Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallitus: Elinvoimajohtajaksi Mervi Heinaro

Jaa

Kaupunginhallitus päätti valita elinvoimajohtajan vakinaiseen virkaan Mervi Heinaron. Elinvoimajohtaja johtaa 1.8.2021 aloittavaa uutta Elinvoiman tulosaluetta, jonka tavoitteena on kaupungin elinvoiman vahvistaminen sekä yhteistyön syventäminen sidosryhmien kanssa.

Tulosalue muodostuu kolmesta tulosyksiköstä; elinkeino ja työllisyys -tulosyksiköstä, kulttuurin tulosyksiköstä ja liikunnan ja urheilun tulosyksiköstä.
Elinvoimajohtajan virka oli haettavana 29.4.2021-17.5.2021 ja virkaa haki määräaikaan mennessä 66 henkilöä. Valinnassa korostettiin mm. yritys-, yliopisto- ja AMK-tutkimus- ja innovaatiokentän tuntemusta, johtamiskokemusta, strategista kehittämisotetta, kokemusta kansainvälisten verkostojen ja kehittämishankkeiden johtamisesta sekä julkishallinnon tuntemusta.

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy  Metsolan päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman muuttamisen siten, että hankkeen tavoitekustannus on 6,36 milj. euroa. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että Metsolan päiväkodin uudisrakennuksen rakentaminen voidaan käynnistää ja hankkeen toteuttamisen edellyttämät urakka- ym. sopimukset solmia. Metsolan päiväkoti sijaitsee Tapiolassa, osoitteessa Kelohongantie 6 ja korvaa vanhan päiväkotirakennuksen. Sen tilat suunnitellaan kuudelle 0-6-vuotiaiden lasten ryhmälle. Rakennukseen tulee 126 varhaiskasvatuspaikkaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi Pohjankulma, asemakaavan muutoksen sekä maankäyttösopimuksen. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinkerrostalojen korttelialueelle (AK) kaksi rakennusta, joissa on viisi asuinkerrosta. Louhentien suuntaan olevassa rakennuksessa on lisäksi puoli kellarikerrosta maan päällä. Kaava mahdollistaa kolme pysäköintitasoa pihan ja rakennusten alle. Kaavan rakennusoikeus on 3 500 k-m2. Kaavamääräyksen mukaan rakennusten julkisivujen tulee olla laadukkaita ja viimeisteltyjä ja niiden jäsentelyn ja materiaalien tulee luontua Tapiolan valtakunnallisesti merkittävään ympäristöön. Tontilla on nykyisin tasakattoinen punatiilinen toimistorakennus, joka on valmistunut vuonna 1990.

Muut asiat hyväksyttiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon sosiaali- ja terveystoimen kehittämisjohtajaksi Tommi Kuukka2.7.2021 10:08:29 EEST | Uutinen

Espoon sosiaali- ja terveystoimen kehittämisjohtajaksi on valittu kauppatieteiden maisteri Tommi Kuukka. Tehtävää haki 51 hakijaa, joista kuusi haastateltiin. Kehittämisjohtaja vastaa sote-palvelujen kehittämiskokonaisuudesta sekä digitaalisen ja teknologisen potentiaalin hyödyntämisestä kuntalaisten hoidossa ja prosessien hallinnassa. Kehittämisjohtaja on sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmän jäsen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme