Helsingin yliopisto

Käyttäjänimi verkossa ilmaisee identiteettiä

Jaa
Verkon ja sosiaalisen median rooli ihmisten elämässä on kasvanut huimasti. Käyttäjien on useimmissa palveluissa valittava rekisteröitymisen yhteydessä käyttäjänimi. E-urheilijoille, tubettajille ja muille netissä ammatikseen toimiville ihmisille käyttäjänimi on osa henkilöbrändiä ja elantoa. Tavallinen netinkäyttäjä valitsee nimensä sattumanvaraisemmin.
Lasse Hämäläinen. Kuva: Terhi Ainiala
Lasse Hämäläinen. Kuva: Terhi Ainiala

– Nimet ovat erittäin tärkeä osa kieltä ja kulttuuria. Esimerkiksi henkilönnimi on identiteettimme peruskivi: jos joku kysyy, kuka olet, vastaat luultavasti omalla nimelläsi. Käyttäjänimi on hieno mahdollisuus ilmaista omaa identiteettiä, sillä sen me saamme valita itse, kertoo tutkija Lasse Hämäläinen.

Nimiä populaarikulttuurista

Verkon käyttäjänimiä yhdistää Lasse Hämäläisen mukaan kolme asiaa: englannin kieli, intertekstuaalisuus ja nimenannon huolettomuus.

– Kansainvälisissä verkkoyhteisöissä valtaosa nimistöstä on englanninkielistä, mutta myös täysin suomenkielisissä yhteisöissä englanninkielisiä nimiä on runsaasti. Suomen kielen tutkijana pidän tätä hieman huolestuttavana, samoin kuin kaikenlaista suomen kielen arvostuksen alenemista ja käyttöalan kaventumista.

Netinkäyttäjät hyödyntävät runsaasti intertekstuaalisuutta. Verkon nimet sisältävät runsaasti viittauksia populaarikulttuuriin, kuten elokuviin, televisioon, musiikkiin, urheiluun ja videopeleihin. Tor-verkon huumemyyjien nimet sisältävät viittauksia tunnettuihin todellisiin tai fiktiivisiin huumerikollisiin.

– Nimenantoa verkossa leimaa tietynlainen huolettomuus ja välinpitämättömyys. Nimet valitaan hyvin lyhyessä ajassa, usein sattumanvaraisilta vaikuttavin perustein. Ihmiset eivät usein tunnu hahmottavan, että sillä olisi väliä, millaisen nimen valitsee.

Nimi on pelintekijän tärkein valinta

Verkossa esiintyvistä käyttäjä- ja erisnimistä pian väittelevä Lasse Hämäläinen kertoo, että videopelien yhteiskunnallinen, taloudellinen ja kulttuurinen merkitys on kasvanut viime vuosina huimasti. Niinpä monet janoavat tietoa siitä, millä tavoin laadukkaita ja menestyviä pelejä suunnitellaan.

– Tässä keskustelussa usein keskitytään kuvaan, ääneen ja tekniikkaan mutta unohdetaan, että myös kielelliset valinnat ovat tärkeitä. Pelin sisäinen nimistö luo mielekästä, todentuntuista maailmaa, ja nimien avulla pelin harrastajat voivat keskustella kokemuksistaan. Itse pelin nimi puolestaan on pelintekijän kenties tärkein valinta.

– Toivon ihmisten myös ylipäänsä kiinnittävän huomiota siihen, miten tärkeitä verkon nimet voivat olla.

Lasse Hämäläinen tunnetaan monissa verkkoyhteisöissä käyttäjänimellä Haamukirjailija.

– Haamukirjailija kuvastaa identiteettiäni paljon paremmin kuin esimerkiksi Lasse. Tutkimukseni myötä ihmiset saavat tietoa siitä, millaisia käyttäjänimet voivat olla, ja ehkäpä näin saavat uusia ideoita tuleviin nimivalintoihinsa.

**

FM Lasse Hämäläinen väittelee 8.6.2019 kello 12 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta "Nimet verkossa - Tutkimus verkkoyhteisöjen käyttäjänimistä ja virtuaalisen minigolfpelin radannimistä". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, sali 1, Unioninkatu 40.

Vastaväittäjänä on yliopistonlehtori Unni Leino, Tampereen yliopisto, ja kustoksena on professori Terhi Ainiala.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lasse Hämäläinen
lasse.j.hamalainen@helsinki.fi
040 7428373

Kuvat

Lasse Hämäläinen. Kuva: Terhi Ainiala
Lasse Hämäläinen. Kuva: Terhi Ainiala
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye