Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus: Medialukion sisäilmaongelmat korjataan

Jaa
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin Medialukion julkisivun ja vesikaton uusimista ja ilmanvaihdon muutostöitä koskevan hankesuunnitelman. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa jo kuluvana keväänä ja töiden valmistumisaika on kahden vuoden kuluttua vuonna 2020. Helsingin Tapanilassa sijaitseva Medialukio on Helsingin suurin lukio, jossa opiskelee noin 860 oppilasta.

Suunnitellun perusparannushankkeen tavoitteena on parantaa rakennuksen sisäilman laatua ja energiatehokkuutta. Hankkeen yhteydessä korjataan julkisivut, vesikatto ja ikkunat kiinteistön vanhoissa osissa. Samalla tehdään ilmanvaihdon muutostyö, jolla sisäilman laatu ja energian säästö saadaan nykyvaatimusten tasolle. Hanke mahdollistaa lukiossa myös  oppilasmäärän kasvun sadalla oppilaalla.

Lukiorakennus on valmistunut vuonna 1964 ja sitä on laajennettu vuosina 1967, 1981 ja 2004. Uusimmassa osassa ei korjauksia tarvitse tehdä.

Helsingin Medialukiossa suoritetuissa kuntotutkimuksissa todettiin ulkoseinärakenteiden eristeissä mikrobikasvustoa. Tämä on aiheuttanut oireilua koululaisten ja henkilökunnan keskuudessa erityisesti rakennuksen vanhoissa osissa, joissa ilmavaihdon on todettu olevan puutteellinen. Ilmanvaihtoa on vuosien varrella yritetty parantaa useaan otteeseen.

Hankesuunnitelman enimmäishinta on 8,31 miljoonaa euroa. Työt tehdään sääsuojattuna viidessä vaiheessa, niin että korjaustyöt aloitetaan jo poissa käytössä olevasta rakennuksen osasta. Työt pyritään suunnittelemaan ja toteuttamaan siten, että opiskelutyölle tulee mahdollisimman vähän haittaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 23.4.2018 myös suuren määrän valtuustoryhmien ja valtuutettujen aloitteita käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa.

Kaupunginhallituksen kokouksen kaikki päätökset on julkaistu päätöstiedotteessa.

Kaupunginhallitus kokoontuu seuraavan kerran 26.4.2018 aamukoulukokoukseen. Maanantaina 30.4. kaupunginhallitus ei pidä kokousta.  

Paula Katajamäki
Tiedottaja
Kaupunginkanslia
0505933426
paula.katajamaki@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye