Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kaupunki selvittää uuden kaksikielisen päiväkodin ja sen leikkipihan rakentamista Pasilan konepaja-alueelle

Jaa

/Huom. kuvaliite (kartta) poistettu ja oikea kuva lähetetään myöhemmin/ Helsingin kaupunki tutkii mahdollisuuksia sijoittaa uusi päiväkoti Pasilan konepaja-alueella Konepajankujalla rakenteilla olevaan uudisrakennukseen. Lähtökohtia esitellään keskiviikkona 14.8. klo 17.30-19.00 Konepajankuja 1:ssä.

Päiväkodin leikkipiha saisi paikan viereiseltä Bruno Granholmin aukiolta. Päiväkotitoimintojen ulkopuolella iltaisin ja viikonloppuisin leikkipaikka olisi myös alueen yleisessä käytössä.

Asemakaavassa ja katusuunnitelmassa toriksi ja tapahtuma-aukioksi osoitettu alue toimii tällä hetkellä tilapäisenä pysäköintialueena. Käyttötarkoituksen muuttaminen edellyttää muutosta katusuunnitelmaan, josta päättää kaupunkiympäristölautakunta.

Lähtökohtia esitellään Konepajankuja 1:ssä keskiviikkona 14.8.2019 klo 17:30-19.00

Alkavan suunnittelun lähtökohdista kerrotaan esittely- ja keskustelutilaisuudessa keskiviikkona 14.8.2019 klo 17.30−19.00 osoitteessa Konepajankuja 1.

Katusuunnitelman päätöksentekoa voi seurata Helsingin kaupungin internetsivuilta kohdasta kaupunkiympäristölautakunnan päätösasiakirjat.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan tarveselvityksen mukaan kaksikieliseksi suunniteltu päiväkoti tulisi tarjoamaan tilat noin 150:lle lapselle osoitteessa Konepajankuja 3. Tilat palvelisivat myös Vallilan, Alppiharjun ja Pasilan varhaiskasvatuksen tarpeita.

Alueen nykyiset katusuunnitelmat sekä alkavaa suunnittelua koskevat materiaalit ovat nähtävillä Helsingin kaupungin karttapalvelussa https://kartta.hel.fi/link/6Kx64d.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jukka Tarkkala
projektipäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
liikenne- ja katusuunnittelu
puh. 09 310 37302
jukka.tarkkala@hel.fi

Kuvat

Bruno Granholmin aukion itäosa toimii tällä hetkellä väliaikaisena pysäköintialueena.
Bruno Granholmin aukion itäosa toimii tällä hetkellä väliaikaisena pysäköintialueena.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsinki kunnostaa Vanhankaupunginlahden lintuvettä23.8.2019 15:57:20 EESTTiedote

Kaupunkistrategiansa mukaisesti kaupunki vaalii arvokasta luontoaan ja toimii kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Vanhankaupunginlahden lintuvesi Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaa 2015–2024 toteutetaan kunnianhimoisesti nyt käynnissä olevalla valtuustokaudella. Apulaispormestari Anni Sinnemäki puhuu lauantaina 24.8. Viikissä Birdlife Suomen järjestämillä Lintumessuilla alueen hoidosta ja tavoitteista linnuston olosuhteiden parantamiseksi.

Sinilevää uimarannoilla enää vähäisiä määriä23.8.2019 12:47:06 EESTTiedote

Tällä viikolla otettiin uimavesinäytteet kolmeltatoista itäisen Helsingin uimarannalta. Viime viikonlopun ja alkuviikon sateiden huuhtoutumasta johtuen muutaman rannalla (Iso Kallahti, Rastila ja Tuorinniemi) bakteeripitoisuudet olivat koholla. Näiltä rannoilta on otettu uusintanäytteet, joiden tulokset valmistuvat ensi viikolla. Muiden uimarantojen näytteet olivat mikrobiologiselta laadultaan hyviä. Viimeisimmät tutkimustulokset ovat näkyvillä rantojen ilmoitustauluilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme