Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus antoi lausunnon tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta ELY-keskukselle

Jaa

Helsingin kaupunginhallitus antoi 22. marraskuuta kokouksessaan lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta vuosille 2022–2025. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Kampin Kottaraisen korttelin asemakaavan muutoksen.

Lausunnossaan Uudenmaan ELY-keskukselle tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta kaupunginhallitus toteaa, että tienpidon rahoituksen määrä on vähäinen suhteessa korjausvelkaan ja investointien tarpeisiin. Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon rahoitustasoa tulee nostaa pysyvästi, sillä alueen liikkujat ja tavaramäärät sekä asukas- ja työpaikkamäärät kasvavat maankäytön ja talouden kehityksen myötä.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että valtion osallistuminen tieverkon kehittämishankkeisiin siten, että se tukee Helsingin seudun MAL 2019 -suunnitelmassa ja MAL-sopimuksessa 2020–2031 esitettyjä alueellisia asuntotuotantotavoitteita, on perusteltua. Tästä näkökulmasta keskeisiä hankkeita ovat Hämeenlinnanväylän Kuninkaantammen eritasoliittymä, Malmin (Ilmasillan) eritasoliittymä Lahdenväylällä ja Länsiväylän Koivusaaren eritasoliittymä. 

Myös maanteiden meluntorjuntahankkeita tulee kiirehtiä kasvavien meluhaittojen vähentämiseksi. Uusien meluesteiden sekä vanhojen meluesteiden parantamisen tarve tulee ottaa suunnitelmassa paremmin huomioon.

Kampin Kottaraisen korttelin kaavaratkaisu etenee valtuustoon

Kaupunginhallitus hyväksyi omalta osaltaan Kampin Kottaraisen korttelin asemakaavan muutoksen. Kaavamuutos koskee Kojamo Oy:n kaupungilta ostamaa entistä Metropolian ammattikorkeakoulun tonttia, joka sijaitsee Eerikinkadun, Albertinkadun ja Kalevankadun välissä Kampissa.

Metropolian opetustoiminnan muutettua Myllypuroon Kampin korttelin käyttötarkoitus muutetaan asuin-, liike- ja toimitilakäyttöön. Kaava mahdollistaa myös tontilla olevien asuinsiiven ja autolaboratorion purkamisen, ja niiden tilalle asuinrakennusten lisärakentamisen.

Kaavaratkaisun tavoitteena on suojella vanhat rakennukset, kehittää keskustan elinvoimaisuutta, mahdollistaa monipuolisia sijaintipaikkoja yrityksille sekä edistää kaupunginosan elävyyttä, omaleimaisuutta ja turvallisuutta. Lopullisen päätöksen asemakaavan muutoksesta tekee kaupunginvaltuusto.

Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.

Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa uusia rajoituksia yleisötilaisuuksiin29.11.2021 15:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että pääkaupunkiseudulla sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä rajataan 20 henkilöön. Lisäksi ryhmä suosittaa sekä yleisölle avoimien tilojen että rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen osalta niiden käyttöä järjestettäväksi siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Helsingillä useita valtteja startup-kaupunkien mittelössä – Slush tuo välivuoden jälkeen kasvuyrittäjät taas yhteen Messukeskukseen29.11.2021 13:00:00 EET | Tiedote

Helsingin kaupungilla ja kasvuyritysalan tapahtuma Slushilla on yhteinen tavoite: tukea kasvuyrityskenttää ja lisätä tietoisuutta Helsingistä. Kohteena ovat erityisesti ne kansainväliset kasvuyrittäjät, jotka haluavat elää myös toimivaa ja hyvää arkea. Slush järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 1.–2. joulukuuta ja Helsingin kaupunki on tapahtuman yhteistyökumppani. Slushin yhteydessä Helsinki esittelee myös uuden, kaupungin kansainvälistä tunnettuutta kasvattavan, Helsinki Partners -yhtiön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme