Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kaupunkipyörien ylläpidossa huhkitaan pyörien suuren suosion vuoksi

Jaa
Kaupunkipyörät ovat houkutelleet kuluvana kesänä jo yli 28 000 koko kauden maksanutta asiakasta palvelun piiriin, mikä on yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Tehtyjen matkojen suuren määrän johdosta ylläpidolla on ollut kädet täynnä tekemistä nopean palvelun takaamisessa, mutta palvelua kehitetään jatkuvasti.
Täydelle asemalle palautettaessa pyörän vaijerin voi kiinnittää esimerkiksi pyöräaseman rakenteeseen. Kuva: HKL
Täydelle asemalle palautettaessa pyörän vaijerin voi kiinnittää esimerkiksi pyöräaseman rakenteeseen. Kuva: HKL

Viime vuonna kausitilaajia oli 11 000. Nyt Helsingissä ja Espoossa on pyöriä käytössä yhteensä 1500 ja pyöräasemia 150. Kesäkuussa jokaisella pyörällä poljettiin keskimäärin yli seitsemän matkaa päivässä. Suosituimpina päivinä matkoja on ollut jopa yksitoista pyörää kohden.

Telinepaikkoja tasataan ja asiakaspalvelua parannetaan

Kaupunkipyörien ylläpidossa on huhkittu suuren suosion vuoksi. Kun kauempana keskustaa pyöräasemat tyhjenevät, tulevat keskustan asemat niin täyteen, että pyöriä on joillakin asemilla enemmän kuin asemapaikkoja. Myös suuret yleisötapahtumat ruuhkauttavat keskustan pyöräasemia. Kaupunkipyöräpalvelu ei voi taata, että pyöriä olisi aina saatavilla jokaisella asemalla, mutta pyöriä tasataan jatkuvasti lava-autoilla. Tästä huolimatta suositeltavaa olisi pyöräillä menomatkan lisäksi myös paluumatka, jotta pyörät jakaantuisivat luonnollisesti tasaisemmin ja tasaamista tarvitaan vähemmän. Verkostoa hiotaan siirtämällä joitakin telinepaikkoja hiljaisemmilta vilkkaammille asemille. Pyöräaseman tilanteen voi tarkistaa reaaliaikaisesti HSL:n reittioppaasta www.reittiopas.fi.  

CityBike Finlandin asiakaspalvelussa oli kauden alussa ruuhkaa, mutta nyt palvelua saa useimmiten jonottamatta. Lisäksi kaupunkipyöräasemille on tulossa uusi pikapalautekanava, jonka kautta voi tehdä vikailmoitukset nopeasti. Näin asiakaspalvelussa voidaan keskittyä tarkempaa vastausta vaativiin kysymyksiin, ja yksinkertaiset vikailmoitukset välittyvät suoraan huoltohenkilökunnalle.

Täydelle asemalle palautuksessa oltava huolellinen

Helsingin kaupunkipyörien erikoisuus on, että ne voi palauttaa myös asemalle, jolla ei ole enää vapaita telinepaikkoja. Alkuvaiheessa palautuksissa oli haasteita, mutta selkeämpien ohjeiden avulla asiakkaat ovat oppineet tekemään palautuksen ongelmitta.

Näin palautat pyörän oikein täydelle asemalle:

1. Varmista ensin, että kaikki telinepaikat ovat oikeasti varattuja.

2. Pysäköi pyörä pyöräaseman viereen. Paina Enter ja valitse Palautus: 1. Odota, että saat Palautus OK -kuittauksen.

3. Ole tarkkana, että et vahingossa laita pyörää taukolukitukseen. Palautus ei ole valittavissa, jos järjestelmä ei tunnista asemaa täydeksi. Polkaise silloin seuraavalle asemalle ja palauta pyörä sinne.

4. Kiepauta lukitusvaijeri viereisen pyörän, aseman rakenteen tai lähellä olevan kiinteän kohteen ympäri ja paina vaijerin pää palauttamasi pyörän ohjaustangon rungossa olevaan lukkoon. Älä kiinnitä vaijeria viereisen pyörän lukkoon.

5. Jos tulet pyöräasemalle, jossa on tällainen aseman viereen palautettu pyörä, ota se ensiksi käyttöösi. Toimi, kuten lainaisit telineessä olevan pyörän, mutta vedä vaijeri pois lukosta sen sijaan, että vetäisit pyörän irti telineestä.

Katso opastusvideo: https://youtu.be/h7ZVeFLaXaU

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Samuli Mäkinen (HKL), p. 040 532 3594, samuli.makinen@hel.fi


Johtava asiakasohjelmasuunnittelija Tarja Jääskeläinen (HSL), p. 050 385 5043, tarja.jaaskelainen@hsl.fi

Kuvat

Täydelle asemalle palautettaessa pyörän vaijerin voi kiinnittää esimerkiksi pyöräaseman rakenteeseen. Kuva: HKL
Täydelle asemalle palautettaessa pyörän vaijerin voi kiinnittää esimerkiksi pyöräaseman rakenteeseen. Kuva: HKL
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä.

HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Lakko pysäyttää raitio- ja metroliikenteen ja sulkee metroasemat ja osin lippuhallit 14.-15.2.13.2.2024 10:10:28 EET | Tiedote

Poliittinen lakko pysäyttää kaiken Kaupunkiliikenne Oy:n liikennöimän raitio-, pikaraitio- ja metroliikenteen keskiviikkona ja torstaina 14.-15.2. Lisäksi metroasemat pysyvät suljettuina lukuun ottamatta osaa niistä metroasemien lippuhalleista, joissa on liiketiloja. Liikenne keskiviikkona ajetaan normaalisti liikennöintivuorokauden loppuun asti. Lakoilla ja mahdollisella lumisateella saattaa olla vaikutuksia myös perjantain liikenteen aloitukseen raitio- ja pikaraitotieliikenteessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye