Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallituksen päätöksiä 19.6.2017

Jaa

Kaupunginhallitus mm. hyväksyi asemakaavoja, perusti pysäköintiyhtiöitä ja nimesi toimielimiä.

Kaupunginhallitus päätti perustaa Kiinteistö Oy Finnoon pysäköinti -nimisen osakeyhtiön, jonka tehtävänä on toteuttaa ja hallinnoida Finnoon kehitysalueella pysäköinnin yhteiskäyttö-suuryksiköitä.

Kaupunginhallitus päätti perustaa Tynnyripuiston pysäköintiyhtiön Kiinteistö Oy Matinkylän Uimahallin lukuun yhdessä TA-Asunnot Oy:n, Kassiopeia Finland Oy:n ja Lujatalo Oy:n kanssa.

Kaupunginhallitus hyväksyi nähtäville Bergön osayleiskaavaehdotuksen Suvisaaristossa.

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Pakankylän kartanon asemakaavan Röylässä. Asemakaavan tavoitteena on Pakankylän kartanomiljöötä kunnioittavalla tavalla mahdollistaa Kaisankodin ja Espoon automuseon kehittyminen ja toiminta myös tulevaisuudessa. Asemakaavan rakennusoikeus yli kaksinkertaistuu. Asemakaavasta on rajattu pois alueen länsiosaan suunniteltu siirtolapuutarha-alue, joka käsitellään myöhemmin omana asiana.

Kaupunginhallitus hyväksyi Jupperi I asemakaavan muutoksen Laaksolahdessa. Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan asuinrakentaminen nykyiselle yleisten rakennusten korttelialueelle Yhteistuvan läheisyydessä.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin ja kaupunkikonsernin lainanoton ja johdannaisten käytön periaatteet.

Kaupunginhallitus päätti lausunnosta hallituksen esitysluonnoksesta laiksi talous- ja velkaneuvonnasta sekä lausunnosta ympäristöministeriölle valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistamisesta.

Kaupunginhallitus nimesi useita toimielimiä, joiden kokoonpano ilmenee ennakkopöytäkirjasta. Pöydälle jäi kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntaan sekä vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2017- 2019.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Yhteyshenkilöt

kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Elo, p. 045 261 7447

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme