Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallituksen päätöksiä 1.6.2020

Jaa
Kaupunginhallitus hyväksyi Niittykumpu I asemakaavan muutoksen, jolla mahdollistetaan uusi tiivis asuinrakentaminen Niittykummun metroaseman välittömään läheisyyteen. Rakentaminen eheyttää ja selkeyttää Merituulentien varren kaupunkirakennetta.

Alueella on tällä hetkellä kaksi asemakaavan mukaisesti toteutunutta pysäköintialuetta, käytöstä poistunut urheilukenttä, jonka läpi Niittykummuntie on tilapäisesti linjattu, kapea puistoalue sekä katualuetta. Pysäköintialueet ovat yksityisessä omistuksessa, ja muut alueet Espoon kaupungin omistamia. Asunto-osakeyhtiöiden kanssa on solmittu esisopimus kiinteistöjen vaihdosta ja korvaavien autopaikkojen toteuttamisesta. Kaupunginhallitus päätti lisäyksestä, jonka mukaan asemakaavan toteuttamisessa, etenkin tontinluovutusneuvotteluissa ja -sopimuksissa, on pidettävä erityistä huolta alueen elävästä kaupunkikuvasta, viihtyvyydestä ja toiminnallisuudesta esimerkiksi materiaalivalinnoilla, viherkasvustoilla, suojaisilla pihatiloilla sekä rakennusten arkkitehtuurilla kuten kattojen ja yläkerrosten muodoilla.

Kaupunginhallitus päätti, että Vermon päiväkodin uudisrakennuksen rakentaminen voidaan käynnistää ja hankkeen toteuttamisen edellyttämät urakka- yms. sopimukset solmia. Tavoitekustannus on 6,1 miljoonaa euroa. 

Kaupunginhallitus hyväksyi Sepänkallion asemakaavan, joka käsittää Suurpellon pohjoisosan aloituskorttelit uuden Kyläsepäntien kokoojakadun varrella. Asemakaavalla muodostuu kaksi uutta asuinkerrostalojen korttelia.  Rakentaminen sijoittuu Sepänkallion länsi-, pohjois- ja itärinteille. Kokonaisuus muodostuu pitkänomaisista lamellitaloista ja pistetaloista. Puolikaaren muotoinen maaston muotoa mukaileva rakennusrintama on keskeinen osa alueen identiteettiä ja antaa myös suojaa ympäröivän liikenteen aiheuttamalta häiriöltä. Läntisemmän korttelin eteläreunaan Gerkinkartano-nimisen kadun varteen sijoittuu liiketilaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi Leirimetsänrinteen asemakaavan Leppävaarassa. Asemakaava mahdollistaa uutta kerrostaloasumista, joka monipuolistaa Säterin asuntokantaa.  Uusi kortteli perustuu Säterinmetsän asuinalueen tapaan perinteiseen kaupunkikorttelimalliin, jossa rakennukset seuraavat katulinjaa ja korttelin keskelle jää suojaisa sisäpiha. Rakenne on tiivis Linnoitustien vierellä.

Kaupunginhallitus päätti lausunnosta Vantaan yleiskaava 2020 -luonnoksesta.  Lausuntoon lisättiin maininta Kehä II:n jatkumisesta osana katuverkkoa Vantaalle.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi Espoon kaupungin sosiaali- ja potilasasiamiehen sekä vammaisasiamiehen selvitykset vuodelta 2019.

Pöydälle seuraavaan kokoukseen jätettiin sosiaali- ja terveystoimen perusturvajohtajan tehtävän haettavaksi julistaminen.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye