Vaasan kaupunki - Vasa stad

Kävelykeskustan laajennustyöt alkavat Pitkänkadun ja rautatieaseman välisellä osuudella

Jaa

Vaasan kävelykeskustan laajennustyöt alkavat Hovioikeudenpuistikolla Pitkänkadun ja rautatieaseman välisellä osuudella. Työt käynnistyvät huhtikuun alkupuolella ja kestävät aina marraskuuhun saakka. Töiden ajan alueella on voimassa tilapäiset liikennejärjestelyt ja autoilijoita pyydetään kiertämään työmaa-alue mahdollisuuksien mukaan.

Katutyöt käynnistyvät Pitkänkadun ja Hovioikeudenpuistikon risteyksestä ja etenevät siitä kohti Asemakatua ja rautatieasemaa.

– Rakennamme alueelle muun muassa kadunlämmitysjärjestelmän sekä uusimme vanhoja vesijohtoja ja hulevesilinjoja. Töiden ajan alueella esiintyy poikkeavia ja muuttuvia liikennejärjestelyjä, joten suosittelemme työmaan kiertämistä mahdollisuuksien mukaan. Myös pysäköintipaikat vähenevät työmaa-alueella, mutta kulku kiinteistöjen pihaan tullaan järjestämään, työmaapäällikkö Tommi Korpi kertoo.

Töiden tarkoituksena on laajentaa kävelykeskustaa aiemmin laaditun suunnitelman mukaisesti.

– Vanhan Postitalon edessä olevat taksipaikat poistuvat ja tilalle tulee puistikkoa. Hovioikeudenpuistikon pohjoispuolelle tulee uusi kävely- ja pyörätie ja ajoneuvoliikenne siirtyy kokonaisuudessaan puistikon eteläiselle puolelle. Samalla aseman eteen rakennetaan kiertoliittymä, Korpi selventää.

Lue myös aiemmin julkaistu tiedote ja tutustu kävelykadun yleissuunnitelmaan.

Yhteyshenkilöt

Työmaapäällikkö Tommi Korpi, tommi.korpi@vaasa.fi, puh. +358 40 512 9259

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Välkommen på evenemanget vid Alkula gård – som stöd för planläggningen samlas information in av områdets användare16.5.2022 16:46:15 EEST | Tiedote

Planläggningen ordnar i samarbete med Alkulas 4H-förening, Gamla Vasa förening och guiderna vid Korsholm och Vasa ett publikevenemang vid Alkula gård måndagen 23.5 kl. 17-19. Vid evenemanget presenteras målen för planläggningen som börjar senare i år för området vid Alkula, vi bekantar oss tillsammans med gården och dess omgivning, samt samlar information av områdets användare som stöd för planläggningen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme