Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallitus käsittelee Espoon talousarvion kehystä ja veroprosentteja maanantaina

Jaa
Espoon tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit pysyvät ehdotuksen mukaan ennallaan vuonna 2020. Tuloveroprosentti olisi siten 18 % ja kiinteistöveroprosentit kiinteistöverolain mukaisilla alarajoilla myös ensi vuonna.

Kaupunginhallitus käsittelee veroprosentteja ja vuosien 2020-22 talouden kehystä maanantaina. Valtuusto päättää asiasta 21.10.2019. Valmisteluaikataulua on myöhennetty, koska tiedot kuntien verotuloista ja niiden tilitysten jaksotuksesta ovat olleet epävarmoja. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän esitys ensi vuoden talousarvioksi julkaistaan 31.10.2019 ja se sisältää tarkemman kuvauksen kaupungin toiminnasta ja investointien sisällöstä.

Kunnallisveron ennakonpidätysten kertymät eivät ole kasvaneet odotetulla tavalla vuonna 2019. Kuntaliiton arvion mukaan ennakoita olisi pitänyt kertyä kunnille syyskuun loppuun mennessä noin 500 miljoonaa euroa toteutunutta enemmän.

Espoossa vuoden 2019 verotulot alittuvat noin 70 miljoonalla eurolla. Myös kehyksen arvio kunnallisveron kehityksestä sisältää edelleen epävarmuutta verohallinnon uudistusten johdosta. Kaikkiaan Espoon verorahoituksen eli verojen ja valtionosuuksien arvioidaan kasvavan 6,6 prosenttia vuonna 2020 ehdotuksen mukaisilla entisillä veroprosenteilla.

Käyttötalouden menot kasvavat mm. palvelutarpeen, ict-kustannusten sekä joukkoliikenteen kasvun myötä vertailukelpoisesti 2,9 prosenttia ja kaupungin nettomenot 4,7 prosenttia. Tietoja tarkennetaan kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä.

lisätiedot:

taloussuunnittelujohtaja Pia Ojavuo, puh. 043 8269139

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon Kiviruukista kiertotalouden keskittymä12.4.2024 10:39:42 EEST | Tiedote

Kiviruukista kiertotalouden keskittymä on Espoon kaupungin kestävän kehityksen alueellinen kärkihanke, jolla Kiviruukin alueelle kehitetään kiertotalouden innovaatioiden, liiketoiminnan ja osaamisen keskittymää. Espoon tavoitteena on yhteistyötä lujittamalla vahvistaa Suomen asemaa maailmanluokan puhtaan teknologian osaamiskeskittymänä, johon sekä kotimaiset että ulkomaiset toimijat haluavat investoida. Länsimetron päädyssä sijaitseva Kiviruukki vahvistaa Espoon veto-, pito- ja elinvoimaa tarjoamalla kiertotalouden toimijoille erinomaisen kasvualustan, jossa kestävän tulevaisuuden tutkimus, työpaikat ja oppiminen ovat kiinteä osa arkea.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye