Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallituksen päätöksiä 30.3.

Jaa
Koronavirustilanteen vuoksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksut jätetään perimättä lapsen poissaolopäiviltä ja kaupungin yrityksiltä ja yhteisöiltä perimien vuokrien eräpäivää voidaan siirtää.

Kaupunginhallitus päätti, että koronavirustilanteen vuoksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksua ei peritä ajalla 18.3.2020 -13.4.2020 niiltä päiviltä, joina lapsi on ollut pois varhaiskasvatuksesta. Lapsen huoltajan tulee ilmoittaa lapsensa poissaolosta mahdollisimman ajoissa. Mikäli väliaikaiset rajoitukset jatkuvat 13.4.2020 jälkeen, päätöksen voimassaoloa jatketaan enintään suosituksen päättymispäivään asti. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ja Svenska Rum -lautakunta käsittelevät käytäntöjä yksityisten päiväkotien osalta kokouksissaan tällä viikolla siten, että tasavertainen kohtelu koskee kaikkia. Yksityisiä päiväkoteja koskeva päätös tuodaan seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen.

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki voi siirtää yrityksiltä ja yhteisöiltä perimiensä vuokrien huhti-heinäkuun 2020 eräpäivää enintään elokuun loppuun asti koronavirustilanteen takia, kun yritys itse sitä perustellusti hakee. Eräpäivän siirrosta ei tällöin aiheudu viivästyskorkoa. Vuokrasopimuksien ehdot säilyvät muutoin ennallaan.

Kaupungin tavoitteena on auttaa espoolaisia yrityksiä ja yhteisöjä selviytymään poikkeusolojen aiheuttaman tilanteen yli. Maksulykkäystä myönnetään niissä tapauksissa, joissa vuokranmaksukyky heikkenee. Mahdollisiin väliaikaisiin vuokranalennuksiin kaupunki ottaa kantaa tarkemmin vasta myöhemmin, kun koronaepidemian aiheuttamia vaikutuksia voidaan paremmin arvioida. Kaupunginhallituksen mukaan poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa vuokralaisen liiketoiminnan jatkumisen turvaaminen on molempien sopimusosapuolten etu.

Kaupunginhallitus päätti allekirjoittaa vuoden 2019 tilinpäätöksen tilintarkastusta varten. Espoon väestö kasvoi vuoden 2019 aikana 6 100 hengellä. Työttömyyden vähentyminen hidastui mutta avointen työpaikkojen määrä kasvoi. Kaupunki sai vero- ja valtionosuustuottoja yhteensä 1 582 milj. euroa. Espoon rahastojen kirjanpidollinen tulos oli 36,9 milj. euroa. Kaupungin vuosikate oli 171 milj. euroa, mikä on noin 24 milj. euroa heikompi kuin vuonna 2018. Vuosikatetta heikensi kaupungin tulojen ja menojen epätasapaino: nettotoimintamenot kasvoivat 5,8 prosentilla ja verotulot 1,3 prosenttia. Tilikauden tulos on negatiivinen, -7,5 milj. euroa.

Koko Espoo-konserni investoi 661 milj. eurolla vuonna 2019. Kaupungin osuus bruttoinvestoinneista oli 352 milj. euroa ja konserniyhteisöjen 309 milj. euroa. Investoinneista rahoitettiin tulorahoituksella 44,8 prosenttia. Konsernin lainakanta oli vuoden 2019 lopussa 3 803 milj. euroa ja se kasvoi vuodessa 300 milj. euroa. Konsernin tulos vuonna 2019 oli -53 milj. euroa alijäämäinen.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi Espoon kaupungin henkilöstöön liittyvät seurantatiedot vuodelta 2019. Kaupungin palveluksessa työskenteli vuoden 2019 lopussa yhteensä 14 626 henkilöä. Kaupungin merkittävästi kasvava asukasmäärä kasvatti kaupungin henkilöstömäärää 344 henkilöllä. Erityisesti kasvua tapahtui sivistystoimessa ja sosiaali- ja terveystoimessa. Kaupungin henkilöstön keski-ikä oli 44,5 vuotta. Naisten osuus henkilöstöstä oli 79,7 prosenttia. Henkilöstöstä 29,7 prosenttia oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon. Vakinaisen henkilöstön lähtövaihtuvuus oli 6,4 prosenttia

Kaupunginhallitus hyväksyi sopimuksen Kauniaisten kaupungissa tapahtuvan pysäköinnin valvomisesta. Espoon kaupungin pysäköinninvalvonta kattaa Kauniaisten yleisten ja katualueiden pysäköinninvalvonnan, kaupungin kiinteistöt, pysäköintivirheiden vuoksi tarvittavat ajoneuvojen siirrot sekä hylättyjen ajoneuvojen ja korjauskelvottomaksi tuhoutuneiden romuajoneuvojen siirrot. Kauniainen ei maksa palvelusta Espoolle vaan toiminnan kustannukset katetaan virhemaksujen kautta.

Espoon liittyminen Oy Apotti Ab:n osakkaaksi jäi pöydälle. Pöydälle jäivät myös lyhennysvapaan myöntäminen Esport Arena Oy:lle annetulle lainalle sekä lapsiperheiden kotipalvelun maksuttomuuden kriteerit.

Kaupunginhallituksen kokous pidettiin sähköisenä etäkokouksena. Valtuusto tarkisti 23.3. hallintosääntöä siten, että toimielinten sähköiset kokoukset ovat mahdollisia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye