Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kauppatorin ja Esplanadin ympäristössä vappuna liikennerajoituksia

Jaa
Helsingin keskustassa suljetaan katuosuuksia Kauppatorin ja Esplanadien ympäristössä vappuna. Muutokset kuvattu oheisessa kartassa.
Kartta rajoituksista Helsingin keskustassa vappuna.
Kartta rajoituksista Helsingin keskustassa vappuna.

Vappuaattona on perinteisesti rajattu alueita juhlijoita varten. Rajaamalla aluetta vähennetään riskiä, jota voi koitua jalankulkijoille ja autoilijoille, mikäli eri tavoin liikkuvat vapun viettäjät kulkisivat täysin samoja reittejä pitkin.

Liikennerajoitukset on suunniteltu ja toteutetaan yhdessä kaupungin turvallisuusasiantuntijoiden, poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa.

  • Kauppatorin ympäristö ja Esplanadit suljetaan vappuaattona 30.4. klo 15–20 kaikelta moottoriajoneuvoliikenteeltä.
  • Sulku koskee Pohjoisesplanadia, Eteläesplanadia, Etelärantaa välillä Eteläesplanadi-Pohjoinen Makasiinikatu, Unioninkatua välillä Aleksanterinkatu – Eteläesplanadi.
  • Vain hälytysajoneuvot liikkuvat rajoitusalueella.
  • Pihakaduksi muutetaan laajempi alue Esplanadien ympäristössä. Tämä alue on pihakatuna vapunpäivään klo 18 saakka.

Ajo satamiin rajoitusten aikana

Ajoyhteys Katajanokan terminaaliin on Pohjoisrannan ja Kanavakadun kautta.

Olympiaterminaaliin voi ajaa esimerkiksi Tehtaankadun ja Laivasillankadun kautta. Raskaan liikenteen tulee ajaa Olympiaterminaaliin ennen kuin liikennerajoitukset alkavat.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta lakittaa Havis Amandan

Tänä vuonna Havis Amandan lakittaa Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY, joka vastaa myös lakitustapahtuman järjestelyistä. Lakitusta voi katsoa myös Esplanadin puistoon asennettavilta näytöiltä. Mantan perinteinen lakitus tapahtuu noin klo 18 vappuaattona. Havis Amandan peruskorjaus alkaa vapun jälkeen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Valmiuspäällikkö Timo Tolkki
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 39055
timo.p.tolkki@hel.fi


tuotantopäällikkö Mika Honkasalo (liikennejärjestelyjen toteutus)
rakentamispalveluliikelaitos Stara
p. 09 310 78530

Kuvat

Kartta rajoituksista Helsingin keskustassa vappuna.
Kartta rajoituksista Helsingin keskustassa vappuna.
Lataa
Reitit satamiin liikennerajoitusten aikana.
Reitit satamiin liikennerajoitusten aikana.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Competition seeks an implementer for the island of Puotilanranta2.6.2023 14:20:23 EEST | Press release

The City of Helsinki is looking for a partner for the development and implementation of an island that is to be constructed in Puotilanranta. A new neighbourhood for approximately 2,700 residents is being planned in the area of the current Puotila marina, close to the services of Itäkeskus. One of the districts of the area will take the form of an island, the design and implementation of which will be chosen in this competition. The Urban Environment Committee will discuss the Puotilanranta island competition in its meeting on 6 June 2023.

Helsingfors utlyser tävling för ön i Botbygårdsstranden2.6.2023 14:13:38 EEST | Tiedote

Helsingfors stad söker en partner för att utforma och anlägga den ö som ska byggas i Botbygårdsstranden. I området kring nuvarande Botby gårds småbåtshamn, i närheten av tjänsterna i Östra centrum, planerar man ett nytt grannskap för cirka 2 700 invånare. Ett av kvarteren i området kommer att realiseras i form av en ö, och det är planeringen och byggandet av den som tävlingen gäller. Stadsmiljönämnden behandlar ötävlingen i Botbygårdsstranden på sitt sammanträde den 6 juni 2023.

Puotilanrannan saarelle etsitään toteuttajaa kilpailun kautta2.6.2023 14:05:44 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunki etsii kumppania Puotilanrantaan rakennettavan saaren kehittämiseen ja toteuttamiseen. Nykyisen Puotilan venesataman alueelle, lähelle Itäkeskuksen palveluja, suunnitellaan uutta naapurustoa noin 2 700 asukkaalle. Yksi alueen kortteleista tullaan toteuttamaan saarena, jonka suunnittelua ja toteutusta kilpailu koskee. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Puotilanrannan saarikilpailua kokouksessaan 6.6.2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme