Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallituksen päätöksiä 17.12.2018

Jaa
Kaupunginhallitus hyväksyi johtamisen ja talouden tietojärjestelmäkokonaisuuden hankinnan valmistelusuunnitelman. Kaupunginhallitukselle raportoidaan valmistelun etenemisestä kevään 2019 aikana. Päätös etenemistavasta tehdään kesäkuun 2019 loppuun mennessä. Johtamisen ja talousohjauksen tietojärjestelmäkokonaisuuden ensimmäisen vaiheen käyttöönottotavoite on viimeistään vuoden 2022 alusta lukien.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden asemaa konserniyhteisön hallituksessa tarkentavan selvityksen valmistelutilanteen. Tarkentava selvitys hankitaan alkuperäisen selvityksen tuottajilta, yritysoikeuden professori Janne Ruohoselta sekä yritysjuridiikan professori Veikko Vahteralta.  Selvityksen tekemiseen osallistuu myös Turun yliopiston hallinto-oikeuden emeritusprofessori Heikki Kulla. Selvitys tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn 7.1.2019.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi vuoden 2018 marraskuun kuukausiraportin.

Kaupunginhallitus päätti hylätä oikaisuvaatimukset, jotka oli tehty kaupunginhallituksen päätöksestä viranhaltijan irtisanomista koskevassa asiassa.

Esittelijä poisti listalta suomenkielisen esiopetuksen järjestämisen sivistystoimen suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikössä.

Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Kipparinkadun asemakaavan Espoonlahdessa, Postipuunmäen asemakaavan Leppävaarassa ja Jänismäen asemakaavan Lippajärvellä. 

Myös muut asiat päätettiin esityksen mukaisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon liikuntalautakunta on tarkastanut Liikunnan ja urheilun tulosyksikön maksuja: maksutulojen korotukset eivät nosta lasten ja nuorten harrastamisen hintaa18.4.2024 18:33:56 EEST | Tiedote

Liikuntalautakunta päätti kokouksessaan 18.4.2024 toimenpiteistä, joilla nostetaan Liikunnan ja urheilun maksutuloja noin miljoonalla eurolla. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2025 alusta. Maksutulojen korotukset ovat osa kaupunkitasoista Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa kaupungin talouden tasapainoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye