Suomen Tekstiili & Muoti ry

Kaupunkikeskustat eläviksi! Tekstiili- ja muotiala kutsuu yritykset, kaupungit ja vuokranantajat etsimään yhdessä ratkaisuja

Jaa
Korona on hiljentänyt kaupunkien keskustat ja kauppakeskukset. Tarvitaan sekä nopeita toimia että varautumista siihen, että tilanne ei palaa ennalleen vielä pitkään aikaan. Yhdessä tekemällä kaikki voivat hyötyä ja löytää uusia, luovia toimintamalleja.

Korona-aika on tuottanut merkittäviä vaikeuksia etenkin niille tekstiili- ja muotialan yrityksille, joilla on myymälöitä. Kun sekä suomalaiset asiakkaat että matkailijat ovat kaikonneet, myynti on joko romahtanut tai siirtynyt verkkoon. Liiketilojen kustannukset kuitenkin juoksevat edelleen.

”Nyt on etsittävä luovia ratkaisuja tilanteeseen, sillä kivijalkakauppojen arki tuskin palaa ennalleen kovin nopeasti. Haluamme kutsua kaupungit ja vuokranantajat pohtimaan yhdessä yritysten kanssa ratkaisuja, joilla voimme sopeutua uusiin olosuhteisiin”, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.

Huoli mahdollisesti tyhjenevistä liiketiloista on yhteinen. Kuntavaalit lähestyvät, ja tulevat kuntapäättäjät joutuvat jo pian pohtimaan, miten kaupunkien keskustat saadaan pidettyä elävinä ja vetovoimaisina. Pidemmän aikavälin ratkaisuja on etsittävä kaupunkien strategiaratkaisuissa.

Tarvitaan kuitenkin myös nopeita lääkkeitä ja uusia, ketteriä ideoita.

”Esimerkiksi Helsingissä on hienoja esimerkkejä siitä, miten ravintolatoimintaa siirretään ulos Kasarmitorin uudelle terassialueelle ja parkkiruutuihin. Puistoissa taas järjestetään kirpputoreja. Voisimmeko löytää myös erikoiskaupalle terveysturvallisia ratkaisuja ulkotiloista?” Niinikoski pohtii.

Finlaysonilla uusia ratkaisuja

Myös yritykset itse etsivät yhteistyössä uusia ratkaisuja. Kodintekstiileistään tunnettu Finlayson kokeilee yhdessä katumuotimerkki Makian kanssa myymäläyhteistyötä. Makia ”valtaa” neljäksi kuukaudeksi Finlaysonin myymälän Tampereella.

Finlayson on myös lähtenyt kehittämään ja laajentamaan pop up -konseptiaan, joka mahdollistaa joustavamman liiketoiminnan.

Finlaysonin toimitusjohtaja Mikko Koponen haluaa lisätä keskustelua ja etsiä yhteistyön mahdollisuuksia yhdessä vuokranantajien kanssa.

”Vuokranantajien olisi hyvä miettiä vuokrauksen ehtoja pidemmällä aikavälillä ja tulla vuokrahinnoissa vastaan. Vuokralaisten tilannetta kannattaa helpottaa, jotta jatkossakin tarjolla on hyviä vuokralaisia ja vakaita asiakassuhteita. Koronatilanne ja sen hoitaminen vaikuttavat joka tapauksessa liiketilojen kysyntään jatkossa”, Koponen sanoo.

Helsinki on kalliimpi kuin Pariisi

Suomen Tekstiili & Muoti ry:n jäsenyrityksille suunnatussa kyselyssä yritykset nimesivät merkittäväksi haasteeksi sen, että vuokranantajat eivät ole tulleet vuokrissa vastaan koronakriisin aikana.

Vielä vuosi sitten moni yritys sai vuokrahelpotuksia tai ainakin lykkäystä vuokranmaksuun. Nyt yritysten tilanne on kuitenkin vähintään yhtä heikko kuin viime keväänä. Osalle yrityksistä myös viime keväältä lykätyt vuokrat ovat tulleet nyt maksuun.

Vuokrahintojen joustamattomuuden lisäksi yrityksiä painavat kyselyn mukaan joustamattomuus aukioloajoissa, vuokrasuhteen kestossa tai maksuajoissa.

Kansainvälisesti toimivat yritykset myös kertoivat, että Suomessa joustoa ja tukia on ollut tarjolla vähemmän kuin muissa Euroopan maissa. Lisäksi Helsingin hintataso on karannut korkeammaksi kuin esimerkiksi Pariisissa. Ilman matkailijoita ja selvää näkymää normaalin paluusta vuokrataso tuntuu kohtuuttomalta.

”Markkinat luonnollisesti määrittelevät vuokratason, mutta kivijalkaliikkeiden tyhjeneminen ei ole eduksi vuokranantajillekaan. Haluamme etsiä ratkaisuja yhdessä”, Marja-Liisa Niinikoski sanoo.

Lisätiedot:

Marja-Liisa Niinikoski, toimitusjohtaja, Suomen Tekstiili & Muoti ry, 040 538 4541, marja-liisa.niinikoski@stjm.fi

Mikko Koponen, toimitusjohtaja, Finlayson Oy, ja hallituksen jäsen, Suomen Tekstiili & Muoti ry, 050 483 3876, mikko.koponen@finlayson.fi

Kuva: Unsplash

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Tekstiili & Muoti ry
Suomen Tekstiili & Muoti ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki

http://www.stjm.fi

Tekstiilit ovat mukana meidän jokaisen arjessa, jokaisessa päivässä. Suomen Tekstiili & Muoti ry on työmarkkina-, palvelu- ja edunvalvontajärjestö. Jäsenyrityksemme tuottavat muun muassa vaatteita ja asusteita, sisustustekstiilejä, sairaalatekstiilejä ja kuitukankaita. Me edistämme tekstiili- ja muotialan mahdollisuuksia kasvaa, menestyä ja kansainvälistyä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Tekstiili & Muoti ry

Tekstiili- ja muotialan työnantajat sekä alan ammattiliitot vaativat toimialan kasvuohjelmaa hallitusohjelmaan12.7.2022 10:30:00 EEST | Tiedote

Tekstiili- ja muotiala voi VTT:n selvityksen mukaan luoda vuoteen 2035 mennessä yli miljardin euron investoinnit sekä yli 17 000 työpaikkaa Suomeen. Toimialan hyödyntämätön potentiaali voidaan lunastaa hyvällä yhteistyöllä yritysten, tutkimus- ja oppilaitosten sekä julkisen sektorin kesken – valtion vauhdittamana. Toimialan työmarkkinajärjestöt, Suomen Tekstiili & Muoti ry, Ammattiliitto Pro ry sekä Teollisuusliitto ry peräänkuuluttavat yhdessä toimialan kehittämistä kokoavia toimia sekä kasvuohjelmaa toimialalle seuraavaan hallitusohjelmaan.

Taisteluasujen hankintaprosessin avoimuus tukee suomalaisen tekstiiliteollisuuden mahdollisuuksia menestyä3.3.2022 10:16:24 EET | Tiedote

Yhteispohjoismainen taisteluasutilaus on menetetty mahdollisuus kotimaiselle tekstiiliteollisuudelle. Tekstiiliteollisuuden suomalaisen tuotannon säilyttäminen on osa huoltovarmuusinfrastruktuuria, ja sen merkitys on tullut esiin esimerkiksi koronapandemian aikana ja tulee esille tämänhetkisen geopoliittisen kriisin aikana. ”Tuotantoketjua ei polkaista käyntiin tyhjästä, vaan se vaatii tarvittavien materiaalien varastointia ja asujen valmistuksessa tarvittavaa osaamista, henkilöstöä ja tuotantolaitteita. Yhden tekstiilialan tuotannossa toimivan työntekijän työpaikan säilyttäminen edellyttää hankintoja noin 150 000 €:n arvosta”, muistuttaa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.” Nyt tämänhetkisen Ukrainan kriisin valossa on jo tullut esille, että esimerkiksi Baltian maissa kulloinkin kyseessä olevan valtion tekstiilitilaukset sivuuttavat suomalaisten tekstiiliyritysten siviilitilaukset. Sen vuoksi on huoltovarmuuden kannalta tärkeää, että myös Suomessa on

Tuore selvitys: Suomalaisella muotialalla merkittävät kansainväliset kasvumahdollisuudet18.2.2022 11:31:59 EET | Tiedote

Kansainvälinen muotiala elää teolliseen vallankumoukseen verrattavissa olevaa murroskautta, Business Finlandin teettämässä raportissa todetaan. Suomalaisyrityksillä on poikkeuksellinen kasvun paikka, kun megatrendit ja kuluttajakäyttäytymisen muutos lisäävät erityisesti vastuullisen muodin ja suoran kuluttajakaupan kysyntää. Kansainvälinen kasvu edellyttää poikkialaista yhteistyötä, suomalaisen muotialan kansainvälisen näkyvyyden ja kotimaisen arvostuksen lisäämistä sekä startup-henkeä ja rahoitusta. Ala peräänkuuluttaa myös monivuotista kasvuohjelmaa.

Noin puolet suomalaisen tekstiili- ja muotialan ilmastopäästöistä voitaisiin välttää tuplaamalla tuotteiden käyttöikä13.12.2021 13:00:00 EET | Tiedote

Tuore Suomalaisen tekstiili- ja muotialan globaalit ilmastovaikutukset -selvitys kertoo, missä alan merkittävimmät päästöt syntyvät ja miten niitä voidaan vähentää. Tässä selvityksessä arvioitiin ensimmäistä kertaa suomalaisen tekstiili- ja muotialan tuotannon sekä kaikkien Suomeen tuotujen tekstiilien ja vaatteiden aiheuttamat päästöt yhteensä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye