Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallituksen päätöksiä 20.4.2020

Jaa

Kaupunginhallitus keskusteli selostuksen pohjalta koronatilanteesta ja sen vaikutuksista kaupungin talouteen. Suur-Espoonlahteen halutaan toteuttaa kulttuuritiloja yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

Kaupunginhallitus päätti vastauksena valtuustoaloitteeseen Taiteen talosta merelliseen Espoonlahteen, että Suur-Espoonlahden kaupunkikeskuksen kasvaessa voimakkaasti huolehditaan monipuolisesta palvelurakenteesta toteuttamalla alueelle riittävästi kaupunkikeskuksen identiteettiä vahvistavia kulttuuritiloja esimerkiksi Espoonlahden tulevan aluekirjaston yhteyteen. Espoo-tarinan mukaisesti aluetta halutaan kehittää yhteistyössä yksityisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Osana alueen poikkihallinnollisia kehittämistä arvioidaan, minne Suur-Espoonlahden alueelle mitäkin toimintoja on mahdollista ja tarkoituksenmukaista sijoittaa sekä myös miten tarvittava rahoitus on mahdollista hankkia esimerkiksi kumppanuushankkeen avulla. Tällöin aloitteessa ja aloitevastauksessa esitetyt näkökohdat voidaan ottaa huomioon.

Kaupunginhallitus hyväksyi Nuotanvetäjän asemakaavan muutoksen Matinkylässä. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on nostaa asuntotontin tehokkuutta ja mahdollistaa kaksikerroksisten rivitalojen ja pienkerrostalojen rakentaminen.

Maapallonkadun asemakaavan muutos Olarissa hyväksyttiin.  Entisen liike- ja koulurakennuksen tilalle on tarkoitus rakentaa neljäkerroksinen asuinkerrostalo ympäristöön sovittaen. Lisäksi korttelin kahdessa nykyisessä asuinkerrostalossa katutason liiketilojen käyttötarkoitusta laajennetaan niin, että myös asuminen on mahdollista.

Kaupunginhallitus päätti myös muista asioista esityksen mukaisesti.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme