näyttää, mikä on ekonomien rooli yhteiskunnallisen muutoksen, taloudellisen hyvinvoinnin sekä kestävän kehityksen tekijöinä. Lehdestä saa myös hyvät neuvot ihmisenä ja ammattilaisena kasvamiseen, osaamisen kehittämiseen ja urapolun suunnitteluun.

Lehden päätoimittajana toimii viestintäjohtaja Marjo Loisa ja toimituksena Suomen Ekonomien viestintätiimi sekä freelancerit. Lehden levikki on 53 000 kappaletta.

Ensimmäinen uudistunut numero ilmestyy 6.6. Jatkossa lehti ilmestyy neljästi vuodessa. 

Lisätietoja:

Ida Levänen
toimituspäällikkö
Ekonomi-lehti
puh. 040-7674661
ida.levanen@ekonomi.fi

Avainsanat

Kuvat

Uudistuneen lehden ensimmäisen julkaisun teemana on rohkeus.
Uudistuneen lehden ensimmäisen julkaisun teemana on rohkeus.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit – Finlands Ekonomer ry Olemme yli 50 000 vaikuttajan yhteisö, kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden palvelu- ja etujärjestö. Olemme Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö, liittomme muodostavat 25 ekonomiyhteisöä ja 13 opiskelijayhteisöä. Teemme vaikuttamistyötä hyvän työelämän ja kestävän yhteiskunnan puolesta. Autamme jäseniämme luomaan merkityksellisen elämän ja tavoittelemaan unelmiaan vapauttamaan todellisen potentiaalinsa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye